Lestadiolaistutkimusten sarja on täydentynyt uudella väitöstutkimuksella, jossa Jani Alatalo tarkastelee vanhoillislestadiolaisen herätysliikkeen julkisuuskuvan syntyä vuosina 1961–1985. Vaikka tutkimus keskittyy menneeseen ajanjaksoon, siitä avautuu monia kiinnostavia näkökulmia julkisuuskuvan muodostumiseen yleensä.
Yhteisön julkisuuskuva on sidoksissa aikaan ja ympäröivän yhteiskunnan ilmiöihin. Se muodostuu lukuisten eri tavalla vaikuttavien toimijoiden ja seikkojen yhteisvaikutuksesta. Julkisuuskuva sekä rakentuu että sitä rakennetaan.
Tutkimuksen ajanjaksolla vanhoillislestadiolaisuuden julkisuuskuvasta tuli aiempaa kielteisempi. Tutkimuksessa nousee esille, että muutokseen vaikuttivat erityisesti kriittiset kirjoitukset ja esitykset lehdistössä, radiossa ja televisiossa. Niiden aiheet syntyivät tapahtumista, joissa vanhoillislestadiolaisten näkemykset olivat ristiriidassa modernisoituvan yleisen mielipiteen kanssa.
Tutkimuksen mukaan kriittistä näkemystä toivat esille useimmiten henkilöt, jotka olivat mielestään tulleet herätysliikkeessä väärin kohdelluiksi. Vanhoillislestadiolainen herätysliike ja sitä edustavaksi nähty keskusyhdistys SRK käyttivät harvoin julkisuutta hyväkseen. Syntyi käsitys sulkeutuneesta ja erikoisesta yhteisöstä. Vasta tutkimusjakson lopulla 1980-luvun alkuvuosina SRK aloitti julkisen tiedotustoiminnan, jolla pyrittiin vaikuttamaan kielteiseen julkisuuskuvaan.
Milloin yhteisön julkisuuskuva on oikea? Tutkimuksessa todetaan, että tapahtumien tulkinnat eivät ole läheskään aina samoja kuin todelliset tapahtumat. Julkisuuteen voivat päätyä vain tietyn tarkastelukulman johtopäätökset. Julkisuuskuvaa myös rakennetaan erilaisten arvojen pohjalta ja sitä voidaan tietoisesti pyrkiä muuttamaan sekä kielteiseksi että myönteiseksi.
Nykyaikaisen monitoimisen median luoman julkisuuskuvan tulkintaan tarvitaan uudenlaista lukutaitoa. Kielteisen julkisuuskuvan yhteydessä esitetään toisinaan väitteitä vääränlaisesta vallankäytöstä. Tällaisissa tapauksissa vallankäyttö nähdään pelkästään henkilöiden omien etujen ajamisena, vallankäyttönä jotakin vastaan.
Harvemmin tuodaan esille valtaan liittyvä vastuu. Herätysliikkeen tai muun organisoituneen yhteisön vastuuhenkilöillä on sekä lainsäädännöstä että yhteisön säännöistä johtuvia velvollisuuksia. Niiden mukaan vastuuhenkilöiden on muun muassa huolehdittava yhteisön toiminnan sääntöjen mukaisesta jatkuvuudesta. Erityisesti johtokunnan tehtävänä on kiinnittää huomiota mahdollisiin eturistiriitoihin ja pyrkiä selvittämään ne.
Uskonnollisessa yhteisössä syntyvien eturistiriitojen julkinen käsittely on erityisen vaativaa, julkisuudessa kun esitetään harvoin toiminnan uskonopillisia perusteita ja niistä johdettuja päätöksiä. Uskonnollisen yhteisön julkisuuskuvan rakentumista kokonaisuudeksi ja todellisuutta paremmin vastaavaksi haittaavat myös uskonnon heikentynyt asema yhteiskunnassa ja sen myötä yleistynyt uskonnollisen sanaston tuntemattomuus sekä yleistyvä pyrkimys arvovapaaseen kasvatukseen.
Kun SRK päätti 1980-luvun alussa osallistua aktiivisemmin julkisuuskuvan rakentamiseen, perusteluna oli evankeliumin työn turvaaminen. Aktiivisen osallistumisen tarve on vuosikymmenten kuluessa lisääntynyt. Julkisuuskuvan rakentaminen nykyaikaisen monitoimisen median rinnalla on myös kehittänyt rauhanyhdistysten ja keskusyhdistyksen viestintää.
Kielteinen julkisuuskuva muuttuu hitaasti myönteisemmäksi. Evankeliumin työn edistämisessä kannattaa pyrkiä kohti julkisuuskuvaa, jossa näkyvät kutsuvana vapaus, rauha ja ilo, jotka evankeliumin uskoja saa omistaa. Kokonaiskuva rakentuu uskovaisten avoimessa ja kunnioittavassa kanssakäymisessä erilaisten ihmisten kanssa sekä osallistumisessa julkiseen keskusteluun.
Julkaistu Päivämiehessä 20.8.2014
Blogit
Luetuimmat
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys