Sirk­ka Leh­to

Ou­lu­lai­nen 76-vuo­ti­as Sei­ja Oja­la on lu­ke­nut Suo­men Rau­ha­nyh­dis­tys­ten kes­ku­syh­dis­tyk­sen, SRK:n, ää­ni­leh­tiä noin 25 vuot­ta. Päi­vä­mie­hen li­säk­si Oja­lan soin­nu­kas­ta ään­tä on kuu­lu­nut Sii­o­nin Lä­he­tys­leh­des­sä, Sii­o­nin jou­lu -leh­des­sä ja Jou­lus­ta jou­luun -ää­ni­kir­jas­sa.

Oja­la muis­te­lee, et­tä toi­nen lu­ki­ja­kon­ka­ri Pir­jo Ka­na­nen soit­ti, et­tä lu­ki­joi­ta tar­vit­tai­siin.

– Otin­kin kut­sun kii­tol­li­se­na vas­taan, sil­lä elä­mäs­sä­ni oli vä­hän vai­kea vai­he. Olin toi­pu­mas­sa va­ka­van syö­pä­sai­rau­den ras­kais­ta säde- ja sy­tos­taat­ti­hoi­dois­ta. Läh­din ko­kei­le­maan, ja jäin kouk­kuun. Uu­si asia ja teh­tä­vä oli kuin te­ra­pi­aa.

Lu­ki­jat lu­ke­vat leh­den tai kir­jan SRK:n toi­mis­ton stu­di­os­sa. Aluk­si lu­ku­ryh­män jä­se­net tu­tus­tu­vat leh­teen ja kat­so­vat, kuka mi­tä­kin lu­kee.

– Sii­nä kah­vi­tel­les­sa lu­e­taan tai ai­na­kin sil­mäil­lään omaa teks­tiä. Sit­ten siir­ry­tään ää­nit­tä­jän kans­sa stu­di­oon, jos­sa tar­kas­te­taan mik­ro­fo­nit ja an­ne­taan ää­ni­näyt­teet.

Oja­la ker­too ajat­te­le­van­sa lu­kies­saan jo­ta­kin tut­tua, jol­le tu­lee ää­ni­leh­ti. Sil­loin luen ikään kuin läs­nä ole­val­le hen­ki­löl­le.

– Hel­pol­ta tun­tuu lu­kea pää­kir­joi­tuk­sia ja ko­lum­ne­ja. Ne ot­ta­vat niin raik­kaas­ti kan­taa ajan­koh­tai­siin ai­hei­siin.

Vai­kein­ta on lu­kea muis­to­kir­joi­tus­ta, kun äkil­li­nen kuo­le­ma on koh­dan­nut nuo­ren tai kes­ki-ikäi­sen ih­mi­sen.

Yli 25 vuo­teen mah­tuu Oja­lal­la mo­nen­lai­sia muis­to­ja.

– Muis­tan ker­ran, jol­loin jon­kun has­sun vir­heel­li­sen lu­en­nan joh­dos­ta saim­me koko po­ruk­ka kun­non nau­ru­koh­tauk­sen. Ei­kä sitä mei­nat­tu saa­da nau­ra­mat­ta edes kor­ja­tuk­si.

– Jou­lus­ta jou­luun -kir­jaa läh­din lu­ke­man ke­vy­eh­köl­lä aa­mu­pa­lal­la. Tie­sin et­tä lou­naal­le men­nään. Mut­ta näl­kä­ni an­toi mu­ri­nal­la merk­kiä jo en­nen lou­nas­ta, ja se mu­ri­na­kin meni tie­tys­ti läpi. Niin­pä ää­nit­tä­jä il­moit­ti, et­tä läh­de­tään syö­mään ja ote­taan sit­ten uu­sik­si, hy­myi­lee Oja­la.

Oja­lal­la on kii­tol­li­nen mie­li sii­tä, et­tä on saa­nut ja jak­sa­nut näin kau­an pal­vel­la toi­sia omal­la ää­nel­lään.

– Hai­keut­ta tuo tie­tys­ti näin pit­kä­ai­kai­sen har­ras­tuk­sen lop­pu­mi­nen ja mu­ka­vas­ta työ­yh­tei­sös­tä luo­pu­mi­nen.

Ää­ni­leh­den lu­ki­jan elä­ke­päi­vil­le on Oja­lal­la jo suun­nit­teil­la te­ke­mis­tä, sil­lä hän ra­kas­taa myös kir­joit­ta­mis­ta.