Lo­ka­kuun 24. päi­vä on ni­met­ty YK:n päi­väk­si ja vi­ral­li­sek­si li­pu­tus­päi­väk­si. Yh­dis­ty­neet kan­sa­kun­nat pe­rus­tet­tiin kym­me­niä mil­joo­nia ih­mis­hen­kiä vaa­ti­neen toi­sen maa­il­man­so­dan jäl­keen, kos­ka tu­le­vat su­ku­pol­vet ha­lut­tiin pe­las­taa so­dan vit­sauk­sel­ta. 51 val­ti­on al­le­kir­joit­ta­ma pe­rus­kir­ja tuli vi­ral­li­ses­ti voi­maan 24. lo­ka­kuu­ta 1945.

YK on tä­nään 193 val­ti­on maa­il­man­laa­jui­nen jär­jes­tö, jon­ka kes­kei­se­nä pää­mää­rä­nä on yl­lä­pi­tää kan­sain­vä­lis­tä rau­haa ja tur­val­li­suut­ta sekä ryh­tyä toi­men­pi­tei­siin so­dan uha­tes­sa. YK:n toi­min­ta­pe­ri­aat­tei­siin kuu­lu­vat kan­sa­kun­tien vä­lis­ten ys­tä­väl­lis­ten suh­tei­den edis­tä­mi­nen, ih­mi­soi­keuk­sien kun­ni­oit­ta­mi­nen ro­tuun, su­ku­puo­leen, kie­leen, us­kon­toon kat­so­mat­ta sekä ta­lou­del­li­nen, so­si­aa­li­nen ja si­vis­tyk­sel­li­nen yh­teis­työ.

Suo­mi hy­väk­syt­tiin YK:n jä­se­nek­si vuon­na 1955. Mo­net suo­ma­lai­set ovat edis­tä­neet jär­jes­tön eri teh­tä­vis­sä YK:n pe­rus­kir­jan aset­ta­mia ta­voit­tei­ta. Pre­si­dent­ti Mart­ti Ah­ti­saa­rel­le vuon­na 2008 myön­net­ty No­be­lin rau­han­pal­kin­to on mer­kit­tä­vä huo­mi­o­no­soi­tus hä­nen työs­tään rau­han­neu­vot­te­li­ja­na.

So­dat ja nii­den tuo­ma in­hi­mil­li­nen hätä ei­vät ole rau­han­pyr­ki­myk­sis­tä huo­li­mat­ta lop­pu­neet. Me­dia uu­ti­soi päi­vit­täin konf­lik­teis­ta, ter­ro­ri­te­ois­ta ja ih­mis­hen­kien me­ne­tyk­sis­tä.

Rau­han edis­tä­mi­nen ja krii­si­a­lu­ei­den ih­mis­ten hä­dän lie­vit­tä­mi­nen tar­vit­see edel­leen toi­mi­joi­ta. Rau­han ra­ken­ta­mi­nen läh­tee meis­tä jo­kai­ses­ta. Ih­mi­sar­voa kun­ni­oit­ta­va ja eri­lai­suut­ta ar­vos­ta­va suh­tau­tu­mi­nen lä­him­mäi­seen li­sää luot­ta­mus­ta ja rau­han­tah­toa yk­sit­täis­ten ih­mis­ten ja kan­so­jen vä­lil­lä.

Paa­va­li kir­joit­ti nuo­rel­le Ti­mo­teuk­sel­le: ”Ke­ho­tan en­nen kaik­kea ano­maan, ru­koi­le­maan, pi­tä­mään esi­ru­kouk­sia ja kiit­tä­mään kaik­kien ih­mis­ten puo­les­ta, ku­nin­kai­den ja kaik­kien val­lan­pi­tä­jien puo­les­ta, jot­ta sai­sim­me viet­tää tyyn­tä ja rau­hal­lis­ta elä­mää, kai­kin ta­voin hurs­kaas­ti ja ar­vok­kaas­ti” (1. Tim. 2: 1–2).

Ju­ma­lan Poi­ka oli esi­mer­kil­li­nen rau­han­te­ki­jä ja -ra­ken­ta­ja. Hän neu­voi Pie­ta­ria, joka oli kii­vas­tuk­sis­saan tart­tu­nut miek­kaan­sa: ”Pane miek­ka­si tup­peen. Joka miek­kaan tart­tuu, se miek­kaan kaa­tuu” (Matt. 26:52).

Hy­väs­tel­les­sään ope­tus­lap­si­aan Jee­sus loh­dut­ti: ”Rau­han minä jä­tän teil­le. Mi­nun rau­ha­ni minä an­nan teil­le, en minä an­na teil­le niin kuin maa­il­ma an­taa. äl­köön tei­dän sy­dä­men­ne ol­ko mur­heel­li­nen ja äl­köön­kä pel­jät­kö” (Joh. 14:27).

Täs­sä rau­hat­to­mas­sa maa­il­man ajas­sa Jee­suk­sen an­ta­man rau­han omis­ta­ja saa luot­taa Ju­ma­lan var­je­luk­seen ja joh­da­tuk­seen niin oman elä­män­sä kuin kan­so­jen­kin vai­heis­sa.

Jul­kais­tu Päi­vä­mie­hes­sä 22.10.2014.