Mir­ja Kyy­rö­sel­lä on tie­dos­sa il­ta­hom­mia: psy­ko­lo­gi­an tun­nil­le pi­täi­si teh­dä kir­joi­tel­ma ag­g­res­sii­vi­suu­des­ta. Kä­sil­lä ovat opis­to­vuo­den vii­mei­set oi­ke­at op­pi­tun­nit. Kurs­si­ko­kee­seen Mir­ja ei aio osal­lis­tua:

– Mi­tä­pä minä sil­lä ar­vo­sa­nal­la teen, Mir­ja nau­raa.

Hel­sin­ki­läi­sen elä­ke­läi­sen elä­mä muut­tui ker­ral­la, kun Mir­ja muut­ti vuo­dek­si Ra­nu­al­le, jos­sa sis­kon­tyt­tö per­hei­neen asuu.

– Hel­sin­gin hu­li­na vaih­tui opis­to­hu­li­naan!

Opet­ta­ja­na ja me­te­o­ro­lo­gi­na työ­u­ran­sa teh­nyt Mir­ja eh­ti viet­tää seit­se­män elä­ke­vuot­ta Hel­sin­gis­sä.

Mir­ja ker­too, et­tä Ra­nu­al­le hä­net toi Toi­vo, sis­kon­ty­tön pie­ni poi­ka, joka syn­tyi syk­syl­lä.

Opis­to­vuo­den pää­tyt­tyä Mir­jal­la on tar­koi­tus pa­la­ta syn­nyin­seu­dul­le, Poh­jois-Kar­ja­laan, jos­sa kol­me sis­koa asuu. Uu­si asun­to val­mis­tuu Pie­lis­jo­en ran­nal­le tu­le­va­na ke­sä­nä.

– Ik­ku­nas­ta, joen toi­sel­ta puo­lel­ta, nä­kyy Jo­en­suun kirk­ko.

Jo­en­suu ja Poh­jois-Kar­ja­la ovat Mir­jal­le ko­ti­seu­tua, vaik­ka työ eh­ti kul­jet­taa hän­tä Suo­mus­sal­mel­le, Vaa­saan, Nur­mi­jär­vel­le ja Hel­sin­kiin. Mir­ja syn­tyi Kuus­jär­vel­lä, ny­kyi­sen Ou­to­kum­mun alu­eel­la, vuon­na 1946. Isä oli Suis­ta­mon evak­ko ja äi­ti paik­ka­kun­ta­lai­nen.

Pääs­ty­ään yli­op­pi­laak­si Mir­ja muut­ti Hel­sin­kiin opis­ke­le­maan ma­te­ma­tiik­kaa. Jo opin­to­jen al­ku­vai­hees­sa au­ke­ni opet­ta­jan si­jai­suus ko­ti­paik­ka­kun­nan kou­lul­ta Ou­to­kum­mus­ta. Myö­hem­min Mir­ja toi­mi opet­ta­ja­na myös ter­vey­den­hoi­to-op­pi­lai­tok­ses­sa.

Opet­ta­jan työs­sä Mir­ja eh­ti tu­tus­tua mo­nen­lai­siin op­pi­lai­siin. Vie­lä eläk­keel­lä­kin tun­tuu, et­tä opet­ta­ja­na ih­mi­nen ei tule kos­kaan val­miik­si. On eri­lai­sia op­pi­lai­ta ja eri­lai­sia tar­pei­ta, ti­lan­teet vaih­te­le­vat.

– Oli­si hir­ve­än tär­ke­ää, et­tä opet­ta­ja tie­täi­si jo­tain lap­sen taus­tois­ta ja osai­si ot­taa ne huo­mi­oon. Minä en ai­na tien­nyt, ja se har­mit­taa vie­lä­kin.

Opis­tos­sa Mir­ja on pa­lan­nut opis­ke­li­jan roo­liin.

– Mi­nus­ta opet­ta­jan on tär­ke­ää opis­kel­la vä­lil­lä sel­lai­sia asi­oi­ta, jot­ka ovat it­sel­le vai­kei­ta. On hyvä pa­laut­taa mie­leen, mi­ten pal­jon uu­den op­pi­mi­nen teet­tää työ­tä.

Opis­tol­la Mir­ja on opis­kel­lut­kin yh­tä ja tois­ta, ei­kä vain pe­ru­sop­pi­jak­son mer­keis­sä. Hän on hyö­dyn­tä­nyt run­saas­ti myös ly­hyt­kurs­si­mah­dol­li­suuk­sia ja opis­kel­lut muun mu­as­sa his­to­ri­aa, raa­mat­tu­tie­toa ja ve­nä­jää. Re­von­tu­li­kurs­si­kin kiin­nos­ti me­te­o­ro­lo­gia.

Suu­rin ko­et­te­le­mus Mir­jan elä­mäs­sä on kol­mi­kymp­pi­se­nä ko­et­tu epä­on­nis­tu­nut sel­kä­leik­kaus. Se oli hal­vaan­nut­taa Mir­jan. Toi­pu­mi­sai­ka oli pit­kä.

– Se ko­ke­mus muut­ti mi­nua. En ol­lut­kaan enää osaa­va ja pär­jää­vä Mir­ja. Luo­ja an­toi kui­ten­kin vie­lä elin­päi­viä.

Si­sa­rus­ten apu ja rak­kaus on ol­lut kor­vaa­mat­to­man tär­ke­ää. Mir­ja ei unoh­da sitä, mi­ten sis­ko puki ker­ta toi­sen­sa jäl­keen mon­ta pien­tä las­taan, pak­ka­si hei­dät au­toon ja ajoi Mir­jan luo vie­däk­seen hä­net kun­tou­tuk­seen.

– Olen niin suu­res­sa rak­kau­den ve­las­sa, et­tä mi­tä­hän se kor­ko­jen kera te­kee­kään. Mut­ta niin sa­noo sis­ko­kin ole­van­sa, jo­ten olem­me päät­tä­neet, et­tem­me kos­kaan las­ke vel­ko­jam­me.

Lue haas­tat­te­lu ko­ko­naan 2.5.2018 il­mes­ty­nees­tä Päi­vä­mie­hes­tä.