Sai­raa­lan hil­jai­suu­des­sa pää­si­äi­sen valo

Sai­raa­lois­sa­kin hil­jen­ny­tään pää­si­äi­sen sa­no­man ää­rel­le. Kär­si­vil­le ih­mi­sil­le pää­si­äi­nen tuo loh­tua: Jee­sus elää ja kul­kee rin­nal­la. Sen saa ko­kea työs­sään Mika Kal­lun­ki, joka toi­mii sai­raa­la­pas­to­ri­na Tam­pe­reel­la Kau­pin ja Rau­ha­nie­men van­hus­sai­raa­lois­sa.

Voi­ko hau­ras ol­la vah­va?

Ta­voit­te­len otet­ta ha­pa­roi­vis­ta aja­tuk­sis­ta­ni. Ajat­te­len saa­maa­ni elä­män­lah­jaa, sitä et­tä paik­ka­ni on elää täs­sä ajas­sa, ei hel­pom­mas­sa tai vai­ke­am­mas­sa. Yhä on päi­vie­ni as­kel­lus vah­vem­mis­sa kuin omis­sa kä­sis­sä­ni. Luo­tan­ko sii­hen? Kun ym­pä­ril­lä viu­hu­vat puus­kai­set tuu­let, mie­li häm­men­tyy. Tun­te­mi­set vaih­te­le­vat py­säh­dyk­ses­tä liik­keel­le läh­töön, epä­mu­ka­vuu­des­ta tut­tuun läm­pöön, hau­rau­des­ta vah­vuu­teen, epäi­lyk­ses­tä luot­ta­muk­seen.

”Tun­tuu hie­nol­ta, kun voi ol­la toi­sel­le avuk­si”

Eli­as Ka­ja­va on 24-vuo­ti­as nuo­ri mies, joka tyk­kää poh­tia elä­mää ja teh­dä pit­kiä ul­koi­lu­ret­kiä pyö­rä­tuo­lil­laan. Eli­as on opis­kel­lut ra­ken­nus­pii­rus­tus­ta ja ihai­lee pian työn­sä jäl­keä: ke­säl­lä val­mis­tuu talo, jo­hon hän on laa­ti­nut pii­rus­tuk­set.