– Yri­tä jak­saa kuun­nel­la sai­ras­tu­nut­ta. Kysy kuu­lu­mi­sia. Sitä tun­ne­myrs­kyä ei kes­tä lo­put­to­miin. Sit­ten se hel­pot­taa, roh­kai­see Sari koh­ta­maan syö­pään sai­ras­tu­neen.

Rei­lu kuu­si vuot­ta sit­ten Sari it­se sai­ras­tui syö­pään. Täs­tä ko­ke­mas­taan hän tun­tee nyt kii­tol­li­suut­ta Ju­ma­laa koh­taan.

Al­kuun Sari ha­lu­si kiel­tää kai­ken huo­ma­tes­saan it­ses­sään merk­ke­jä sai­ras­tu­mi­ses­ta. Muu­ta­man kuu­kau­den ku­lut­tua Sari meni lää­kä­riin, pää­si tut­ki­muk­siin ja sai rin­ta­syö­pä­di­ag­noo­sin.

– Ly­hyt pu­he­lin­soit­to lää­kä­ril­tä oli hy­vin rii­su­va. Mu­ser­ta­va. Pai­nuin pol­vil­le­ni lat­ti­al­le. It­kin. Kä­det me­ni­vät ris­tiin. ää­neen huu­sin, et­tä mi­ten täs­tä eteen­päin, muis­te­lee Sari it­kien ai­kaa, jol­loin jäi sai­raus­lo­mal­le.

Sa­maan ai­kaan Sa­rin elä­mäs­sä ta­pah­tui myös mui­ta kuor­mit­ta­via asi­oi­ta.

– Luo­ja jär­jes­ti tä­män py­säh­dyk­sen! Olin vain suo­rit­ta­nut elä­mää. Mi­nut lai­tet­tiin poh­ti­maan myös omaa us­ko­na­si­aa, ker­too Sari täs­tä val­ta­vas­ta kään­ne­koh­das­ta elä­mäs­sään.

Syö­pä­kas­vai­men leik­kau­sai­kaa odo­tel­les­saan Sari kä­ve­li pal­jon luon­nos­sa ja poh­ti elä­mään­sä. Hän pys­tyi ker­to­maan vain kah­del­le sis­kol­leen sai­ras­tu­mi­ses­taan.

– Oli­sin ko­vas­ti ha­lun­nut lu­kea Päi­vä­mie­hes­tä roh­kai­se­via kir­joi­tuk­sia va­ka­van sai­rau­den vie­rail­les­sa, mut­ta en löy­tä­nyt, Sari muis­te­lee.

Kuo­le­man­pel­koa Sari ei kos­kaan tun­te­nut. Yk­sin­huol­ta­ja­na ai­noa pel­ko liit­tyi lap­seen.

– Mitä jos jou­dun luo­pu­maan omas­ta lap­ses­ta, jol­la ei ole tois­ta van­hem­paa!

Sari koki vai­ke­a­na ker­toa 13-vuo­ti­aal­le po­jal­leen syö­väs­tä. Poi­ka löy­si kui­ten­kin avoi­me­na ole­van syö­pää kä­sit­te­le­vän kir­jan ja ky­syi äi­dil­tä suo­raan.

– On­ko sul­la joku syö­pä, vai?

– Kyl­lä on ja se lei­ka­taan pois, Sari oli vas­tan­nut.

Koko sai­rau­den ajan Sari ha­lu­si näyt­tää po­jal­leen vain vah­van puo­len it­ses­tään, ei pel­ko­jaan. Näin jäl­keen­päin Sari ajat­te­lee, et­tä jos hän oli­si kuol­lut, oli­si joku toi­nen jat­ka­nut kas­va­tus­teh­tä­vää sii­tä, mi­hin se oli­si hä­nel­tä jää­nyt.

Sa­rin ar­ki täyt­tyi tut­ki­muk­sis­ta, suun­ni­tel­mis­ta, leik­kauk­sis­ta ja sy­tos­taat­ti­hoi­dois­ta. Hoi­to­jen vä­lil­lä Sari pys­tyi te­ke­mään toi­mis­to­työ­tä.

Lä­hel­lä asu­vat si­sa­ruk­set aut­toi­vat ar­ki­sis­sa asi­ois­sa. Tämä ai­ka on Sa­ril­la jää­nyt hä­mä­rän peit­toon.

– Sait­ko sä edes ruo­kaa sil­loin, ky­se­lee Sari toi­si­naan vie­lä­kin po­jal­taan sai­rau­sa­jois­ta.

Sa­rin rin­ta­syö­pä­kas­vain lei­kat­tiin. Syö­pä ei ol­lut le­vin­nyt, ja Sari pys­tyi ker­to­maan van­hem­mil­leen en­sim­mäis­tä ker­taa sai­rau­des­taan.

Leik­kauk­sen jäl­kei­set sy­tos­taat­ti­hoi­dot oli­vat rank­ko­ja. Hoi­dot myös hi­das­ti­vat leik­kaus­haa­vo­jen pa­ran­tu­mis­ta.

– Voin­ti meni huo­nok­si. Ei jak­sa­nut oi­kein kä­vel­lä. Teh­tiin haa­va­hoi­to­ja. Oli pa­hoin­voin­tia ja sy­dän­tun­te­muk­sia, sa­noo Sari.

Mo­nen val­vo­tun yön jäl­keen Sari oli ai­van lop­pu:

– Tus­ka oli jär­je­tön! Sa­noin sitä ei voi sa­noa. Is­tuin poi­ka­ni sän­gyn lai­dal­la. Olin it­ke­nyt niin pal­jon, et­tei kyy­ne­liä enää tul­lut. Sor­met oli­vat käp­ris­ty­nei­nä ru­kouk­seen. Ajat­te­lin vain, et­tä nyt ha­jo­an täy­sin.

– Yh­täk­kiä näin ai­van kuin kul­tai­nen pu­tous oli­si va­lu­nut yl­hääl­tä ol­ka­pää­tä­ni koh­ti. Sii­hen lop­pui it­ku ja nou­sin, ker­too Sari häm­men­tä­väs­tä näys­tä.

Näky toi Sa­ril­le täy­del­li­sen mie­len­rau­han.

– Ju­ma­la on näyt­tä­nyt mi­nul­le vah­vuu­ten­sa. Mun ei tar­vi pe­lä­tä mi­tään! Kaik­ki kuu­si sy­tos­taat­ti­hoi­toa teh­tiin, ei­kä pe­lot­ta­nut. Oli mit­kä ta­han­sa ris­kit, hän pi­tää mi­nus­ta huo­len, ker­too syö­väs­tä pa­ran­tu­nut Sari.

Syö­pä­sai­rau­des­ta toi­pu­mi­seen me­nee vuo­sia. Fyy­si­ses­ti toi­puu no­pe­am­min, hen­ki­seen toi­pu­mi­seen me­nee kau­em­min.

Vie­lä toi­si­naan kul­tai­nen pu­tous pa­lau­tuu Sa­rin mie­leen, ja se va­kuut­taa hä­net Ju­ma­lan huo­len­pi­dos­ta.

Jos Sari voi­si nyt teh­dä jo­ta­kin toi­sin, hän ker­toi­si lä­hei­sil­leen avoi­mes­ti sai­ras­tu­mi­ses­taan, pe­lois­taan ja tun­te­muk­sis­taan. Pu­hu­mat­to­muu­del­laan Sari luu­li suo­je­le­van­sa lä­hei­si­ään, mut­ta jät­ti­kin hei­dät suu­ren epä­tie­toi­suu­den val­taan.

Yleen­sä lä­hei­set ha­lu­a­vat aut­taa ja loh­dut­taa. Sa­moin sai­ras­tu­nut kai­paa tu­kea, läs­nä­o­loa ja kuu­lu­mis­ten ky­se­lyä.

Jos kai­paat syö­pä­sai­rau­tee­si ver­tais­tu­kea Sa­ril­ta, voit ot­taa yh­teyt­tä toi­mi­tuk­seen.

Han­na Ai­na­so­ja

Jul­kais­tu Päi­vä­mie­hes­sä 31.10.2018