Hen­gen vai­ku­tuk­ses­ta us­ko puh­dis­taa sy­dä­men ja Ju­ma­lan lap­si syn­tyy.

Päi­vän hel­teen hel­li­tet­tyä, yön vii­leis­sä var­jois­sa juu­ta­lai­set op­pi­neet kä­vi­vät sy­väl­li­sim­mät kes­kus­te­lun­sa Ju­ma­las­ta. Op­pi­lai­den kuun­nel­les­sa oli ta­pa­na sy­ven­tyä kir­joi­tus­ten ver­ho­tuim­piin sa­lai­suuk­siin. Ni­ko­de­mos-ni­mi­nen mies tun­si tä­män pe­rin­teen hy­vin, ja hä­nel­lä oli pal­jon vii­saut­ta ja sik­si myös pal­jon ky­syt­tä­vää.

Ni­ko­de­mos kuu­lui fa­ri­seuk­siin eli ak­tii­vi­seen puo­lu­ee­seen tai ”he­rä­tys­liik­kee­seen”, jon­ka jä­se­net pyr­ki­vät elä­mäs­sään tark­kaan lain ja pe­ri­mä­tie­don tun­te­muk­seen sekä sen kir­jai­mel­li­seen nou­dat­ta­mi­seen. Li­säk­si fa­ri­seuk­set ha­lu­si­vat le­vit­tää tä­män oi­ke­ak­si ko­e­tun us­kon­nol­li­suu­den ak­tii­vi­sen ope­tus­toi­min­nan kaut­ta laa­jal­le kan­san kes­kuu­teen.

Ni­ko­de­mos oli eden­nyt Fa­ri­seuk­se­na kor­ke­aan ase­maan. Hän oli ”Is­ra­e­lin opet­ta­ja”, joh­ta­va lain­tun­ti­ja ja juu­ta­lais­ten suu­ren neu­vos­ton jä­sen. Täs­sä val­lan kes­kit­ty­mäs­sä is­tui­vat kor­kein pa­pis­to, fa­ri­seus­ten joh­to­por­ras ja mah­ti­su­ku­jen edus­ta­jat.

Ei pelk­kä ter­veh­dys­käyn­ti

Neu­vos­ton ko­koon­tu­mi­sia joh­ti yli­pap­pi. Siis­pä kun Ni­ko­de­mos läh­ti käy­mään yöl­lis­tä kes­kus­te­lua Jee­suk­sen kans­sa, kyse ei ol­lut vain har­mit­to­mas­ta ter­veh­dys­käyn­nis­tä, vaan pe­lis­sä oli­vat myös us­kon­nol­li­sen elii­tin ar­vo­val­ta ja nä­ke­myk­set.

Ni­ko­de­mos aloit­ti kes­kus­te­lun va­ro­vai­ses­ti tun­nus­tel­len ja kes­kus­te­lu­kump­pa­ni­aan ar­vos­ta­en. Hän kut­sui Jee­sus­ta rab­bik­si ja ker­toi, et­tä us­kon­nol­li­nen eliit­ti tun­nus­taa hä­net Ju­ma­lan lä­het­tä­mäk­si opet­ta­jak­si. Hän mai­nit­si myös käyn­tin­sä to­den­nä­köi­sim­män syyn eli ih­mi­siin sy­vän vai­ku­tuk­sen teh­neet tun­nus­te­ot.

Jee­sus tie­si tar­peen

Jee­sus näki tar­kem­min, niin kuin vain Ju­ma­lan Poi­ka te­kee. Hän tie­tää, mitä ih­mi­ses­sä on (Joh. 2:25). Hän kuu­li Ni­ko­de­mok­sen ää­net­tö­män ky­sy­myk­sen, hä­nen sie­lun­sa to­del­li­sen tar­peen. Niin­pä Jee­sus heti kät­te­lys­sä rii­sui Ni­ko­de­mok­sen ko­ru­lau­seis­ta ja kes­kus­te­lua kan­gis­ta­vis­ta muo­dol­li­suuk­sis­ta ja meni it­se asi­aan.

Vas­tauk­ses­saan Jee­sus vä­lit­ti sa­nan myös koko sil­le yh­tei­söl­le, jota Ni­ko­de­mos edus­ti. Heil­le ja kai­kil­le hei­dän kans­saan to­tuut­ta et­si­vil­le hän vas­ta­si ky­sy­myk­seen Ju­ma­lan val­ta­kun­nas­ta. Ju­ma­lan ja hä­nen ku­nin­kuu­ten­sa nä­ke­mi­nen oli ja on edel­leen mo­nen us­kon­nol­li­sen kil­voit­te­li­jan ta­voi­te ja pää­mää­rä.

Jee­sus ha­lu­si opet­taa Ni­ko­de­mok­sel­le ja hä­nen kaut­taan kai­kil­le, et­tä nä­ke­mis­tä tai muu­ta ko­ke­muk­sel­li­suut­ta tär­ke­äm­pää on Ju­ma­lan val­ta­kun­taan si­säl­le pää­se­mi­nen. Siis ei vain kur­kis­tus Ju­ma­lan to­del­li­suu­teen, vaan mu­ka­na­o­lo hä­nen ikui­ses­sa val­ta­kun­nas­saan.

Ve­des­tä ja Hen­ges­tä

Val­ta­kun­nan pe­rus­ta­na oli Jee­suk­sen tu­le­va ris­til­le ko­rot­ta­mi­nen. Ju­ma­lan val­ta­kun­nan nä­ke­mi­nen al­kaa ris­tiin­nau­li­tun kat­se­le­mi­ses­ta: Ym­mär­rys sii­tä, et­tä Ju­ma­la te­kee mei­dän puo­les­tam­me sen mi­hin me em­me it­se ky­en­neet. Suos­tu­mi­nen täy­del­li­seen kuu­li­ai­suu­teen. Us­kon kaut­ta sen kä­sit­tä­mi­nen, et­tä Kris­tus kär­si ruu­miis­saan ran­gais­tuk­sen, joka oi­keu­den­mu­kai­ses­ti kuu­lui­si meil­le.

Hän mak­soi ih­mi­sen hen­ki­lö­koh­tai­sen ve­lan ereh­ty­mät­tö­män tuo­ma­rin edes­sä. Jee­suk­sen mu­kaan täl­lai­sen luot­ta­muk­sen ja toi­von saa ai­kaan Pyhä Hen­ki.

Uu­des­ti­syn­ty­mi­nen on sitä, et­tä ih­mi­sen pe­ru­sa­sen­ne muut­tuu Hen­gen vai­ku­tuk­ses­ta. It­sek­kyy­des­tä tu­lee rak­kaut­ta Ju­ma­laa ja lä­him­mäis­tä koh­taan. Omien voi­mien, jär­jen ja oman tah­don tie vaih­tuu ope­tus­lap­seu­dek­si – Ju­ma­lan tah­don ky­se­le­mi­sek­si ja hä­nen sa­nan­sa kuu­le­mi­sek­si.

Ilo­sa­no­man puh­dis­ta­va vesi liit­tää ih­mi­sen us­kon kaut­ta Kris­tuk­sen nä­ky­mät­tö­mään val­ta­kun­taan ja kas­teen vesi nä­ky­vän seu­ra­kun­nan jä­se­nyy­teen, sa­nan ja sak­ra­ment­tien hoi­det­ta­vak­si. ”To­ti­ses­ti, to­ti­ses­ti: jos ih­mi­nen ei syn­ny ve­des­tä ja Hen­ges­tä, hän ei pää­se Ju­ma­lan val­ta­kun­taan” (Joh. 3:5).

Teks­ti: Al­bert Ha­lo­nen

Ku­vi­tus­ku­va:

Jul­kais­tu Päi­vä­mie­hes­sä 12.6.2019

EVAN­KE­LIU­MI: Joh. 3:1–15

RAA­MAT­TU 1992:

Fa­ri­seus­ten jou­kos­sa oli Ni­ko­de­mos-ni­mi­nen mies, juu­ta­lais­ten neu­vos­ton jä­sen. Hän tuli yöl­lä Jee­suk­sen luo ja sa­noi: ”Rab­bi, me tie­däm­me, et­tä sinä olet Ju­ma­lan lä­het­tä­mä opet­ta­ja. Ei ku­kaan pys­ty te­ke­mään sel­lai­sia tun­nus­te­ko­ja kuin sinä, el­lei Ju­ma­la ole hä­nen kans­saan.” Jee­sus vas­ta­si hä­nel­le: ”To­ti­ses­ti, to­ti­ses­ti: jos ih­mi­nen ei syn­ny uu­des­ti, yl­hääl­tä, hän ei pää­se nä­ke­mään Ju­ma­lan val­ta­kun­taa.” Ni­ko­de­mos ky­syi: ”Mi­ten joku voi­si van­ha­na syn­tyä? Mi­ten joku voi­si men­nä ta­kai­sin äi­tin­sä koh­tuun ja syn­tyä toi­sen ker­ran?”

Jee­sus vas­ta­si: ”To­ti­ses­ti, to­ti­ses­ti: jos ih­mi­nen ei syn­ny ve­des­tä ja Hen­ges­tä, hän ei pää­se Ju­ma­lan val­ta­kun­taan. Mikä on syn­ty­nyt li­has­ta, on li­haa, mikä on syn­ty­nyt Hen­ges­tä, on hen­keä. älä kum­mek­su sitä, et­tä sa­noin si­nul­le: ’Tei­dän täy­tyy syn­tyä uu­des­ti.’ Tuu­li pu­hal­taa mis­sä tah­too. Sinä kuu­let sen hu­mi­nan, mut­ta et tie­dä, mis­tä se tu­lee ja min­ne se me­nee. Sa­moin on jo­kai­sen Hen­ges­tä syn­ty­neen lai­ta.”

”Mi­ten tämä kaik­ki on mah­dol­lis­ta?” Ni­ko­de­mos ky­syi. Jee­sus vas­ta­si: ”Et­kö sinä, Is­ra­e­lin opet­ta­ja, ym­mär­rä sitä?

To­ti­ses­ti, to­ti­ses­ti: me pu­hum­me mitä tie­däm­me ja to­dis­tam­me sii­tä mitä olem­me näh­neet, mut­ta te et­te ota vas­taan mei­dän to­dis­tus­tam­me. Jos te et­te us­ko, kun pu­hun teil­le tä­män maa­il­man asi­ois­ta, kuin­ka voi­sit­te us­koa, kun pu­hun tai­vaal­li­sis­ta! Ku­kaan ei ole nous­sut tai­vaa­seen, pait­si hän, joka on tai­vaas­ta tän­ne tul­lut: Ih­mi­sen Poi­ka.

Niin kuin Moo­ses au­ti­o­maas­sa nos­ti käär­meen kor­ke­al­le, niin on myös Ih­mi­sen Poi­ka ko­ro­tet­ta­va, jot­ta jo­kai­nen, joka us­koo hä­neen, sai­si ian­kaik­ki­sen elä­män.”

BIB­LIA:

Niin oli yk­si mies Pha­ri­se­a­lai­sis­ta, Ni­ko­de­mus ni­mel­tä, Juu­da­lais­ten ylim­mäi­nen. Se tuli yöl­lä Je­suk­sen tykö ja sa­noi hä­nel­le: Mes­ta­ri, me tie­däm­me, et­tä sinä olet Ju­ma­las­ta opet­ta­jak­si tul­lut; sil­lä ei tai­da ken­kään nii­tä tun­nus­täh­tiä teh­dä, joi­ta sinä teet, jol­lei Ju­ma­la ole hä­nen kans­san­sa.

Je­sus vas­ta­si ja sa­noi hä­nel­le: to­ti­ses­ti, to­ti­ses­ti sa­non minä si­nul­le: el­lei joku vas­tuu­des­ta syn­ny, ei hän tai­da Ju­ma­lan val­ta­kun­taa näh­dä. Ni­ko­de­mus sa­noi hä­nel­le: kuin­ka tai­taa ih­mi­nen van­ha­na syn­tyä? tai­taa­ko hän äi­tin­sä koh­tuun jäl­leen men­nä, ja syn­tyä? Je­sus vas­ta­si: to­ti­ses­ti, to­ti­ses­ti sa­non minä si­nul­le: el­lei joku syn­ny ve­des­tä ja Hen­ges­tä ei hän tai­da Ju­ma­lan val­ta­kun­taan si­säl­le tul­la. Mitä li­has­ta syn­ty­nyt on, se on liha, ja mitä Hen­ges­tä syn­ty­nyt on se on hen­ki. älä ih­met­te­le, et­tä minä sa­noin si­nul­le: tei­dän pi­tää uu­des­ta syn­ty­män. Tuu­li pu­hal­taa, kus­sa hän tah­too, ja sinä kuu­let hä­nen hu­mun­sa, ja et tie­dä, kus­ta hän tu­lee taik­ka ku­hun­ka hän me­nee: näin on jo­kai­nen, joka Hen­ges­tä syn­ty­nyt on.

Vas­ta­si Ni­ko­de­mus ja sa­noi hä­nel­le: kuin­ka ne tai­ta­vat ta­pah­tua? Je­sus vas­ta­si ja sa­noi hä­nel­le: sinä olet mes­ta­ri Is­ra­e­lis­sa, ja et näi­tä tie­dä!

To­ti­ses­ti, to­ti­ses­ti sa­non minä si­nul­le: me pu­hum­me, mitä me tie­däm­me, ja to­dis­tam­me, mitä me nä­em­me, ja et­te ota vas­taan mei­dän to­dis­tus­tam­me. Jos minä maal­li­sia teil­le sa­noin, ja et­te us­ko: kuin­ka te us­koi­sit­te, jos minä tai­vaal­li­sia teil­le sa­noi­sin? Ei as­tu ken­kään ylös tai­vaa­sen, vaan joka tai­vaas­ta as­tui alas, Ih­mi­sen Poi­ka, joka on tai­vaas­sa.

Niin­kuin Mo­ses ylen­si kär­meen kor­ves­sa, niin myös Ih­mi­sen Poi­ka pi­tää ylen­net­tä­män. Et­tä jo­kai­nen, joka us­koo hä­nen pääl­len­sä, ei pidä huk­ku­man, mut­ta ijan­kaik­ki­sen elä­män saa­man.