Eräs ke­sän päät­ty­mi­sen merk­ki on sa­don­kor­juu. Sa­toa kor­ja­taan niin pel­loil­ta kuin met­sis­tä. Ai­na­kin kau­pun­kien ul­ko­puo­lel­la voi näh­dä leik­kuu­pui­mu­rei­ta ja trak­to­rei­ta sa­don­kor­juus­sa. Moni suun­taa myös met­sään ja muu­al­le luon­toon toi­vee­na mar­ja- tai sie­ni­saa­lis. Suo­ma­lai­ses­sa elä­män­pii­ris­sä olem­me tot­tu­neet yh­teen sa­to­kau­teen.

Kyl­vä­mi­sen, kas­vun ja kor­juun kaut­ta voi op­pia elä­mää ja us­koa. Vuo­des­ta toi­seen ta­pah­tu­va kas­vun ih­me pu­hut­te­lee. Kuol­leel­ta näyt­tä­vä sie­men tai kas­vi puh­ke­aa elä­mään, kas­vaa ja tuot­taa sa­toa. Ju­ma­la on luo­nut kai­ken elol­li­sen ja yhä an­taa sil­le elä­män. Ju­ma­lan päät­tää myös kas­vuo­lo­suh­teis­ta. Hän an­taa ajal­laan sa­teet, mut­ta sal­lii myös kui­vuut­ta (Aam. 4:7).

Her­ran ru­kouk­sen pyyn­tö jo­ka­päi­väi­ses­tä lei­väs­tä on yhä ajan­koh­tai­nen. Hy­vin­voin­nin kes­kel­lä saat­taa unoh­tua, et­tä lei­pä ei to­del­li­suu­des­sa tule kau­pas­ta, vaan pel­loil­ta. Vil­jaa, kas­vik­sia, mai­toa, li­haa ja muu­ta ra­vin­toa kas­vat­ta­va elää päi­vit­täin to­dek­si sitä, kuin­ka teh­ty työ saat­taa me­nes­tyä tai men­nä huk­kaan. Tot­ta on yhä vir­ren sana: ”Hän säät ja il­mat sää­tää ja aal­lot tain­nut­taa ja hyi­sen hal­lan hää­tää ja vil­jan var­tut­taa” (VK 462:2).

Ruo­ka pu­hu­tut­taa yh­teis­kun­nas­sa ja me­di­as­sa. Ruo­kaan liit­ty­vät kes­kus­te­lut lii­te­tään laa­jem­piin ko­ko­nai­suuk­siin, ku­ten il­mas­ton­muu­tok­seen, ter­veel­li­seen elä­män­ta­paan tai ih­mi­sen ar­voi­hin. Ruo­kaan ja sen tuo­tan­toon liit­ty­vä kes­kus­te­lu saat­taa ol­la vä­lil­lä lei­maa­vaa, syyl­lis­tä­vää tai ah­dis­ta­vaa.

On­nek­sem­me suo­ma­lai­nen ruo­ka on ter­veel­lis­tä ja ra­vit­se­vaa. Ruo­an tuot­ta­jat tar­vit­se­vat teh­tä­vis­sään kii­tok­sem­me, tu­kem­me ja ru­kouk­sem­me. Ju­ma­la on an­ta­nut meil­le luo­ma­kun­nan hoi­det­ta­vak­sem­me ja hyö­dyn­net­tä­väk­sem­me.

Jee­sus pu­hui usein sie­me­nes­tä, sen kyl­vös­tä ja kor­juus­ta. Tai­ta­van opet­ta­jan ta­voin hän ku­va­si, kuin­ka tär­kein­tä on ot­taa Ju­ma­lan sa­nan sie­men vas­taan. Ju­ma­la it­se val­mis­taa ih­mi­sen sy­dä­men maa­pe­rän, jot­ta se oli­si hyvä kas­vu­a­lus­ta.

Ker­ran tu­lee tai­vaal­li­sen sa­don­kor­juun päi­vä. Tuol­loin us­kon tuot­taa hy­vän sa­don tai­vaan ait­taan, an­ta­en kan­ta­jal­leen ian­kaik­ki­sen elä­män.