Teri Hil­tu­nen

Kun Jee­sus il­mes­tyi kuo­le­man­sa jäl­keen ope­tus­lap­sil­leen, he rau­hoit­tui­vat ja sai­vat voi­maa pa­la­ta Jee­suk­sen an­ta­maan lä­he­tys­työ­hön.

Jo­han­nek­sen evan­ke­liu­min lop­puo­sa ker­too nel­jäs­tä eri ti­lan­tees­ta, kun ylös­nous­sut Jee­sus il­mes­tyi hä­neen us­ko­vil­le ih­mi­sil­le. En­sim­mäi­ses­sä koh­taa­mi­ses­sa Mag­da­lan Ma­ria ja kak­si ope­tus­las­ta, Pie­ta­ri ja Jo­han­nes, oli­vat ol­leet tyh­jäl­lä hau­dal­la. Toi­set läh­ti­vät ta­kai­sin ma­ja­paik­kaan. Ma­ria jäi mur­heel­li­se­na, it­kien hau­dal­le. Sil­loin Jee­sus sei­soi hä­nen ta­ka­naan. Ma­ria kään­tyi ei­kä heti ta­jun­nut, et­tä hä­nen edes­sään oli Jee­sus. Kun Jee­sus pu­hut­te­li ni­mel­tä Ma­ri­aa, mur­he muut­tui ilok­si. Ma­ria kii­ruh­ti ope­tus­las­ten luo ker­to­maan: ”Minä olen näh­nyt Her­ran!”

Sa­ma­na päi­vä­nä Jee­sus il­mes­tyi ope­tus­lap­sil­le ja sa­noi: ”Rau­ha teil­le!” Ope­tus­las­ten pel­ko muut­tui ilok­si. Tuo­mas ei ol­lut pai­kal­la, mut­ta toi­set ker­toi­vat hä­nel­le: ”Me näim­me Her­ran.” Tuo­mas vas­ta­si: ”Minä en us­ko.”

Vii­kon pääs­tä ope­tus­lap­set oli­vat jäl­leen kool­la. Yh­täk­kiä Jee­sus oli hei­dän kes­kel­lään. Nyt Tuo­mas­kin näki ylös­nous­seen Jee­suk­sen ja hän sa­noi: ”Mi­nun Her­ra­ni ja Ju­ma­la­ni.”

Ylös­nou­se­mus on us­kon pe­rus­ta

Jo­han­nes on kir­joit­ta­nut näi­den ku­vaus­ten yh­tey­teen: ”Tämä on kir­joi­tet­tu sik­si, et­tä te us­koi­sit­te Jee­suk­sen ole­van Kris­tus, Ju­ma­lan Poi­ka, ja et­tä teil­lä, kun us­kot­te, oli­si elä­mä hä­nen ni­men­sä täh­den.”

Nämä ovat us­kon kan­nal­ta tär­kei­tä ta­pah­tu­mia. Kris­ti­nus­ko on us­koa ylös­nous­see­seen Jee­suk­seen. Paa­va­li kir­joit­ti Ko­rint­to­lai­sil­le: ”El­lei Kris­tus­ta ole he­rä­tet­ty, sil­loin mei­dän ju­lis­tuk­sem­me on tur­haa pu­het­ta, tur­haa on myös tei­dän us­kon­ne. El­lei Kris­tus­ta ole he­rä­tet­ty, tei­dän us­kon­ne on poh­jaa vail­la ja te olet­te yhä syn­tien­ne val­las­sa.”

Jee­sus il­mes­tyi hä­neen us­ko­vil­le to­dis­tuk­sek­si sii­tä, et­tä kuo­le­ma on voi­tet­tu, lu­paus pe­las­tuk­ses­ta on täy­tet­ty. Sa­mal­la Jee­sus ha­lu­si sel­väs­ti roh­kais­ta mur­heel­li­sia ja pe­lok­kai­ta seu­raa­ji­aan us­ko­maan ja ker­to­maan eteen­päin ilo­sa­no­maa pe­las­tuk­ses­ta. Tämä Raa­ma­tun teks­ti on yhä roh­kai­suk­si ja to­dis­tuk­sek­si.

"Se on Her­ra"

Ope­tus­lap­set oli­vat tul­leet Ga­li­le­aan Jee­suk­sen käs­kyn mu­kai­ses­ti: ”Kuol­leis­ta nous­tu­a­ni me­nen tei­dän edel­län­ne Ga­li­le­aan” (Matt. 26:32). Seit­se­män ope­tus­las­ta oli erää­nä il­ta­na Ti­be­ri­aan­jär­ven ran­nal­la.

Vä­hän ai­em­min Jee­sus oli hy­vin neu­vo­nut, mi­ten jat­kaa työ­tä hä­nen kuo­le­man­sa jäl­keen. Kui­ten­kin ope­tus­las­ten toi­min­nas­ta nä­kyy sel­väs­ti epä­tie­toi­suus tu­le­vai­suu­des­ta. Pie­ta­ri pur­ki epä­tie­toi­suut­ta käy­tän­nön te­ke­mi­seen: ”Minä läh­den ka­laan.” Toi­set läh­ti­vät mu­kaan.

Yös­tä jär­vel­lä ei ol­lut pal­jon ker­rot­ta­vaa, he ei­vät saa­neet yh­tään saa­lis­ta. Aa­mul­la vä­sy­neet mie­het oli­vat pa­laa­mas­sa ta­kai­sin ran­taan. Ran­nal­la hei­tä odot­ti mies. Mie­het oli­vat epä­toi­voi­sia ja niin mur­heis­saan, et­tä he ei­vät tun­nis­ta­neet mies­tä vie­lä sil­loin­kaan, kun hän ky­syi: ”Kuul­kaa mie­het! On­ko teil­lä mi­tään syö­tä­vää?”

”Ei ole”, ope­tus­lap­set vas­ta­si­vat. Nyt mies käs­ki heit­tä­mään ver­kon ve­neen oi­ke­al­le puo­lel­le. Oli­si voi­nut odot­taa, et­tä vä­sy­neet mie­het oli­si­vat ol­leet vas­ta­ha­koi­sia heit­tä­mään verk­koa ve­teen. Kui­ten­kin he tot­te­li­vat epä­röi­mät­tä tun­te­ma­ton­ta mies­tä. Mie­hen sa­noil­la oli vas­taan­sa­no­ma­ton voi­ma. Tot­te­le­mi­nen to­del­la kan­nat­ti. Ver­kos­sa oli niin pal­jon ka­lo­ja, et­tä mie­het ei­vät saa­neet sitä nos­te­tuk­si ve­nee­seen.

Nyt Jo­han­nes tun­si Jee­suk­sen ja huu­dah­ti: ”Se on Her­ra.” Pie­ta­ri kuu­li Jo­han­nek­sen us­kon­tun­nus­tuk­sen. Nyt Pie­ta­ri­kin tun­si Jee­suk­sen, hyp­pä­si heti ve­teen ja kii­ruh­ti mui­den edel­lä ran­taan.

Elä­män lei­pää riit­tää

Jee­sus odot­ti hei­tä nuo­ti­ol­la. Hiil­lok­sel­la oli pais­tu­mas­sa lei­pää ja ka­laa. Jee­sus sa­noi: ”Tul­kaa syö­mään.” Tämä oli jo kol­mas ker­ta, kun Jee­sus il­mes­tyi ope­tus­lap­sil­le.

Aa­mui­nen koh­taa­mi­nen Ti­be­ri­aan­jär­ven ran­nal­la oli mer­kit­tä­vä ope­tus­las­ten elä­mäs­sä. Koh­taa­mi­nen sai hei­dät unoh­ta­maan ar­ki­set huo­let ja pa­la­maan Jee­suk­sen an­ta­maan työ­hön.

Tä­nä­kin päi­vä­nä Jee­sus ky­syy rak­kaas­ti: ”Lap­set, on­ko teil­lä syö­tä­vää?” Hän mur­taa elä­män lei­pää Sa­nas­saan. Nyt­kin saa ol­la tur­val­li­sel­la mie­lel­lä, Jee­sus on lu­van­nut: ”Ja kat­so, minä olen tei­dän kans­san­ne kaik­ki päi­vät maa­il­man lop­puun as­ti.”

Evan­ke­liu­mi­teks­ti Joh. 21:1–14

Raa­mat­tu 1992: Tä­män jäl­keen Jee­sus taas il­mes­tyi ope­tus­lap­sil­leen, nyt Ti­be­ri­aan­jär­vel­lä. Se ta­pah­tui näin: Siel­lä oli­vat yh­des­sä Si­mon Pie­ta­ri, Tuo­mas eli Di­dy­mos, Na­ta­na­el Ga­li­le­an Kaa­nas­ta, Se­be­deuk­sen po­jat ja kak­si muu­ta Jee­suk­sen ope­tus­las­ta. Si­mon Pie­ta­ri sa­noi: "Minä läh­den ka­laan." "Me tu­lem­me mu­kaan", sa­noi­vat toi­set. He nou­si­vat ve­nee­seen ja läh­ti­vät jär­vel­le, mut­ta ei­vät saa­neet sinä yö­nä mi­tään. Aa­mun koit­ta­es­sa Jee­sus sei­soi ran­nal­la, mut­ta ope­tus­lap­set ei­vät tun­te­neet hän­tä.Jee­sus huu­si heil­le: "Kuul­kaa, mie­het! On­ko teil­lä mi­tään syö­tä­vää?" "Ei ole", he vas­ta­si­vat. Jee­sus sa­noi: "Heit­tä­kää verk­ko ve­neen oi­ke­al­le puo­lel­le, niin saat­te." He heit­ti­vät ver­kon, ja ka­laa tuli niin pal­jon, et­tei­vät he jak­sa­neet ve­tää verk­koa ylös. Sil­loin se ope­tus­lap­si, joka oli Jee­suk­sel­le rak­kain, sa­noi Pie­ta­ril­le: "Se on Her­ra!" Kun Si­mon Pie­ta­ri kuu­li, et­tä se oli Her­ra, hän kie­tai­si yl­leen viit­tan­sa, jon­ka oli rii­su­nut, ja hyp­pä­si ve­teen. Muut ope­tus­lap­set tu­li­vat ve­neel­lä ja ve­ti­vät ka­lo­jen täyt­tä­mää verk­koa pe­räs­sään, sil­lä ran­taan ei ol­lut pal­jon­kaan mat­kaa, vain pa­ri­sa­taa kyy­nä­rää*. [Noin sata met­riä.] Ran­nal­le nous­tes­saan ope­tus­lap­set nä­ki­vät, et­tä siel­lä oli hiil­lok­sel­la pais­tu­mas­sa ka­laa sekä lei­pää. Jee­sus sa­noi heil­le: "Tuo­kaa tän­ne nii­tä ka­lo­ja, joi­ta äs­ken sait­te." Si­mon Pie­ta­ri meni ve­nee­seen ja veti ver­kon mai­hin. Se oli täyn­nä iso­ja ka­lo­ja, mut­ta vaik­ka ka­lo­ja oli pal­jon -- kaik­ki­aan sa­ta­vii­si­kym­men­tä­kol­me -- verk­ko ei re­ven­nyt. Jee­sus sa­noi: "Tul­kaa syö­mään." Ku­kaan ope­tus­lap­sis­ta ei roh­jen­nut ky­syä: "Kuka sinä olet?", sil­lä he tie­si­vät, et­tä se oli Her­ra. Jee­sus tuli, ot­ti lei­vän ja an­toi heil­le, sa­moin hän an­toi ka­laa. Tämä oli jo kol­mas ker­ta, kun Jee­sus kuol­leis­ta nous­tu­aan il­mes­tyi ope­tus­lap­sil­leen.

BIB­LIA: Sit­te il­moit­ti Jee­sus taas it­sen­sä ope­tus­lap­sil­le Ti­be­ri­aan me­ren ty­kö­nä, ja hän il­moit­ti it­sen­sä näin: Si­mon Pie­ta­ri ja Too­mas, joka kak­soi­sek­si kut­su­taan, oli­vat yn­nä ja Na­ta­na­el, joka oli Ga­li­le­an Kaa­nas­ta, ja Ze­be­deuk­sen po­jat ja kak­si muu­ta hä­nen ope­tus­lap­sis­tan­sa. Sa­noi Si­mon Pie­ta­ri heil­le: minä me­nen ka­laan: ne sa­noi­vat hä­nel­le: me me­nem­me myös kans­sas. Niin he me­ni­vät ja as­tui­vat koh­ta ven­hee­sen, ja ei he sinä yö­nä mi­tään saa­neet. Mut­ta kuin jo aa­mu oli, niin Jee­sus sei­soi ran­nal­le; mut­ta ei ope­tus­lap­set tie­tä­neet, et­tä se oli Jee­sus. Niin sa­noi Jee­sus heil­le: lap­set, on­ko teil­lä mi­tään syö­tä­vää? He vas­ta­si­vat hän­tä: ei. Hän sa­noi heil­le: las­ke­kaat verk­ko oi­ki­al­le puo­lel­le ven­het­tä, niin te löy­dät­te. Niin he las­ki­vat, ja tuli niin pal­jo ka­lo­ja, et­tei he voi­neet ve­tää. Niin sa­noi se ope­tus­lap­si, jota Jee­sus ra­kas­ti, Pie­ta­ril­le: Her­ra se on. Kuin Si­mon Pie­ta­ri sen kuu­li, et­tä se oli Her­ra, vyöt­ti hän ha­meen ym­pä­ril­len­sä, (sil­lä hän oli alas­ti,) ja heit­ti it­sen­sä me­reen. Mut­ta muut ope­tus­lap­set tu­li­vat ven­heel­lä, (sil­lä ei he ol­leet kau­ka­nan maal­ta, vaan lä­hes kak­si­sa­taa kyy­nä­rää,) ja ve­ti­vät ver­kon ka­loi­nen­sa. Kuin he siis oli­vat maal­le tul­leet, nä­ki­vät he hii­let ja ka­lan, nii­den pääl­lä pan­tu­na, ja lei­vän. Jee­sus sa­noi heil­le: tuo­kaat tän­ne niis­tä ka­lois­ta, jot­ka te nyt sait­te. Si­mon Pie­ta­ri meni ja veti ver­kon maal­le, täyn­nä suu­ria ka­lo­ja, sata ja kol­me­kuu­det­ta­kym­men­tä. Ja vaik­ka nii­tä niin mon­ta oli, ei kui­ten­kaan verk­ko re­ven­nyt. Jee­sus sa­noi heil­le: tul­kaat ru­al­le; mut­ta ei yk­si­kään ope­tus­lap­sis­ta us­kal­ta­nut hän­tä ky­syä: ku­kas olet? sil­lä he tie­si­vät sen ole­van Her­ran. Niin Jee­sus tuli, ot­ti lei­vän ja an­toi heil­le, niin myös ka­lan. Tämä on kol­mas ker­ta, kuin Jee­sus ope­tus­lap­sil­len­sa il­mes­tyi, sit­te kuin hän oli nous­sut ylös kuol­leis­ta.