So­ti­las­pas­to­ri: Ih­mi­nen on ar­vo­kas, vaik­kei it­se ar­vos­tai­si it­se­ään

Pen­na Par­vi­ai­nen on toi­mi­nut Kai­nuun Pri­kaa­tin so­ti­las­pas­to­ri­na nel­jän vuo­den ajan. Hä­nen mu­kaan­sa po­si­tii­vi­nen asen­ne kan­taa ar­mei­jas­sa­kin.

Lä­him­mäi­sen aut­ta­mi­nen Kir­si Rundg­re­nin sy­dä­me­na­sia

Kir­si Rundg­ren on toi­mi­nut Pie­tar­saa­ren suo­ma­lai­sen seu­ra­kun­nan di­a­ko­ni­na vuo­des­ta 2001 läh­tien.

Hei­mo Töl­li iloit­see ke­sä­seu­ro­jen ra­di­o­työs­tä

Su­vi­seu­ro­jen ra­di­o­kon­til­la on vils­ket­tä. Ou­lun­sa­lo­lai­nen Hei­mo Töl­li oh­jaa haas­tat­te­li­jan sa­kas­tin taak­se ja ker­too, mis­sä on rau­hal­li­nen paik­ka teh­dä haas­tat­te­lua.

Ke­vään tuok­su­ja Pat­vin­suol­la

Suol­la tuok­suu vii­le­ne­vä ke­vä­til­ta ja ohi­men­nyt sade. Rink­ka kal­lis­tuu se­läs­sä­ni va­sem­mal­le. Hyp­päy­tän sitä ja ki­ris­tän oi­ke­an­puo­leis­ta ol­ka­hih­naa. Kan­to­mat­kaa on vain muu­ta­ma ki­lo­met­ri, mut­ta ta­va­raa on run­saas­ti, kun ke­vä­työt ovat vii­le­ät.

Ark­ki­piis­pa Mä­ki­nen: On tar­peen kuun­nel­la ja kes­kus­tel­la

Yh­teis­kun­nan muu­tok­set vai­kut­ta­vat kir­kon ta­paan ol­la ja toi­mia. Muu­tos­ten kes­kel­lä on tär­ke­ää tur­va­ta kir­kon pe­rus­toi­min­ta. Jos kir­kon tä­män­het­ki­set ra­ken­ne­suun­ni­tel­mat to­teu­tu­vat, ne ei­vät mer­kit­tä­väs­ti vai­ku­ta ta­val­li­sen seu­ra­kun­ta­lai­sen elä­mään, ker­too ark­ki­piis­pa Kari Mä­ki­nen.

Rep­pu­jak­ka­ra ja hil­la­suo odot­ta­vat tu­le­vaa elä­ke­läis­kant­to­ria

– On mu­ka­va aja­tel­la tu­le­vaa, kun ei tar­vit­se elää koko ajan ka­len­te­ri­mer­kin­tö­jen mu­kaan. Mut­ta sa­mal­la tun­nen hai­keut­ta, kun yk­si toi­sen­sa jäl­keen eri työ­teh­tä­vis­tä on vii­mei­nen, poh­tii syk­syl­lä eläk­keel­le jää­vä Mart­ti Mur­to­pe­rä.

”Mo­nes­ta pa­has­ta olen sääs­ty­nyt”

Kun töy­sä­läi­sel­tä Saa­ra Poh­jo­sel­ta ky­sy­tään, mikä hä­nes­tä tu­lee iso­na, vas­taus tu­lee em­pi­mät­tä:

Sai­raa­lan hil­jai­suu­des­sa pää­si­äi­sen valo

Sai­raa­lois­sa­kin hil­jen­ny­tään pää­si­äi­sen sa­no­man ää­rel­le. Kär­si­vil­le ih­mi­sil­le pää­si­äi­nen tuo loh­tua: Jee­sus elää ja kul­kee rin­nal­la. Sen saa ko­kea työs­sään Mika Kal­lun­ki, joka toi­mii sai­raa­la­pas­to­ri­na Tam­pe­reel­la Kau­pin ja Rau­ha­nie­men van­hus­sai­raa­lois­sa.

Voi­ko hau­ras ol­la vah­va?

Ta­voit­te­len otet­ta ha­pa­roi­vis­ta aja­tuk­sis­ta­ni. Ajat­te­len saa­maa­ni elä­män­lah­jaa, sitä et­tä paik­ka­ni on elää täs­sä ajas­sa, ei hel­pom­mas­sa tai vai­ke­am­mas­sa. Yhä on päi­vie­ni as­kel­lus vah­vem­mis­sa kuin omis­sa kä­sis­sä­ni. Luo­tan­ko sii­hen? Kun ym­pä­ril­lä viu­hu­vat puus­kai­set tuu­let, mie­li häm­men­tyy. Tun­te­mi­set vaih­te­le­vat py­säh­dyk­ses­tä liik­keel­le läh­töön, epä­mu­ka­vuu­des­ta tut­tuun läm­pöön, hau­rau­des­ta vah­vuu­teen, epäi­lyk­ses­tä luot­ta­muk­seen.

”Tun­tuu hie­nol­ta, kun voi ol­la toi­sel­le avuk­si”

Eli­as Ka­ja­va on 24-vuo­ti­as nuo­ri mies, joka tyk­kää poh­tia elä­mää ja teh­dä pit­kiä ul­koi­lu­ret­kiä pyö­rä­tuo­lil­laan. Eli­as on opis­kel­lut ra­ken­nus­pii­rus­tus­ta ja ihai­lee pian työn­sä jäl­keä: ke­säl­lä val­mis­tuu talo, jo­hon hän on laa­ti­nut pii­rus­tuk­set.