JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Nykyiset blogit

Yhden deadlinen tulevaisuus

20.7.2022 12.00

Juttua muokattu:

20.7. 12:08
2022072012085620220720120000

Hel­mi Yr­jä­nä

Aloi­tan en­si kuus­sa vii­den­nen yli­o­pis­to­vuo­te­ni. Opin­to­ni ovat sii­nä vai­hees­sa, et­tä mi­nun ja mais­te­rin pa­pe­rei­den vä­lis­sä on enää vain yk­si kes­ke­ne­räi­nen gradu.

Täl­lä het­kel­lä tun­tuu vah­vas­ti sil­tä, et­ten aio ot­taa syk­syl­le mi­tään mui­ta kurs­se­ja gra­dun li­säk­si. Kun on vuo­sia opis­kel­lut hy­vin mo­nia asi­oi­ta pääl­lek­käin, ajat­te­lin tu­le­va­na syk­sy­nä tes­ta­ta kes­kit­tyä ai­no­as­taan yh­teen asi­aan. Mik­si ot­tai­sin li­sää stres­sat­ta­vaa, jos vaih­to­eh­to­na on ol­la ot­ta­mat­ta? Vä­hem­mäl­lä työ­mää­räl­lä voin yl­lä­pi­tää hen­kis­tä hy­vin­voin­ti­a­ni ja jak­sa­mis­ta­ni. Luu­len myös, et­tei täl­lais­ta mah­dol­li­suut­ta vält­tä­mät­tä myö­hem­min tule, jo­ten pi­tää ai­na­kin ko­keil­la. On hy­vin to­den­nä­köis­tä, et­tä jos­sain vai­hees­sa sa­man asi­an jat­ku­va pyö­rit­te­ly al­kaa mais­tu­maan puul­ta. Se on kui­ten­kin vas­ta sen het­ken on­gel­ma.

Vii­me vuo­si oli opin­to­jen suh­teen to­del­la ras­kas. Vä­lil­lä teki mie­li lo­pet­taa opis­ke­lu ko­ko­naan, kos­ka voi­mat oli­vat niin vä­his­sä pit­kit­ty­neen stres­sin ta­kia. Sil­ti sel­vi­sin sii­tä. Sel­vi­äi­sin to­den­nä­köi­ses­ti uu­des­taan­kin. En kui­ten­kaan koe tar­peel­li­sek­si lait­taa omaa jak­sa­mis­ta­ni uu­del­leen niin ko­vil­le, jos se ei ole vält­tä­mä­tön­tä.

Ko­kei­lin tou­ko­kuus­sa pa­rin vii­kon ajan teh­dä kou­lu­hom­mia vain noin nel­jä tun­tia päi­väs­sä. Jos aa­mu­päi­väl­lä al­koi vä­syt­tää, otin pa­rin­kym­me­nen mi­nuu­tin päi­vä­u­net ja jat­koin sit­ten pir­te­äm­pä­nä. Kun ta­voit­tee­na ei ol­lut yrit­tää­kään teh­dä kah­dek­saa tun­tia päi­väs­sä, oli huo­mat­ta­vas­ti hel­pom­pi kes­kit­tyä asi­aan. Huo­ma­sin sil­loin, et­tä aja­tuk­set oli­vat va­loi­sam­pia ja kul­ki­vat sel­ke­äm­min, kos­ka stres­sin mää­rä oli mel­ko ole­ma­ton ja sain teh­dä täy­sin omaa tah­tia.

Täl­lä het­kel­lä mi­nul­la on syk­syl­le tie­dos­sa yk­si de­ad­li­ne, jo­hon men­nes­sä mi­nun pi­täi­si teh­dä jo­ta­kin. Yk­si ai­nut päi­vä­mää­rä. Sen jäl­keen tu­lee to­sin vie­lä toi­nen de­ad­li­ne, jon­ka pi­täi­si ol­la mais­te­ri­no­pin­to­je­ni vii­mei­nen. Kun sii­tä sel­vi­än, mi­nun pi­täi­si ol­la taas vä­hän enem­män ai­kui­nen ja löy­tää oma paik­ka­ni jos­ta­kin ihan it­se. Aja­tus tun­tuu kum­mal­li­sel­ta ja vä­lil­lä jopa ah­dis­ta­val­ta. Tyh­jä, avoin ja täy­sin tun­te­ma­ton tu­le­vai­suus häm­men­tää.

Voi mi­ten mon­ta ker­taa tänä ke­sä­nä mi­nul­ta on ky­syt­ty, et­tä kun val­mis­tun, mitä sit­ten. Hyvä ky­sy­mys, jo­hon mi­nul­la ei va­li­tet­ta­vas­ti ole vas­taus­ta. Usein ”Mitä sit­ten?” -ky­sy­mys­tä on seu­ran­nut ky­sy­mys sii­tä, et­tä mi­hin päin sit­ten. Sii­hen olen osan­nut jopa vas­ta­ta, et­tä mie­lel­lään ei Ou­lua poh­joi­sem­mak­si ei­kä Jy­väs­ky­lää ete­läm­mäk­si. Täl­lai­sen ra­jauk­sen olen teh­nyt vain sik­si, et­tei lap­suu­den ko­to­na oli­si täl­löin ai­van lii­an pit­kä mat­ka käy­dä. En­hän minä oi­ke­as­ti tie­dä, mi­hin pää­dyn.

Olen muis­tu­tel­lut näis­sä ky­se­ly­ti­lan­teis­sa sekä ky­sy­jää et­tä it­se­ä­ni sii­tä, et­tei mi­nun tar­vit­se vie­lä tie­tää tu­le­vai­suu­des­ta­ni. Tu­le­vai­suu­den miet­ti­mi­nen on sen ver­ran stres­saa­vaa, et­tä olen jät­tä­nyt sen stres­sin odot­te­le­maan so­pi­vam­paa het­keä. Eh­din kyl­lä miet­tiä tu­le­vai­suu­den­suun­ni­tel­mi­a­ni sit­ten, kun pyö­rit­te­len tut­kin­to­pa­pe­rei­ta kä­sis­sä­ni. Sitä en­nen mi­nul­la on vie­lä täy­si lupa odot­taa tu­le­vai­suut­ta il­man suun­ni­tel­mia. Luo­tan, et­tä mi­nul­le on suun­ni­tel­tu ihan oma pol­ku jo val­miik­si ei­kä mi­nun tar­vit­se huo­leh­tia sii­tä etu­kä­teen.

Jos siel­lä on joku lu­ki­ja, joka kan­nat huol­ta oman elä­mä­si suun­nas­ta, ha­lu­ai­sin sa­noa si­nul­le: voi kul­ta­se­ni, älä mu­reh­di. Si­nul­le­kin on Tai­vaan Isä suun­ni­tel­lut juu­ri oi­ke­an rei­tin omaan paik­kaa­si. Jak­sa luot­taa sii­hen, et­tä se vie­lä löy­tyy. Mat­ka voi kes­tää ih­mis­jär­jen mie­les­tä hy­vin pit­kään, mut­ta us­ko pois, jos­sa­kin se ko­toi­nen, tur­val­li­nen paik­ka ja elä­män­ti­lan­ne odot­taa.

Kas­va­ta haa­vet­ta

lem­pe­äs­ti

si­lit­te­le

ja kuis­kut­te­le ra­kas­ta­via sa­no­ja

hel­li ja hem­mot­te­le

hoi­da myö­tä­tun­toi­sil­la aja­tuk­sil­la

kas­te­le läm­pi­mäl­lä

ke­sä­sa­teel­la.

Sii­nä kas­vaa haa­vee­si

kie­räh­tää

so­pi­vaan ko­loon

löy­tää oman sa­tu­pol­kun­sa.

HelmiYrjänä
Olen lukemista, kirjoittamista ja opettamista yliopistossa opiskeleva runotyttö. Aikani kuluu musiikin ja valokuvaamisen parissa sekä seikkailemisen haaveilussa, mutta muistan kuitenkin hoitaa myös ihanat huonekasvini. Kun kirjoitan, kirjoitan ihmisille ja toivon saavani heidät ajattelemaan. Jos toiveeni toteutui ja jokin tekstini sai ajatuksesi heräämään, kuulisin niitä mielelläni: helmiyrjana (at) gmail.com.
16.8.2022

Joka heikkoa sortaa, herjaa hänen Luojaansa, joka Luojaa kunnioittaa, armahtaa köyhää. Sananl. 14:31

Viikon kysymys