JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Sana sunnuntaiksi

An­sait­se­ma­ton ar­mo

Sana sunnuntaiksi
17.2.2019 7.00

Ih­mi­set ovat sa­ma­nar­voi­sia Ju­ma­lan val­ta­kun­nas­sa, riip­pu­mat­ta sii­tä, kuin­ka kau­an ovat sii­hen kuu­lu­neet.

Pa­les­tii­nas­sa vii­ni­sa­to kor­jat­tiin syk­syl­lä. Kii­re oli to­del­li­suut­ta, kos­ka sato oli saa­ta­va tal­teen en­nen tu­le­vaa sa­de­kaut­ta. Sik­si pai­kal­li­set tar­vit­si­vat usein ti­la­päis­tä työ­vä­keä, jota he sai­vat pal­kat­tua to­ril­ta, sen ajan työn­vä­li­tyk­ses­tä.

Työ­mie­hiä pal­kat­tiin päi­väk­si ker­ral­laan, ja päi­vän palk­ka mak­set­tiin il­lal­la. Oli­han jo Moo­sek­sen lais­sa vel­voi­tus mak­saa palk­ka sa­ma­na päi­vä­nä, jot­ta köy­hien ei tar­vit­si­si näh­dä näl­kää. (3. Moos. 19:13, 5. Moos. 24:15.)

De­naa­ri oli tyy­pil­li­nen päi­vä­palk­ka työ­mie­hel­le. Mat­teuk­sen evan­ke­liu­mis­sa ker­rot­tu Jee­suk­sen ver­taus tai­vas­ten val­ta­kun­nas­ta (20:1–16) liit­tyy tä­hän to­sie­lä­män ti­lan­tee­seen.

Jee­suk­sen ver­tauk­ses­sa tu­lee kui­ten­kin il­mi tai­vas­ten val­ta­kun­nan ero maal­li­seen val­ta­kun­taan. Täs­sä maa­il­mas­sa on oi­keu­den­mu­kais­ta mak­saa palk­ka teh­dyn työn mu­kaan. Sitä var­ten työn­te­ki­jä las­kee ja mer­kit­see työ­a­jan ja -tun­nit ylös, el­lei työ sit­ten ole työ­a­ja­ton­ta, urak­ka­työ­tä tai mui­den pe­rus­tei­den mu­kaan so­vit­tua.

Tun­tui­si koh­tuut­to­mal­ta, jos vii­ni­tar­has­sa yh­den tun­nin työs­tä sai­si sa­man pal­kan kuin 12 tun­nin työs­tä au­rin­gon nou­sus­ta las­kuun, jo­hon ru­pe­a­maan si­säl­tyy myös kes­ki­päi­vän kuu­min ja ra­sit­ta­vin ai­ka.

En­sim­mäi­set ja vii­mei­set

Mitä Jee­sus ha­lu­aa opet­taa tai­vas­ten val­ta­kun­nas­ta täl­lä ver­tauk­sel­la? Kai­kil­le ver­tauk­sen asi­oil­le ei pidä ha­kea hen­gel­lis­tä mer­ki­tys­tä, mut­ta mer­ki­tyk­sel­lis­tä on var­mas­ti se, mitä Jee­sus to­te­aa ver­taus­ta en­nen ja sen päät­teek­si: ”En­sim­mäi­set tu­le­vat vii­mei­sik­si ja vii­mei­set en­sim­mäi­sik­si.” Täs­sä maa­il­mas­sa on en­sim­mäi­siä ja vii­mei­siä, eri­ar­voi­suut­ta ih­mis­ten ase­mas­sa: esi­mie­hiä, hal­lit­si­joi­ta ja ala­mai­sen ase­mas­sa ole­via.

Ju­ma­lan val­ta­kun­nas­sa ja Ju­ma­lan edes­sä näin ei ole. Kai­kil­la us­ko­vil­la on sama Isä, Va­pah­ta­ja, Pyhä Hen­ki, ar­mo, evan­ke­liu­mi, kas­te, eh­tool­li­nen, yk­si us­ko, toi­vo ja rak­kaus. Kaik­ki ovat Ju­ma­lan edes­sä sa­ma­nar­voi­sia, oli­vat he sit­ten ol­leet Ju­ma­lan val­ta­kun­nan asuk­kai­na kau­an tai vä­hän ai­kaa.

Us­kon­kil­voi­tuk­sen pi­tuus

Ei ole oi­kein tul­ki­ta tätä ver­taus­ta si­ten, et­tä Van­han tes­ta­men­tin us­ko­vat ka­deh­ti­si­vat Uu­den tes­ta­men­tin us­ko­via. Sen si­jaan sii­nä voi­daan näh­dä se, et­tä us­kos­sa ole­mi­sen pi­tuus on eri mit­tai­nen eri ih­mi­sil­lä.

Jot­kut ovat säi­ly­neet lap­suu­de­nus­kos­sa koko elä­män­sä. Hei­dän ei ole tar­vin­nut ka­tua epä­us­kos­sa vie­tet­tyä syn­tie­lä­mää, ei­kä heil­lä ole nii­tä ar­pia, jot­ka ovat eh­kä jää­neet syn­ti­haa­vo­jen pa­ran­nut­tu­a­kin jäl­jel­le.

Toi­set ovat kuul­leet Ju­ma­lan kut­sun nuo­ruu­des­saan kai­va­tes­saan rau­haa tun­toon­sa pin­nal­li­sen elä­män­me­non si­jaan. He ovat löy­tä­neet on­nen Ju­ma­lan val­ta­kun­nas­sa.

On vie­lä nii­tä­kin, jot­ka ai­kui­suu­des­sa saa­vat pa­laa­mi­sen ar­mon. He ovat voi­neet ko­kea elä­män­sä koh­ta­lot Ju­ma­lan va­ka­vak­si pu­hut­te­luk­si ja saa­neet nöyr­tyä Ju­ma­lan vä­ke­vän kä­den al­la omis­ta­maan ar­mon sie­lun­sa au­tuu­dek­si.

Kaik­kein ih­meel­li­sin on ris­tin­ryö­vä­rin ar­mo, joka koi­tuu sil­le, joka saa vii­me het­kil­lä syn­tin­sä an­teek­si. Ly­hy­en kil­voi­tuk­sen mat­kan jäl­keen hän saa um­mis­taa sil­män­sä us­kos­sa Va­pah­ta­jaan­sa.

Ju­ma­lan edes­sä sa­ma­nar­voi­sia

Jee­suk­sen ver­taus osuu eri­tyi­ses­ti sii­hen ti­lan­tee­seen, kun ih­mis­ten kes­kuu­des­sa al­kaa nä­kyä us­kon­nol­li­nen jako en­sim­mäi­siin ja vii­mei­siin. Ti­lan­ne on tois­tu­nut his­to­ri­as­sa mon­ta ker­taa. Esi­mer­kik­si fa­ri­seuk­set nu­ri­si­vat Jee­sus­ta vas­taan, kos­ka hän seu­rus­te­li ja söi syn­tis­ten kans­sa, jot­ka kui­ten­kin oli­vat saa­neet pa­ran­nuk­sen ar­mon.

Apos­to­lien ai­ka­na juu­ta­lai­set ei­vät oli­si hy­väk­sy­neet pa­ka­noi­ta Ju­ma­lan lap­sik­si muu­ten kuin ym­pä­ri­leik­kauk­sen kaut­ta. Hei­dän oli­si pi­tä­nyt kään­tyä en­sin juu­ta­lai­sik­si ja ryh­tyä nou­dat­ta­maan Moo­sek­sen lain sää­dök­siä. Kes­ki­a­jal­la mun­kit pi­ti­vät omaa sää­ty­än­sä hen­gel­li­ses­sä mie­les­sä an­si­ol­li­sem­pa­na kuin ta­val­li­sen rah­vaan sää­tyä.

On­ko mei­dän ai­ka­nam­me täl­lais­ta ja­koa? Jee­sus päät­ti ver­tauk­sen to­te­a­muk­seen: ”Vii­mei­set tu­le­vat en­sim­mäi­sik­si ja en­sim­mäi­set vii­mei­sik­si” (Matt. 20:16).

Teks­ti: Pau­li Ki­vi­o­ja

Ku­vi­tus­ku­va: A.-L. S.

Jul­kais­tu Päi­vä­mie­hes­sä 13.2.2019

Evan­ke­liu­mi­teks­ti Matt. 20:1–16

Raa­mat­tu 1992: Jee­sus sa­noi:

”Tai­vas­ten val­ta­kun­taa voi ver­ra­ta isän­tään, joka aa­mu­var­hai­sel­la läh­ti palk­kaa­maan työ­mie­hiä vii­ni­tar­haan­sa. Hän sopi mies­ten kans­sa yh­den de­naa­rin päi­vä­pal­kas­ta ja lä­het­ti hei­dät vii­ni­tar­haan. Päi­vän kol­man­nel­la tun­nil­la hän läh­ti taas ulos ja näki, et­tä to­ril­la sei­soi vie­lä mie­hiä jou­ten. ’Men­kää te­kin vii­ni­tar­haan’, hän sa­noi heil­le, ’minä mak­san teil­le sen, mitä kuu­luu mak­saa.’ Mie­het läh­ti­vät. Kuu­den­nen ja yh­dek­sän­nen tun­nin ai­kaan isän­tä läh­ti taas ulos ja teki sa­moin. Kun hän sit­ten meni ulos yh­den­nel­lä­tois­ta tun­nil­la, hän näki vie­lä­kin muu­ta­mia jou­ti­lai­ta ja ky­syi heil­tä: ’Mik­si te sei­sot­te tääl­lä kai­ken päi­vää toi­met­to­mi­na?’ ’Ku­kaan ei ole pal­kan­nut mei­tä’, he vas­ta­si­vat. Hän sa­noi mie­hil­le: ’Men­kää te­kin mi­nun vii­ni­tar­haa­ni.’

Kun sit­ten tuli il­ta, vii­ni­tar­han omis­ta­ja sa­noi ti­lan­hoi­ta­jal­leen: ’Kut­su työ­mie­het ja mak­sa heil­le palk­ka, vii­mek­si tul­leil­le en­sin ja en­sim­mäi­sil­le vas­ta sit­ten.’ Ne, jot­ka oli pal­kat­tu yh­den­nel­lä­tois­ta tun­nil­la, tu­li­vat ja sai­vat ku­kin de­naa­rin­sa. Kun en­sik­si pal­ka­tut tu­li­vat, he luu­li­vat saa­van­sa enem­män, mut­ta he­kin sai­vat vain de­naa­rin. Sil­loin he nos­ti­vat me­te­lin ja sa­noi­vat isän­näl­le: ’Nämä vii­mek­si tul­leet te­ki­vät työ­tä yh­den ai­no­an tun­nin, ja sil­ti sinä an­nat heil­le sa­man kuin meil­le, jot­ka olem­me kan­ta­neet päi­vän kuor­man ja hel­teen.’ Mut­ta isän­tä sa­noi yh­del­le mie­his­tä: ’Ys­tä­vä­ni, en­hän minä tee si­nul­le vää­ryyt­tä. Em­me­kö me so­pi­neet de­naa­ris­ta? Ota oma­si ja mene. Minä tah­don mak­saa täl­le vii­mek­si tul­leel­le sa­man kuin si­nul­le, ja kai minä saan omal­la­ni teh­dä mitä ha­lu­an? Kat­sot­ko sinä kar­saas­ti sitä, et­tä minä olen hyvä?’ Näin vii­mei­set tu­le­vat en­sim­mäi­sik­si ja en­sim­mäi­set vii­mei­sik­si.”

Bib­lia: Tai­vaan val­ta­kun­ta on per­hee­ni­sän­nän ver­tai­nen, joka var­hain huo­me­nel­tain läk­si ulos palk­kaa­maan työ­vä­keä vii­na­mä­keen­sä. Kuin hän oli so­pi­nut työ­mies­ten kans­sa päi­vä­pen­nin­gis­tä, lä­het­ti hän hei­dät vii­na­mä­keen­sä. Hän meni ulos liki kol­man­nel­la het­kel­lä, ja näki mui­ta sei­so­van tu­rul­la jou­ti­lai­na, ja sa­noi heil­le: men­käät te­kin vii­na­mä­keen, ja mitä koh­tuul­li­nen on, minä an­nan teil­le. Niin he me­ni­vät. Taas hän meni ulos liki kuu­den­nel­la ja yh­dek­sän­nel­lä het­kel­lä, ja teki myös niin. Mut­ta yh­del­lä­tois­ta­kym­me­nen­nel­lä het­kel­lä läk­si hän ulos, ja löy­si mui­ta jou­ti­lai­na sei­so­mas­ta, ja sa­noi heil­le: mik­si te täs­sä kai­ken päi­vän jou­ti­lai­na sei­sot­te? He sa­noi­vat hä­nel­le: sil­lä ei ole ken­kään mei­tä pal­kan­nut. Hän sa­noi heil­le: men­käät te­kin mi­nun vii­na­mä­kee­ni, ja mitä koh­tuus on, pi­tää tei­dän saa­man.

Mut­ta kuin eh­too tuli, sa­noi vii­na­mä­en isän­tä per­heen­sä hal­ti­al­le: kut­su työ­vä­ki, ja mak­sa hei­dän palk­kan­sa, ru­ve­ten vii­mei­sis­tä en­si­mäi­siin as­ti. Kuin ne tu­li­vat, jot­ka liki yh­del­lä­tois­ta­kym­me­nen­nel­lä het­kel­lä tul­leet oli­vat, sai­vat he ku­kin pen­nin­kin­sä. Mut­ta kuin en­si­mäi­set tu­li­vat, luu­li­vat he enem­män saa­van­sa; ja he myös sai­vat ku­kin pen­nin­kin­sä. Ja kuin he sai­vat, na­pi­si­vat he per­hee­ni­sän­tää vas­taan, sa­no­en: nä­mät vii­mei­set ovat yh­den het­ken työ­tä teh­neet, ja sinä teit hei­dät mei­dän ver­rak­sem­me, jot­ka olem­me kan­ta­neet päi­vän kuor­man ja hel­teen. Niin hän vas­ta­si ja sa­noi yh­del­le heis­tä: ys­tä­vä­ni, en tee minä si­nul­le vää­ryyt­tä; et­kös so­pi­nut mi­nun kans­sa­ni mää­rä­tys­tä pen­nin­gis­tä? Ota se, mikä si­nun tu­lee, ja mene mat­kaas; mut­ta minä tah­don täl­le vii­mei­sel­le an­taa niin­kuin si­nul­le­kin. Vai en­kö minä saa teh­dä mi­nun ka­lus­ta­ni mitä minä tah­don? taik­ka kat­sot­kos sen­täh­den kar­saas­ti, et­tä minä hyvä olen? Niin vii­mei­set tu­le­vat en­si­mäi­sik­si ja en­si­mäi­set vii­mei­sik­si. Sil­lä mon­ta ovat kut­su­tut, mut­ta har­vat va­li­tut.

18.1.2020

Hän on lä­het­tä­nyt mi­nut ju­lis­ta­maan Her­ran rie­mu­vuot­ta, päi­vää, jona Ju­ma­lam­me an­taa pal­kan. Hän on lä­het­tä­nyt mi­nut loh­dut­ta­maan kaik­kia mur­heel­li­sia. Jes. 61:2

Viikon kysymys