Juho Ka­mu­la

Ju­ma­la kat­soi Ma­ri­an so­pi­vak­si äi­dik­si Jee­suk­sel­le. Sil­ti myös Ma­ria pe­las­tui Ju­ma­lan ar­mos­ta, ei teh­tä­vän­sä vuok­si.

Mil­tä si­nus­ta tun­tui­si, jos nä­ki­sit en­ke­lin? Mitä jos en­ke­li ker­toi­si, et­tä Pyhä Hen­ki saat­taa si­nut ras­kaak­si ja syn­ny­tät Ju­ma­lan po­jan?

Luuk­kaan evan­ke­liu­min mu­kaan Ma­ri­al­le kävi niin. Hän pe­läs­tyi. Seu­raa­vak­si tuli tar­ve kes­kus­tel­la. Ma­ria pui asi­aa Eli­sa­be­tin kans­sa. Tuo su­ku­lais­nai­nen oli myös ras­kaa­na. Hä­nen­kin ta­pauk­ses­saan oli ih­meel­li­siä piir­tei­tä, sil­lä Eli­sa­bet oli hy­vin van­ha. Ai­ka ja kes­kus­te­lu aut­toi­vat Ma­ri­aa ym­mär­tä­mään, et­tä Ju­ma­lal­la on hä­nel­le hy­vin eri­tyi­nen teh­tä­vä.

Ma­ria oli Ju­ma­lan va­lit­se­ma

Jo­tain oleel­lis­ta on muut­tu­nut Ma­ri­an elä­mäs­sä. Va­pah­ta­jan äi­dik­si tu­le­mi­nen on niin syvä ko­ke­mus, et­tä Ma­ria vält­tä­mät­tä ha­lu­aa ker­toa sii­tä muil­le. Ma­ria ajat­te­lee ko­ke­muk­sen­sa ole­van jo­tain sel­lais­ta, mis­tä jo­kai­sen tu­li­si tie­tää. Hän eh­kä ajat­te­lee, et­tä kun­pa jo­kai­nen kuu­li­si ko­ke­muk­sis­ta­ni.

Ma­ria ker­too sy­dä­men­sä ole­van pa­kah­tu­mai­sil­laan ilos­ta ja on­nes­ta, jota Ju­ma­lan tun­te­mi­nen syn­nyt­tää. Ju­ma­lan va­lin­ta­pe­rus­teet Jee­suk­sen äi­dik­si ovat ih­meel­li­set. Iloon on to­del­la syy­tä, sil­lä vä­häi­nen Ma­ria on saa­nut pal­jon. Ju­ma­la ei va­lin­nut kau­nein­ta, suo­si­tuin­ta tai vii­sain­ta nais­ta Jee­suk­sen äi­dik­si. Hän va­lit­si vaa­ti­mat­to­man us­ko­vai­sen nuo­ren nai­sen.

Us­ko pe­las­ti Ma­ri­an

Jee­suk­sen äi­dik­si tu­le­mi­nen ei teh­nyt Ma­ri­as­ta syn­ni­tön­tä, mut­ta Ju­ma­la oli ar­mah­ta­nut Ma­ri­an. Us­kon vuok­si Ma­ria oli au­tu­as, ja us­kon kaut­ta hän oli var­ma pe­las­tu­mi­ses­taan. Hän osa­si hen­ges­sään aa­vis­tel­la, et­tä myös tu­le­vat su­ku­pol­vet muis­ta­vat hä­nen au­tu­as­ta osaan­sa.

Nuo­ren äi­din kun­ni­oi­tus Luo­jaa koh­taan on suur­ta. Niin suur­ta, et­tä Ma­ria ha­lu­aa mai­ni­ta Ju­ma­lan ni­men ole­van pyhä. Hän ei siis käy­tä Van­has­sa tes­ta­men­tis­sa suo­sit­tu­ja ni­miä Jah­ve ’minä olen’, Elo­him ’kaik­ki­val­ti­as’ tai Ado­nai ’her­ra’.

Ma­ria on lii­kut­ta­van kii­tol­li­sel­la mie­lel­lä. Teks­ti muis­tut­taa, et­tä Ju­ma­lan rak­kaus on ää­ret­tö­män suur­ta nii­tä koh­taan, jot­ka pi­tä­vät hän­tä ar­vos­sa.

Ju­ma­la ar­mah­taa syn­ti­siä

Ma­ri­an ihas­te­lee Ju­ma­laa käyt­tä­en kie­li­ku­vaa voi­mak­kaas­ta kä­si­var­res­ta. Tämä py­säyt­tä­vä kie­li­ku­va viit­taa Je­sa­jan kir­jaan, jos­sa Ju­ma­lan vah­vuu­del­la ja voi­mal­la ih­mi­nen voi uu­des­ti­syn­tyä, saa­da pa­ran­nuk­sen ar­mon (Jes. 53:1).

Evan­ke­liu­mi­teks­tis­säm­me kä­si­var­ren voi­ma osuu va­hin­gol­li­ses­ti it­se­riit­toi­siin ja Ju­ma­laa hal­vek­si­viin. Ma­ri­an kii­tos­vir­ren mu­kaan Her­ra on kui­ten­kin poh­jim­mil­taan su­loi­nen, hän an­taa ruo­kaa näl­käi­sel­le niin pal­jon kuin tämä tar­vit­see.

Ma­ria oli juu­ta­lai­nen nai­nen. Ku­ten me, Ma­ria ha­lu­si elää Ju­ma­lan lain mu­kai­ses­ti. Hän tie­si, et­tei ku­kaan ky­ke­ne lain vaa­ti­muk­siin, mut­ta osa­si rat­kais­ta tä­män riit­tä­mät­tö­myy­den tuo­man on­gel­man. Ma­ri­al­la oli tie­to evan­ke­liu­mis­ta. Evan­ke­liu­min ilo­sa­no­man mu­kaan Sii­o­nil­la ei ole hä­tää, sil­lä Luo­ja on an­ta­nut lu­pauk­sen­sa ol­la ikui­ses­ti hyvä Ab­ra­ha­mil­le ja hä­nen jäl­ke­läi­sil­leen.