Heik­ki Myl­ly­nie­mi

Jee­sus opet­ti juu­ta­lai­sil­le, et­tei kuu­lu­mi­nen Ab­ra­ha­min su­kuun pe­las­ta. Tär­ke­ää on kuun­nel­la Ju­ma­lan sa­naa ja py­syä sil­le us­kol­li­se­na.

Sun­nun­tain teks­tit ker­to­vat eri­tyi­ses­ti pa­ho­jen hen­kien poi­sa­ja­mi­ses­ta. Jee­suk­sel­la oli val­ta teh­dä se Ju­ma­lan voi­mal­la. Sa­mal­la hän kir­kas­ti Ju­ma­laa ja it­se­ään Ju­ma­lan poi­ka­na.

Evan­ke­liu­mi­teks­tin edel­lä Jee­sus lu­pa­si juu­ta­lai­sil­le, jot­ka us­koi­vat hä­neen: ”Jos te py­syt­te us­kol­li­si­na mi­nun sa­nal­le­ni, te olet­te to­del­la ope­tus­lap­si­a­ni.” Juu­ta­lai­set ve­to­si­vat ole­van­sa Ab­ra­ha­min jäl­ke­läi­siä ja sa­noi­vat, et­tei­vät he ole ke­nen­kään or­jia. Jee­suk­sen mu­kaan he oli­vat kui­ten­kin syn­nin or­jia. (Joh. 8:31–34.)

Juu­ta­lai­set ei­vät kuul­leet Ju­ma­laa

Jee­sus ja juu­ta­lai­set ajau­tui­vat kii­vaa­seen väit­te­lyyn ja sa­nan­vaih­toon. Jee­sus pu­hui juu­ta­lai­sil­le in­hi­mil­li­ses­ti aja­tel­len ko­vaa pu­het­ta sa­no­en hei­dän ole­van läh­töi­sin saa­ta­nas­ta eli sii­tä, joka on ol­lut mur­haa­ja ja va­leh­te­li­ja alus­ta as­ti.

Jee­sus ker­toi juu­ta­lai­sil­le to­tuu­den, jota he ei­vät ha­lun­neet kuul­la. Epä­us­ko es­ti hei­tä us­ko­mas­ta Jee­suk­seen ja hä­nen syn­nit­tö­myy­teen­sä. Jee­sus sa­noi heil­le: ”Se, joka on läh­töi­sin Ju­ma­las­ta, kuu­lee mitä Ju­ma­la pu­huu. Te et­te kuu­le, kos­ka et­te ole läh­töi­sin Ju­ma­las­ta.”

Jee­sus esit­ti juu­ta­lai­sil­le haas­teen osoit­taa, et­tä hän oli­si teh­nyt syn­tiä. He ei­vät ky­en­neet sii­hen, mut­ta ei­vät sil­ti us­ko­neet Jee­suk­seen Ju­ma­lan poi­ka­na. Epä­us­ko syn­nyt­ti heis­sä vi­han Jee­sus­ta koh­taan, ja he ru­pe­si­vat her­jaa­maan hän­tä vas­taan: ”Sinä olet sa­ma­ri­a­lai­nen, ja si­nus­sa on paha hen­ki. Ei­kö asia ole­kin niin?” (Joh. 8:44–48.)

Ab­ra­ha­min uh­raus en­nus­merk­ki­nä

Jee­sus viit­ta­si pu­hees­saan juu­ta­lai­sil­le tut­tuun pat­ri­ark­kaan Ab­ra­ha­miin. Ju­ma­la kut­sui Ab­ra­ha­min ja ke­hot­ti hän­tä läh­te­mään omas­ta maas­taan koh­ti Ka­naa­nin maa­ta. Us­kon kaut­ta Ab­ra­ham tot­te­li Ju­ma­laa ja oli val­mis uh­raa­maan ai­no­an poi­kan­sa.

Var­mas­ti epäi­lyk­set saar­toi­vat Ab­ra­ha­mia, sil­lä oli­han hän saa­nut lu­pauk­sen: ”Ii­sa­kin jäl­ke­läi­siä sa­no­taan si­nun lap­sik­se­si”. Ab­ra­ham luot­ti hä­dän­kin het­kel­lä, et­tä Ju­ma­lal­la on val­ta he­rät­tää kuol­lut poi­ka hä­nel­le ta­kai­sin ai­van kuin ylös­nou­se­muk­sen en­nus­merk­ki­nä. (1. Moos. 12; Hepr. 11:17–19.)

Ii­sa­kin uh­raa­mi­ses­sa nä­kyy en­nus­merk­ki Ju­ma­lan mit­taa­mat­to­mas­ta rak­kau­des­ta koko maa­il­maa koh­taan. Ju­ma­la näki Ab­ra­ha­min sy­dä­meen ja es­ti vii­me het­kel­lä Ii­sa­kin uh­raa­mi­sen Her­ran en­ke­lin avul­la. Jee­sus sen si­jaan uh­rat­tiin, ja hän kär­si ris­tin­kuo­le­man mei­dän syn­tiem­me täh­den.

Ab­ra­ham näki Kris­tuk­sen päi­vän

Juu­ta­lai­set ei­vät ym­mär­tä­neet jär­ken­sä avul­la Jee­suk­sen pu­hei­ta. He ym­mär­si­vät Jee­suk­sen sa­nat ”joka pi­tää kiin­ni mi­nun sa­nas­ta­ni, ei mil­loin­kaan näe kuo­le­maa” vain ajal­li­ses­ta nä­kö­kul­mas­ta. He ajat­te­li­vat, et­tä Jee­sus oli jär­jil­tään ja et­tä Jee­suk­ses­sa oli paha hen­ki. He ih­met­te­li­vät, mi­ten on mah­dol­lis­ta, et­tä noin 30-vuo­ti­as mies oli­si näh­nyt kau­an sit­ten elä­neen Ab­ra­ha­min.

Jee­sus Mes­si­aa­na to­dis­ti juu­ta­lai­sil­le, et­tä Ab­ra­ham oli us­kon­sa täh­den tai­vas­kel­poi­nen. ”Tei­dän isän­ne Ab­ra­ham iloit­si sii­tä, et­tä sai­si näh­dä mi­nun päi­vä­ni. Hän näki sen ja rie­muit­si.” Us­kon kaut­ta Ab­ra­ham pää­si pe­ril­le tai­vaan ko­tiin.

Us­ko syn­tyy kuu­le­mi­ses­ta

Apos­to­li Paa­va­li kir­joit­taa sii­tä, mi­ten pe­las­tus on tar­koi­tet­tu kai­kil­le ih­mi­sil­le. Us­kon van­hurs­kaus pe­rus­tuu evan­ke­liu­min us­ko­mi­seen. ”Sana on lä­hel­lä si­nua, si­nun suus­sa­si ja si­nun sy­dä­mes­sä­si, ni­mit­täin se us­kon sana, jota me ju­lis­tam­me. Sy­dä­men us­ko tuo van­hurs­kau­den, suun tun­nus­tus pe­las­tuk­sen.” (Room. 10: 8,10.)

Us­ko syn­tyy kuu­le­mi­ses­ta ja kuu­le­mi­sen syn­nyt­tää Ju­ma­lan sana. ”Kuin­ka he voi­vat us­koa sii­hen, jos­ta ei­vät ole kuul­leet? Kuin­ka he voi­vat kuul­la, el­lei ku­kaan ju­lis­ta? Kuin­ka ku­kaan voi voi ju­lis­taa, el­lei hän­tä ole lä­he­tet­ty.” (Room. 10:14–17.)

Jee­sus kir­kas­ti jo elä­es­sään kun­ni­aa, joka oli läh­töi­sin Ju­ma­las­ta. Jee­sus tun­si Ju­ma­lan, oli­han hän yh­tä Isän Ju­ma­lan kans­sa. ”Te et­te ole op­pi­neet tun­te­maan hän­tä, mut­ta minä tun­nen hä­net. Jos sa­noi­sin, et­ten tun­ne, oli­sin va­leh­te­li­ja niin kuin te.” Ju­ma­lan Poi­ka oli kuu­li­ai­nen Isän sa­nal­le ha­maan ris­tin­kuo­le­maan as­ti.