JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Sana sunnuntaiksi

Anteeksiantamus synnyttää rakkauden

Sana sunnuntaiksi
25.2.2024 6.00

Juttua muokattu:

22.2. 10:27
2024022210273120240225060000

Hannele Puhakka

Hannele Puhakka

Mik­ko Fa­ger

Kun pal­jon syn­tiä teh­nyt saa syn­tin­sä an­teek­si, syt­tyy rak­kaus Jee­suk­seen.

Jee­sus jou­tui jos­kus ti­lan­tei­siin, jois­sa taka-aja­tuk­se­na saat­toi ol­la jo­kin muu kuin se, et­tä ol­tai­siin kiin­nos­tu­nei­ta hä­nen ope­tuk­ses­taan ja sa­no­mas­taan: teh­kää pa­ran­nus ja us­ko­kaa evan­ke­liu­mi. Useim­mi­ten ha­lut­tiin näh­dä ih­me­te­ko­ja tai sit­ten yri­tet­tiin saa­da Jee­sus sol­mit­tua sa­nois­taan.

Evan­ke­liu­mi­teks­tit osoit­ta­vat, kuin­ka Jee­sus tais­te­li vi­hol­li­sen val­to­ja ja kiu­sauk­sia vas­taan. Ker­ran Hen­ki vei Jee­suk­sen kor­peen pa­ho­lai­sen kiu­sat­ta­vak­si (Matt. 4:1). Jee­sus tor­jui sie­lun­vi­hol­li­sen hyök­käyk­set ve­to­a­mal­la sii­hen, mitä oli en­nen kir­joi­tet­tu. Hän voit­ti kiu­sauk­set, ja en­ke­lit tu­li­vat ja pal­ve­li­vat hän­tä.

Jee­sus ha­lu­si to­teut­taa Isäl­tään saa­man­sa teh­tä­vän. Tä­hän tar­vit­tiin us­kon ja ru­kouk­sen voi­maa. Mo­nis­sa ver­tauk­sis­sa, esi­mer­kik­si Luuk­kaan evan­ke­liu­mis­sa (18:1), Jee­sus esit­ti ope­tus­lap­sil­le ver­tauk­sen opet­taak­seen, et­tä ai­na tu­lee ru­koil­la, kos­kaan lan­nis­tu­mat­ta.

Syn­ti­nen it­ki ja pal­ve­li

Sun­nun­tain evan­ke­liu­mi­teks­ti ker­too ti­lan­tees­ta, jos­sa Jee­sus oli saa­nut kut­sun ate­ri­al­le fa­ri­seus Si­mo­nin ko­tiin. Hän ei hy­län­nyt kut­sua, vaan meni ja ate­ri­oit­si hä­nen kans­saan.

Si­mon oli roh­kea ja kut­sui Jee­suk­sen ja mo­nia mui­ta­kin luok­seen jul­ki­ses­ti. Si­mon ei toi­mi­nut niin kuin Ni­ko­de­mus, joka tuli yöl­lä Jee­suk­sen luok­se kes­kus­te­le­maan uu­des­ti­syn­ty­mäs­tä ja Ju­ma­lan val­ta­kun­nas­ta.

Myös kau­pun­gis­sa asu­va nai­nen oli saa­nut kuul­la, et­tä Jee­sus ate­ri­oit­si fa­ri­seuk­sen ko­to­na. Ate­ri­oin­ti sai yl­lät­tä­vän kään­teen, kun syn­ti­nen nai­nen ot­ti la­sin kal­lis­ta voi­det­ta, it­kien kas­te­li Jee­suk­sen ja­lat, kui­va­si ne hiuk­sil­laan ja voi­te­li tuo­mal­laan öl­jyl­lä. Hän teki kai­ken us­kon kaut­ta rak­kau­des­ta Jee­suk­seen.

Kun Si­mon miet­ti ta­pah­tu­nut­ta, hän ajat­te­li, et­tä jos Jee­sus oli­si pro­feet­ta, hän kyl­lä tie­täi­si, mil­lai­sen nai­sen hän an­toi kos­kea it­seen­sä. Si­mon näki vain nai­sen syn­ti­syy­den.

Pal­jon an­teek­si saa­nut ra­kas­taa pal­jon

Jee­sus tah­toi opet­taa Si­mo­nil­le, mitä on ar­mo ja an­teek­si­an­ta­mus. Hän ker­toi esi­mer­kin kah­des­ta mie­hes­tä, jois­ta toi­sel­la oli vel­kaa vii­si­sa­taa de­naa­ria ja toi­sel­la vii­si­kym­men­tä. Kum­mal­la­kaan ve­lal­li­sel­la ei ol­lut va­raa mak­saa vel­kaan­sa. Vel­ko­ja an­toi heil­le ve­lat an­teek­si. Jee­sus ky­syi Si­mo­nil­ta: ”Kum­pi heis­tä nyt ra­kas­taa hän­tä enem­män?” Si­mon vas­ta­si ai­van oi­kein, et­tä se joka sai enem­män an­teek­si.

Jee­sus pa­laut­taa Si­mo­nin vie­lä ti­lan­tee­seen, mi­ten hän oli vas­taa­not­ta­nut Jee­suk­sen ko­tiin­sa. Si­mon ei pes­syt Jee­suk­sen jal­ko­ja, ei suu­del­lut hän­tä ei­kä voi­del­lut hä­nen pää­tään öl­jyl­lä. Jee­sus pyy­tää Si­mo­nia kat­so­maan tätä nais­ta: ”Niin­pä sa­non­kin si­nul­le: hän sai pal­jot syn­tin­sä an­teek­si, sen vuok­si hän ra­kas­ti pal­jon.”

Kut­su kuu­luu vie­lä­kin

Kun Jee­sus sa­noi nai­sel­le ”kaik­ki si­nun syn­ti­si on an­net­tu an­teek­si”, ate­ri­al­la ole­vien kes­ken syn­tyi kes­kus­te­lua. He ih­met­te­li­vät: ”Kuka tuo mies on? Hän­hän an­taa syn­te­jä­kin an­teek­si.”

Ju­ma­lan val­ta­kun­nan kut­su kuu­luu vie­lä­kin kai­kil­le, jot­ka har­hai­le­vat ek­syk­sis­sä – heil­le, jot­ka ru­koi­le­vat ja ky­se­le­vät, mitä mi­nun pi­tää teh­dä, et­tä tu­li­sin au­tu­aak­si.

Jee­suk­sen työ jat­kuu yhä Py­hän Hen­gen työ­nä. Jo­kai­nen, joka on saa­nut it­se omis­taa syn­tien an­teek­si­an­ta­muk­sen ar­mon, on kel­vol­li­nen tuon hy­vän sa­no­man ju­lis­ta­maan hä­nel­le, joka ha­lu­aa sen vas­taa­not­taa ja us­koa.

Evan­ke­liu­mi­teks­ti Luuk. 7:36–50

Raa­mat­tu 1992: Eräs fa­ri­seus kut­sui Jee­suk­sen ko­tiin­sa ate­ri­al­le, ja hän meni sin­ne ja aset­tui ruo­ka­pöy­tään. Kau­pun­gis­sa asui nai­nen, joka viet­ti syn­tis­tä elä­mää. Kun hän sai tie­tää, et­tä Jee­sus oli ate­ri­al­la fa­ri­seuk­sen luo­na, hän tuli sin­ne mu­ka­naan ala­bas­te­ri­pul­lo, jos­sa oli tuok­su­öl­jyä. Hän aset­tui Jee­suk­sen taak­se tä­män jal­ko­jen luo ja it­ki. Kun Jee­suk­sen ja­lat kas­tui­vat hä­nen kyy­ne­lis­tään, hän kui­va­si ne hiuk­sil­laan, suu­te­li nii­tä ja voi­te­li ne tuok­su­öl­jyl­lä. Fa­ri­seus, joka oli kut­su­nut Jee­suk­sen, näki sen ja ajat­te­li: ”Jos tämä mies oli­si pro­feet­ta, hän kyl­lä tie­täi­si, mil­lai­nen nai­nen hä­neen kos­kee. Nai­nen­han on syn­ti­nen.” Sil­loin Jee­sus sa­noi hä­nel­le: ”Si­mon, mi­nul­la on si­nul­le pu­hut­ta­vaa.” ”Puhu vain, opet­ta­ja”, fa­ri­seus vas­ta­si. ”Oli kak­si mies­tä”, sa­noi Jee­sus. ”He oli­vat vel­kaa ra­han­lai­naa­jal­le, toi­nen vii­si­sa­taa, toi­nen vii­si­kym­men­tä de­naa­ria. Kun heil­lä ei ol­lut mil­lä mak­saa, ra­han­lai­naa­ja an­toi mo­lem­mil­le ve­lan an­teek­si. Mi­ten on, kum­pi heis­tä nyt ra­kas­taa hän­tä enem­män?” Si­mon vas­ta­si: ”Ei­kö­hän se, joka sai enem­män an­teek­si.” ”Ai­van oi­kein”, sa­noi Jee­sus. Hän kään­tyi nai­seen päin ja pu­hui Si­mo­nil­le: ”Kat­so tätä nais­ta. Kun tu­lin ko­tii­si, sinä et an­ta­nut vet­tä jal­ko­je­ni pe­suun, mut­ta hän kas­te­li jal­ka­ni kyy­ne­lil­lään ja kui­va­si ne hiuk­sil­laan. Sinä et ter­veh­ti­nyt mi­nua suu­del­mal­la, mut­ta hän on suu­del­lut jal­ko­ja­ni sii­tä saak­ka kun tän­ne tu­lin. Sinä et voi­del­lut pää­tä­ni öl­jyl­lä, mut­ta hän voi­te­li jal­ka­ni tuok­su­öl­jyl­lä. Niin­pä sa­non­kin si­nul­le: hän sai pal­jot syn­tin­sä an­teek­si, sen vuok­si hän ra­kas­ti pal­jon. Mut­ta joka saa an­teek­si vä­hän, se myös ra­kas­taa vä­hän.” Ja hän sa­noi nai­sel­le: ”Kaik­ki si­nun syn­ti­si on an­net­tu an­teek­si.” Pöy­tä­vie­raat al­koi­vat ih­me­tel­lä: ”Kuka tuo mies on? Hän­hän an­taa syn­te­jä­kin an­teek­si.” Mut­ta Jee­sus sa­noi nai­sel­le: ”Us­ko­si on pe­las­ta­nut si­nut. Mene rau­has­sa.”

Bib­lia: Niin yk­si Pha­ri­se­a­lai­sis­ta ru­koi­li hän­tä ruu­al­le kans­san­sa. Ja hän meni Pha­ri­seuk­sen huo­nee­seen ja ate­ri­oit­si. Ja kat­so, yk­si vai­mo oli kau­pun­gis­sa, joka oli syn­ti­nen, ja kuin hän sai kuul­la, et­tä hän ate­ri­oit­si Pha­ri­se­a­lai­sen huo­nees­sa, toi hän la­sin kal­lis­ta voi­det­ta. Ja sei­soi ta­ka­na hä­nen jal­kain­sa juu­res­sa it­kien, ja ru­pe­si kyy­ne­leil­län­sä kas­ta­maan hä­nen jal­ko­jan­sa, ja nii­tä pään­sä hiuk­sil­la kui­va­si, ja suu­ta an­toi hä­nen jal­kain­sa, ja voi­te­li ne voi­teel­la. Mut­ta kuin Pha­ri­se­a­lai­nen sen näki, joka hä­nen kut­su­nut oli, sa­noi hän it­sel­len­sä: jos tämä olis prop­he­ta, niin hän tie­täis, mikä ja mil­li­nen tämä vai­mo on, joka hä­neen ru­pee, et­tä hän on syn­ti­nen. Ja Je­sus vas­ta­ten sa­noi hä­nel­le: Si­mon, mi­nul­la on jo­ta­kin si­nul­le sa­no­mis­ta. Hän sa­noi: Mes­ta­ri, sa­nos. Kak­si val­ka­mies­tä oli yh­del­lä lai­naa­jal­la: yk­si oli vel­kaa vii­si­sa­taa pen­nin­kiä ja toi­nen vii­si­kym­men­tä. Kos­ka ei heil­lä ol­lut va­raa mak­saa, an­toi hän mo­lem­pain an­teek­si. Sano siis, kum­pi näis­tä hän­tä enem­män ra­kas­ta­man pi­tää? Si­mon vas­ta­ten sa­noi: minä luu­len, et­tä se, jol­le hän enem­män an­teek­si an­toi; hän sa­noi: oi­kein sinä tuo­mit­sit. Ja hän kään­si it­sen­sä vai­moa päin, ja sa­noi Si­mo­nil­le: nä­et­kös tä­män vai­mon? Minä tu­lin si­nun huo­nee­ses, et­kä sinä an­ta­nut vet­tä mi­nun ja­loil­le­ni; mut­ta tämä kyy­ne­lil­lä kas­ti mi­nun jal­ka­ni ja ne hiuk­sil­lan­sa kui­va­si. Et sinä mi­nun suu­ta an­ta­nut, mut­ta tämä, sit­ten­kuin hän tä­hän tuli, ei ole la­kan­nut mi­nun jal­kai­ni suu­ta an­ta­mas­ta. Et sinä mi­nun pää­tä­ni öl­jyl­lä voi­del­lut; mut­ta tämä voi­teel­la mi­nun jal­ka­ni voi­te­li. Minä sa­non si­nul­le: sen­täh­den et­tä hä­nel­le pal­jo syn­tiä an­teek­si an­net­tiin, niin hän pal­jon ra­kas­ti; mut­ta jol­le vä­hem­pi an­teek­si an­ne­taan, se vä­hem­män ra­kas­taa. Niin hän sa­noi hä­nel­le: si­nun syn­tis ovat an­teek­si an­ne­tut. Niin ru­pe­si­vat ne, jot­ka myös ate­ri­oit­si­vat, sa­no­maan kes­ke­nän­sä: kuka tämä on, joka syn­nit­kin an­teek­si an­taa? Niin hän sa­noi vai­mol­le: si­nun us­kos on si­nun va­paak­si teh­nyt: mene rau­haan.

18.4.2024

Vaikka minä kulkisin pimeässä laaksossa, en pelkäisi mitään pahaa, sillä sinä olet minun kanssani. Ps. 23:4

Viikon kysymys