JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Puhutaan maasta ja taivaasta

Runo on aja­tuk­sen ja muis­ton tu­los­ta

Honkonen Anne
Puhutaan maasta ja taivaasta
11.7.2016 6.06

Juttua muokattu:

1.1. 23:34
2020010123344020160711060600

Nii­lo Rau­ha­lal­la on juh­la­vuo­si, hän täyt­tää hei­nä­kuus­sa Ou­lus­sa 80 vuot­ta. Rau­ha­la on syn­ty­nyt Kit­ti­läs­sä Kui­va­sal­men pie­nes­sä ky­läs­sä. Ruot­sis­sa 8-vuo­ti­aa­na eva­kos­sa käy­nyt mies ker­too, et­tä eri­tyi­ses­ti äi­din mer­ki­tys on hä­nen elä­mäs­sään ol­lut tär­keä.

– äi­ti sä­tei­li us­kon va­loa ja iloa, hän oli Ju­ma­laan luot­ta­va kris­tit­ty.

Rau­ha­lan mu­kaan äi­din herk­kys on hei­jas­tu­nut hä­neen­kin.

– Kä­vin evak­ko­a­jan jäl­keen kan­sa­kou­lua naa­pu­ri­ky­läs­sä ja sen jäl­keen ko­ti­ky­läs­sä. 14-vuo­ti­aa­na py­rin op­pi­kou­luun. Vuon­na 1957 pää­sin yli­op­pi­laak­si. Ar­mei­jan jäl­keen 1958 läh­din opis­ke­le­maan Hel­sin­kiin, Rau­ha­la muis­te­lee opis­ke­lu­e­tap­pe­jaan.

Hän on toi­mi­nut Ke­mis­sä 36 vuot­ta pap­pi­na, sai­raa­la­te­o­lo­gi­na 20 vuot­ta.

Ki­pi­nä kir­joit­ta­mi­seen is­ki var­hain

– Kun kou­lu­poi­ka­na aloin kir­joit­taa ru­no­ja, luon­to ins­pi­roi.

Lap­suu­des­ta Rau­ha­lan mie­leen on jää­nyt La­pin luon­non ava­ruus, kuu­laus ja hil­jai­suus.

– Kou­lu­poi­ka­na, 14-vuo­ti­aa­na, aloin kir­joit­taa vih­koon vaa­ti­mat­to­mia rii­mi­ru­no­ja, jois­sa tois­tui­vat koti, luon­to, hen­gel­li­set asi­at ja nuo­ren po­jan haa­veet.

Nuo­ri ru­noi­li­ja lai­na­si kou­lun kir­jas­tos­ta klas­si­koi­ta ja op­pi pa­rem­min tun­te­maan ru­non ryt­min ja mi­tan. Kir­joit­ta­es­sa ke­hit­tyi.

– Aloin lu­ki­o­luo­kil­la pik­ku­hil­jaa siir­tyä va­paa­mit­tai­seen ru­noon, kir­joi­tin sa­mal­la rii­mi­ru­no­ja­kin. Kun opin kir­joit­ta­maan nii­tä jo nuo­re­na, sii­tä oli hyö­tyä kir­kon vir­si­kir­ja­ko­mi­te­as­sa ja lau­lu­jen sa­noi­tuk­sis­sa, ker­too edel­leen myös rii­mi­ru­no­ja har­ras­ta­va Rau­ha­la.

Op­pia ru­non­te­koon

Opis­kel­les­saan Rau­ha­lal­la ei ol­lut pal­jon ai­kaa kir­joit­taa.

– Kun 1963 val­mis­tuin pa­pik­si, jat­koin kir­joit­ta­mis­ta ak­tii­vi­ses­ti. Jos­sain vai­hees­sa näy­tin ru­no­ja Ant­ti Hy­ryl­le, joka an­toi pa­lau­tet­ta. Hä­nen kaut­taan sain yh­tey­den Ota­vaan, joka ot­ti vuon­na 1967 kus­tan­net­ta­vak­seen te­ok­sen Tä­hän päät­tyy kesä.

– Ota­val­la Tuo­mas An­ha­va oli tär­keä opas­ta­ja mo­der­niin ly­riik­kaan. Hän an­toi te­rä­vää­kin kri­tiik­kiä, mut­ta se oli hyvä. An­ha­va neu­voi, mil­lai­nen on runo: ei saa ol­la ko­ris­teel­li­nen, kie­len­käyt­tö on ta­lou­del­lis­ta, runo se­lit­tää it­se it­se­ään.

Yk­si työ tu­kee tois­ta

Ly­riik­ka on li­mit­ty­nyt myös sai­raa­la­te­o­lo­gin työn­ku­vaan luon­te­vas­ti – ja toi­sin päin.

– Sai­raa­la­työ ol­lut an­toi­sa myös ly­rii­kan kan­nal­ta. Hy­vin mo­nis­sa ru­nois­sa on kär­si­myk­sen kos­ket­ta­mia elä­män­tun­to­ja.

Sai­raa­la­työs­sä Rau­ha­la sai ko­kea ih­mi­sen kär­si­myk­sen lä­hei­syy­den, hä­nen toi­von­sa ja kamp­pai­lun­sa sekä kuo­le­man lä­hei­syy­den. Kär­si­vän ih­mi­sen koh­taa­mi­nen on opet­ta­nut tun­te­maan omas­sa­kin elä­mäs­sä sy­vyy­su­lot­tu­vuuk­sia.

Työs­sä Rau­ha­la huo­ma­si us­ko­vai­sen po­ti­laan toi­von sekä sen luot­ta­muk­sen, et­tä elä­mä on Ju­ma­lan kä­des­sä.

– Us­ko an­toi voi­maa ja loh­tua kär­si­myk­seen. Kaik­ki mik­si-ky­sy­myk­set jää­vät lo­pul­ta se­lit­tä­mät­tä, ne jää­vät Ju­ma­lan kä­teen, ku­ten koko elä­mä.

Us­kon­nol­li­suus läs­nä

Rau­ha­la on kir­joit­ta­nut edel­leen myös hen­gel­lis­tä ly­riik­kaa.

– Se on ol­lut hy­vin tär­keä osa-alue. 1979 il­mes­tyi en­sim­mäi­nen us­kon­nol­li­nen ru­no­kir­ja, Lä­hel­lä py­hää aa­mua, jos­sa on myös va­paa­mit­tai­sia ru­no­ja.

Hen­gel­lis­ten ru­no­jen kie­li muus­sa ly­rii­kas­sa­ni on il­mai­sul­taan hie­man eri­lais­ta kuin SRK:n jul­kai­se­mis­sa kir­jois­sa­ni.

– Esi­mer­kik­si Ota­van jul­kai­se­mis­sa kir­jois­sa ole­via ru­no­ja ei kaik­kia voi ko­kea us­kon­nol­li­sik­si, mut­ta jou­kos­sa on sil­ti mo­nia sel­ke­äs­ti us­kon­nol­li­sia ru­no­ja tai us­kon­nol­li­sia viit­tei­tä.

Rau­ha­lan mu­kaan SRK:n kir­jois­sa on pe­rin­tei­sem­pi, ju­lis­ta­vam­pi kie­li ja tut­tu­ja ver­taus­ku­via.

Ny­ky­ly­rii­kas­sa tär­kein ihan­ne Rau­ha­lal­le ovat ol­leet Bo Car­pe­la­nin ru­not.

– Hän oli su­ku­lais­sie­lu sii­nä mie­les­sä, mi­ten ko­e­taan elä­mä. Hä­nen ru­non­sa ovat sie­luk­kai­ta, lyy­ri­siä ja kirk­kai­ta.

Runo voi syn­tyä yl­lät­tä­en­kin

Rau­ha­la ker­too, et­tä oma runo syn­tyy mil­loin on syn­ty­äk­seen. Se syn­tyy usein jon­kin aja­tuk­sen ym­pä­ril­le.

– Se liit­tyy sii­hen, mi­ten sil­mil­lä, sy­dä­mel­lä ja sie­lul­la elä­mää seu­raa. Sii­hen, mi­ten elä­mä kos­ket­taa, mitä muis­to­ja sii­hen liit­tyy. Aja­tus ru­nos­ta saat­taa syn­tyä yl­lät­tä­en­kin.

– Pi­tää ol­la sy­ty­ke. Ei voi päät­tää, et­tä nyt kir­joi­tan ru­non.

– Se on sem­moi­nen ins­pi­raa­tio, ta­pah­tu­ma, jos­sa ul­koi­set vai­ku­tel­mat koh­taa­vat ru­noi­li­jan si­säi­sen to­del­li­suu­den, hä­nen aja­tuk­sen­sa, muis­ton­sa ja avoi­men mie­len kä­si­tel­lä nä­ke­mään­sä ja ko­ke­maan­sa. Runo on kuin pie­nen maa­il­man luo­mis­ta.

Kris­ti­tyn ih­mi­sen tun­to­ja

Omis­ta ru­nois­taan Rau­ha­lal­le yk­si mer­ki­tyk­sel­li­sim­mis­tä on Mi­nun isä­ni val­ta­kun­ta. Se on myös sä­vel­let­ty.

– Se on tul­lut tu­tuk­si lu­ki­joil­le­kin. Voi­si sa­noa, et­tä tuo­tan­to­ni hel­miä.

Kir­joit­ta­mi­nen an­taa omat kie­li­ku­vat. Ne tu­le­vat työs­ken­te­lyn ai­ka­na.

– Ru­no­je­ni ai­heet ovat yh­tä laa­jat kuin elä­mä it­ses­sään, ja olen­kin kir­joit­ta­nut ru­no­ja myös lap­sis­ta ja rak­kau­des­ta.

Rau­ha­la ker­too ly­riik­kan­sa läh­tö­koh­ta­na ole­van kris­til­li­nen elä­män­kat­so­mus.

– Väi­tös­kir­jan ly­rii­kas­ta­ni teh­nyt tut­ki­ja on ni­men­nyt mi­nut kris­til­li­sek­si mo­der­nis­tik­si.

Mo­der­nin ly­rii­kan ru­not ovat mo­ni­ta­soi­sia ja mo­ni­tul­kin­tai­sia. Rau­ha­lan mu­kaan hä­nen ru­non­sa tul­kit­se­vat hä­nen aja­tuk­si­aan, ko­ke­muk­si­aan ja elä­män­tun­to­jaan kris­tit­ty­nä ih­mi­se­nä. Lu­ki­ja voi it­se löy­tää ru­nois­ta myös jo­ta­kin it­se­ään kos­ket­ta­vaa ja lä­hel­le tu­le­vaa.

Isä­ni val­ta­kun­ta

meri,

jon­ka sy­vyyk­sis­tä ei löy­dy

ei­lis­tä päi­vää.

Isä­ni val­ta­kun­ta

ilo,

joka sä­tei­lee kuin juu­ri he­rän­nyt aa­mu

pit­kien sa­teit­ten jäl­keen.

Isä­ni val­ta­kun­ta

loh­du­tus,

sil­lä hil­jai­sin­kin sana,

kais­lan lau­lu tuu­les­sa,

tart­tuu sie­luun

ei­kä sai­raut­ta enää ole.

5.7.2020

Jee­sus sa­noo: "Mene, älä­kä enää tee syn­tiä." Joh. 8:11

Viikon kysymys