JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Puhutaan maasta ja taivaasta

Ru­kouk­ses­ta voi­maa syö­pä­sai­rau­des­sa

Puhutaan maasta ja taivaasta
2.11.2018 6.00

– Yri­tä jak­saa kuun­nel­la sai­ras­tu­nut­ta. Kysy kuu­lu­mi­sia. Sitä tun­ne­myrs­kyä ei kes­tä lo­put­to­miin. Sit­ten se hel­pot­taa, roh­kai­see Sari koh­ta­maan syö­pään sai­ras­tu­neen.

Rei­lu kuu­si vuot­ta sit­ten Sari it­se sai­ras­tui syö­pään. Täs­tä ko­ke­mas­taan hän tun­tee nyt kii­tol­li­suut­ta Ju­ma­laa koh­taan.

Al­kuun Sari ha­lu­si kiel­tää kai­ken huo­ma­tes­saan it­ses­sään merk­ke­jä sai­ras­tu­mi­ses­ta. Muu­ta­man kuu­kau­den ku­lut­tua Sari meni lää­kä­riin, pää­si tut­ki­muk­siin ja sai rin­ta­syö­pä­di­ag­noo­sin.

– Ly­hyt pu­he­lin­soit­to lää­kä­ril­tä oli hy­vin rii­su­va. Mu­ser­ta­va. Pai­nuin pol­vil­le­ni lat­ti­al­le. It­kin. Kä­det me­ni­vät ris­tiin. ää­neen huu­sin, et­tä mi­ten täs­tä eteen­päin, muis­te­lee Sari it­kien ai­kaa, jol­loin jäi sai­raus­lo­mal­le.

Sa­maan ai­kaan Sa­rin elä­mäs­sä ta­pah­tui myös mui­ta kuor­mit­ta­via asi­oi­ta.

– Luo­ja jär­jes­ti tä­män py­säh­dyk­sen! Olin vain suo­rit­ta­nut elä­mää. Mi­nut lai­tet­tiin poh­ti­maan myös omaa us­ko­na­si­aa, ker­too Sari täs­tä val­ta­vas­ta kään­ne­koh­das­ta elä­mäs­sään.

Syö­pä­kas­vai­men leik­kau­sai­kaa odo­tel­les­saan Sari kä­ve­li pal­jon luon­nos­sa ja poh­ti elä­mään­sä. Hän pys­tyi ker­to­maan vain kah­del­le sis­kol­leen sai­ras­tu­mi­ses­taan.

– Oli­sin ko­vas­ti ha­lun­nut lu­kea Päi­vä­mie­hes­tä roh­kai­se­via kir­joi­tuk­sia va­ka­van sai­rau­den vie­rail­les­sa, mut­ta en löy­tä­nyt, Sari muis­te­lee.

Kuo­le­man­pel­koa Sari ei kos­kaan tun­te­nut. Yk­sin­huol­ta­ja­na ai­noa pel­ko liit­tyi lap­seen.

– Mitä jos jou­dun luo­pu­maan omas­ta lap­ses­ta, jol­la ei ole tois­ta van­hem­paa!

Sari koki vai­ke­a­na ker­toa 13-vuo­ti­aal­le po­jal­leen syö­väs­tä. Poi­ka löy­si kui­ten­kin avoi­me­na ole­van syö­pää kä­sit­te­le­vän kir­jan ja ky­syi äi­dil­tä suo­raan.

– On­ko sul­la joku syö­pä, vai?

– Kyl­lä on ja se lei­ka­taan pois, Sari oli vas­tan­nut.

Koko sai­rau­den ajan Sari ha­lu­si näyt­tää po­jal­leen vain vah­van puo­len it­ses­tään, ei pel­ko­jaan. Näin jäl­keen­päin Sari ajat­te­lee, et­tä jos hän oli­si kuol­lut, oli­si joku toi­nen jat­ka­nut kas­va­tus­teh­tä­vää sii­tä, mi­hin se oli­si hä­nel­tä jää­nyt.

Sa­rin ar­ki täyt­tyi tut­ki­muk­sis­ta, suun­ni­tel­mis­ta, leik­kauk­sis­ta ja sy­tos­taat­ti­hoi­dois­ta. Hoi­to­jen vä­lil­lä Sari pys­tyi te­ke­mään toi­mis­to­työ­tä.

Lä­hel­lä asu­vat si­sa­ruk­set aut­toi­vat ar­ki­sis­sa asi­ois­sa. Tämä ai­ka on Sa­ril­la jää­nyt hä­mä­rän peit­toon.

– Sait­ko sä edes ruo­kaa sil­loin, ky­se­lee Sari toi­si­naan vie­lä­kin po­jal­taan sai­rau­sa­jois­ta.

Sa­rin rin­ta­syö­pä­kas­vain lei­kat­tiin. Syö­pä ei ol­lut le­vin­nyt, ja Sari pys­tyi ker­to­maan van­hem­mil­leen en­sim­mäis­tä ker­taa sai­rau­des­taan.

Leik­kauk­sen jäl­kei­set sy­tos­taat­ti­hoi­dot oli­vat rank­ko­ja. Hoi­dot myös hi­das­ti­vat leik­kaus­haa­vo­jen pa­ran­tu­mis­ta.

– Voin­ti meni huo­nok­si. Ei jak­sa­nut oi­kein kä­vel­lä. Teh­tiin haa­va­hoi­to­ja. Oli pa­hoin­voin­tia ja sy­dän­tun­te­muk­sia, sa­noo Sari.

Mo­nen val­vo­tun yön jäl­keen Sari oli ai­van lop­pu:

– Tus­ka oli jär­je­tön! Sa­noin sitä ei voi sa­noa. Is­tuin poi­ka­ni sän­gyn lai­dal­la. Olin it­ke­nyt niin pal­jon, et­tei kyy­ne­liä enää tul­lut. Sor­met oli­vat käp­ris­ty­nei­nä ru­kouk­seen. Ajat­te­lin vain, et­tä nyt ha­jo­an täy­sin.

– Yh­täk­kiä näin ai­van kuin kul­tai­nen pu­tous oli­si va­lu­nut yl­hääl­tä ol­ka­pää­tä­ni koh­ti. Sii­hen lop­pui it­ku ja nou­sin, ker­too Sari häm­men­tä­väs­tä näys­tä.

Näky toi Sa­ril­le täy­del­li­sen mie­len­rau­han.

– Ju­ma­la on näyt­tä­nyt mi­nul­le vah­vuu­ten­sa. Mun ei tar­vi pe­lä­tä mi­tään! Kaik­ki kuu­si sy­tos­taat­ti­hoi­toa teh­tiin, ei­kä pe­lot­ta­nut. Oli mit­kä ta­han­sa ris­kit, hän pi­tää mi­nus­ta huo­len, ker­too syö­väs­tä pa­ran­tu­nut Sari.

Syö­pä­sai­rau­des­ta toi­pu­mi­seen me­nee vuo­sia. Fyy­si­ses­ti toi­puu no­pe­am­min, hen­ki­seen toi­pu­mi­seen me­nee kau­em­min.

Vie­lä toi­si­naan kul­tai­nen pu­tous pa­lau­tuu Sa­rin mie­leen, ja se va­kuut­taa hä­net Ju­ma­lan huo­len­pi­dos­ta.

Jos Sari voi­si nyt teh­dä jo­ta­kin toi­sin, hän ker­toi­si lä­hei­sil­leen avoi­mes­ti sai­ras­tu­mi­ses­taan, pe­lois­taan ja tun­te­muk­sis­taan. Pu­hu­mat­to­muu­del­laan Sari luu­li suo­je­le­van­sa lä­hei­si­ään, mut­ta jät­ti­kin hei­dät suu­ren epä­tie­toi­suu­den val­taan.

Yleen­sä lä­hei­set ha­lu­a­vat aut­taa ja loh­dut­taa. Sa­moin sai­ras­tu­nut kai­paa tu­kea, läs­nä­o­loa ja kuu­lu­mis­ten ky­se­lyä.

Jos kai­paat syö­pä­sai­rau­tee­si ver­tais­tu­kea Sa­ril­ta, voit ot­taa yh­teyt­tä toi­mi­tuk­seen.

Han­na Ai­na­so­ja

Jul­kais­tu Päi­vä­mie­hes­sä 31.10.2018