JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Sana sunnuntaiksi

Ju­ma­la lah­joit­taa tien pe­las­tuk­seen

Sana sunnuntaiksi
27.8.2017 7.00

Jee­sus va­roit­taa pu­hei­den ja te­ko­jen ris­ti­rii­tai­suu­des­ta vii­ni­tar­ha­ver­tauk­sel­laan.

”Hy­vin me­nee, jos it­sen­sä kans­sa pär­jää”, to­te­si eräs van­ha ih­mi­nen. Hä­nen ole­muk­ses­taan näki, et­tä elä­mä oli opet­ta­nut nöy­ryyt­tä. Hän muis­te­li elä­män vai­kei­ta vai­hei­ta ja koki, et­tä us­ko aut­toi hän­tä vai­keuk­sis­sa eteen­päin. It­se­tun­te­mus voi aut­taa mei­tä ta­sa­pai­noon ajal­lis­ten asi­oit­ten kans­sa, mut­ta ikuis­ten asi­oit­ten ää­rel­lä tar­vi­taan Ju­ma­lan sa­naa ja us­koa.

Jee­sus käyt­ti mo­nis­sa ope­tuk­sis­saan ha­vain­nol­li­se­na esi­merk­ki­nä vii­ni­puu­ta ja vii­ni­tar­haa (Joh. 15:1). Mat­teuk­sen evan­ke­liu­min teks­tis­sä kah­ta poi­kaa pyy­det­tiin töi­hin vii­ni­tar­haan. Isän­tä oli­si ha­lun­nut mo­lem­mat po­jat työ­hön, mut­ta vain toi­nen läh­ti. Töi­tä oli­si riit­tä­nyt mo­lem­mil­le, sil­lä sato meni no­pe­as­ti pi­lal­le ja pi­laan­tu­neel­la sa­dol­la ei teh­nyt enää mi­tään. Toi­sen po­jan on­gel­ma­na oli työ­ha­lu­jen puu­te.

Vii­ni­tar­han työt

Jee­sus ky­syi: ”Kum­pi näis­tä kah­des­ta teki, mitä hä­nen isän­sä tah­toi?” Ope­tuk­sen ydin ei ol­lut vii­ni­tar­has­sa teh­tä­väs­sä työs­sä, vaik­ka se on tär­ke­ää Ju­ma­lan työ­to­ve­ruut­ta, vaan kut­sun vas­taa­not­ta­mi­ses­sa.

Poi­ka, joka läh­ti vii­ni­tar­haan, oli aluk­si kiel­täy­ty­nyt me­ne­mäs­tä töi­hin. Hän oli kui­ten­kin nou­dat­ta­nut kut­sua, vaik­ka isän­tä jäi sii­hen luu­loon, et­tei hän ha­lu­ai­si läh­teä. Toi­nen poi­ka oli au­liis­ti lu­van­nut hoi­taa työn, mut­ta tuli toi­siin aja­tuk­siin.

Jee­sus ei kier­rel­lyt se­lit­tä­es­sään ope­tuk­sen si­säl­töä, vaan sa­noi fa­ri­seuk­sil­le: ”Por­tot ja pub­li­kaa­nit me­ne­vät Ju­ma­lan val­ta­kun­taan en­nem­min kuin te.”

Fa­ri­seuk­set nou­dat­ti­vat tar­kas­ti Moo­sek­sen la­kia. Se oli heil­le pe­las­tuk­sen asia. Kui­ten­kin heil­tä puut­tui elä­män tär­kein asia ja sen myö­tä kaik­ki. (Matt. 23:1–3.) Fa­ri­seus oli kuin isän­tän­sä poi­ka, joka lu­pa­si men­nä vii­ni­tar­haan töi­hin, mut­ta jät­ti me­ne­mät­tä – teot ja pu­heet oli­vat ris­ti­rii­das­sa. Jul­ki­syn­tis­ten oli hel­pom­pi pääs­tä si­säl­le Ju­ma­lan val­ta­kun­taan kuin oman hurs­kau­ten­sa va­raan ra­ken­ta­van fa­ri­seuk­sen.

Vii­ni­tar­han isän­tä ei pa­kot­ta­nut poi­ki­an­sa töi­hin. Kes­kus­te­lu käy­tiin sel­väs­ti vii­ni­tar­han ul­ko­puo­lel­la ei­kä isän­tä ol­lut it­se työ­tä seu­raa­mas­sa. Hän luot­ti, et­tä työt tu­le­vat teh­dyk­si. Ker­to­muk­ses­sa ei ker­ro­ta, mitä työ­päi­vän jäl­keen ta­pah­tui, mut­ta ta­lon isän­nän tie­toon tuli var­mas­ti sa­don­kor­juun on­nis­tu­mi­nen.

Ju­ma­lan ai­ka on ai­na oi­kea

Us­kon asi­ois­sa on mo­nes­ti epäi­lyk­siä. Elä­män vai­keu­det ja us­kon ky­sy­myk­set voi­vat kas­vaa niin suu­rik­si, et­tä epäi­lem­me Ju­ma­lan sa­nan luo­tet­ta­vuut­ta. On­ko us­ko näin yk­sin­ker­tais­ta? Olen­ko oi­kein us­ko­mas­sa? Mi­ten Ju­ma­lan val­ta­kun­ta nä­kyy tääl­lä maan pääl­lä?

Sen ver­ran tar­vit­sem­me it­se­tut­kis­te­lua, et­tä löy­däm­me it­sem­me ar­moa tar­vit­se­vak­si. Ju­ma­la an­taa lah­ja­na kai­ken, mitä pe­las­tuk­seen tar­vit­sem­me.

Vii­ni­tar­has­sa odo­tet­tiin kyp­sän sa­don tu­loa. Vii­ni­köyn­nök­siä ei kan­na­ta poi­mia syö­tä­väk­si lii­an ai­kai­sin tai lii­an myö­hään. Ju­ma­la toi­mii ai­na oi­ke­aan ai­kaan.

Ju­ma­lan ar­mon ih­meet nä­ky­vät myös sii­nä, mi­ten ilo­sa­no­man tuo­jat löy­tä­vät sie­lun­hä­däs­sä ole­van luo. Apos­to­lien te­ois­sa pu­hu­taan Fi­lip­pok­ses­ta, joka koh­ta­si Eti­o­pi­an ho­vi­her­ran tä­män pa­la­tes­sa ko­tiin py­hiin­va­el­lus­mat­kal­ta Je­ru­sa­le­mis­ta. Mat­kan ai­ka­na ei ol­lut löy­ty­nyt sie­lun­rau­haa. Hän luki Raa­mat­tua, mut­ta ei ym­mär­tä­nyt lu­ke­maan­sa.

Fi­lip­pos se­lit­ti Raa­ma­tun kär­si­vän pal­ve­li­jan tar­koit­ta­van Jee­sus­ta ja ju­lis­ti evan­ke­liu­mia ho­vi­her­ral­le. Mat­ka jat­kui, ja vau­nut vei­vät ho­vi­her­ran ko­ti­maa­han. Mat­kal­la Eti­o­pi­aan oli ta­pah­tu­nut us­ko­mi­sen ih­me. Syn­nit oli­vat an­teek­si Jee­suk­sen ni­mes­sä ja ve­res­sä ja ho­vi­her­ra iloit­si ar­mos­ta.

Us­kon kaut­ta voi pääs­tä ikui­seen elä­mään. Us­koa saar­na­taan us­kos­ta us­koon. (Room. 1:17) Ju­ma­lan lap­set omis­ta­vat us­kon, joka on säi­ly­nyt sa­man si­säl­töi­se­nä läpi vuo­si­sa­to­jen. Evan­ke­liu­min avul­la us­ko säi­lyy sa­man­lai­se­na. Jo­kai­nen tar­vit­see us­kon tiel­lä evan­ke­liu­min apua ja loh­du­tus­ta.

(Hepr. 4:16) Tur­vau­tu­kaa evan­ke­liu­miin!

Jaak­ko Sääs­ki­lah­ti

Jul­kais­tu Päi­vä­mie­hes­sä 23.8.2017

Ku­vi­tus­ku­va: H.H.

Bib­lia

Mut­ta kuin­ka te luu­let­te? Yh­del­lä mie­hel­lä oli kak­si poi­kaa, ja hän meni en­sim­mäi­sen tykö, ja sa­noi: poi­ka­ni, mene tä­nä­pä­nä te­ke­mään työ­tä mi­nun vii­na­mä­kee­ni. Niin hän vas­ta­ten sa­noi: en tah­do. Mut­ta sit­te ka­tui hän, ja meni. Niin hän meni toi­sen tykö, ja sa­noi myös niin. Mut­ta hän vas­ta­ten sa­noi: kyl­lä minä me­nen, her­ra, ja ei men­nyt­kään. Kum­pi näis­tä kah­des­ta teki isän­sä tah­don?

He sa­noi­vat hä­nel­le: en­si­mäi­nen.

Sa­noi Je­sus heil­le:

to­ti­ses­ti sa­non minä teil­le: Pub­li­ka­nit ja por­tot käy­vät tei­dän edel­län­ne Ju­ma­lan val­ta­kun­taan. Sil­lä Jo­han­nes tuli tei­dän ty­kön­ne van­hurs­kau­den ties­sä, ja et­te hän­tä us­ko­neet: mut­ta Pub­li­ka­nit ja por­tot us­koi­vat hä­nen. Mut­ta te, jot­ka sen näit­te, et­te sit­ten­kään pa­ran­nus­ta teh­neet, et­tä te hän­tä oli­sit­te us­ko­neet.

Raa­mat­tu 1992

”Mitä te täs­tä sa­not­te? Erääl­lä mie­hel­lä oli kak­si poi­kaa. Hän meni toi­sen luo ja sa­noi: ’Poi­ka­ni, mene tä­nään vii­ni­tar­haan työ­hön.’ ’En minä ha­lua’, poi­ka vas­ta­si. Sit­ten hän kui­ten­kin tuli toi­siin aja­tuk­siin ja meni. ”Isä meni toi­sen po­jan luo ja sa­noi täl­le sa­man. Poi­ka vas­ta­si: ’Me­nen kyl­lä, isä’, mut­ta ei men­nyt­kään. Kum­pi näis­tä kah­des­ta teki, mitä hä­nen isän­sä tah­toi?”

”Edel­li­nen”, he vas­ta­si­vat.

Jee­sus sa­noi:

”To­ti­ses­ti: por­tot ja pub­li­kaa­nit me­ne­vät Ju­ma­lan val­ta­kun­taan en­nem­min kuin te. Jo­han­nes ava­si teil­le van­hurs­kau­den tien, mut­ta te et­te us­ko­neet hän­tä. Por­tot ja pub­li­kaa­nit sen si­jaan us­koi­vat, ja vaik­ka te sen näit­te, te et­te jäl­keen­päin­kään tul­leet ka­tu­muk­seen et­te­kä us­ko­neet hän­tä.”

17.2.2020

He­rää, Her­ra! Mik­si nu­kut? Nou­se, älä iäk­si hyl­kää! Nou­se aut­ta­maan mei­tä, lu­nas­ta mei­dät ar­mo­si täh­den! Ps. 44:24,27

Viikon kysymys