Be­tes­dan lam­mi­kon ää­rel­lä maan­nut, 38 vuot­ta sai­ras­ta­nut mies oli saa­nut juu­ri ko­kea elä­mäs­sään Ju­ma­lan suu­ria te­ko­ja. Jee­sus oli py­säh­ty­nyt hä­nen luok­seen ja ly­hy­en kes­kus­te­lun jäl­keen ke­hot­ta­nut: ”Nou­se, ota vuo­tee­si ja kä­ve­le” (Joh. 5:8).

Mies oli heti pa­ran­tu­nut. Jee­suk­sen ke­ho­tuk­sen mu­kai­ses­ti hän kää­ri vuo­de­mat­ton­sa ko­koon ja läh­ti kä­ve­le­mään. Voim­me aa­vis­taa ilon, joka hä­nen si­sim­mäs­sään läik­kyi: Ju­ma­lan ih­me ta­pah­tui mi­nun elä­mäs­sä­ni!

Muu­ta­mien as­ke­lei­den jäl­keen mie­hen mat­ka kui­ten­kin py­säy­tet­tiin. Juu­ta­lai­sen la­kius­kon­non edus­ta­jat moit­ti­vat pa­ran­tu­nut­ta: ”Nyt on sa­pat­ti, ei si­nun ole lupa kan­taa vuo­det­ta” (Joh. 5:10).

Kun heil­le sel­vi­si, et­tä Jee­sus oli pa­ran­ta­nut sai­raan ja ke­hot­ta­nut hä­net vuo­teen kans­sa liik­keel­le, hei­dän vi­han­sa koh­dis­tui Jee­suk­seen. Juu­ta­lais­ten ja Jee­suk­sen vä­lil­le syn­tyi kes­kus­te­lu, jos­sa Jee­sus pu­hut­te­li Ju­ma­laa Isäk­si. Se li­sä­si en­ti­ses­tään juu­ta­lais­ten tun­te­maa vi­haa.

Po­jan teot

Jee­sus al­koi nyt pu­hua juu­ta­lai­sil­le Isän ja Po­jan suh­tees­ta. Hän opet­ti, et­tä Poi­ka te­kee vain nii­tä te­ko­ja, jot­ka ovat Isän an­ta­mia. Hie­man myö­hem­min Jee­sus vie­lä tar­ken­si tätä: ”En­hän minä ole tul­lut tai­vaas­ta te­ke­mään oman tah­to­ni mu­kaan, vaan täyt­tä­mään lä­het­tä­jä­ni tah­don” (Joh. 6:38).

Lä­het­tä­jän­sä tah­dos­ta Jee­sus muis­tut­ti, et­tä hän tah­too, et­tä jo­kai­sel­la, joka nä­kee Po­jan ja us­koo hä­neen, on ikui­nen elä­mä (Joh. 6:40). Jee­suk­sen kaik­kien te­ko­jen tar­koi­tuk­se­na oli us­kon syn­ty­mi­nen ih­mis­ten sy­dä­mis­sä, jot­ta he voi­si­vat us­kon kaut­ta pe­riä ikui­sen elä­män.

Tä­män oli saa­nut ko­kea myös tuo 38 vuot­ta sai­ras­ta­nut mies. Kun hän koh­ta­si Jee­suk­sen uu­del­leen temp­pe­lis­sä, Jee­sus sa­noi hä­nel­le: ”Sinä olet nyt ter­ve. älä enää tee syn­tiä, et­tei si­nul­le kä­vi­si en­tis­tä pa­hem­min.” (Joh. 5:14.) Jee­suk­sen sa­nat osoit­ta­vat, et­tä fyy­si­sen sai­rau­den li­säk­si myös syn­nin ai­heut­ta­ma sie­lun sai­raus oli pois­sa. Ti­lal­la oli elä­vä us­ko Ju­ma­lan Poi­kaan.

Isän rak­kaus

Ju­ma­lan toi­min­ta maa­il­mas­sa on rak­kaut­ta. Rak­kaus tuli eri­tyi­sel­lä ta­val­la nä­ky­väk­si hä­nen Po­jas­saan, Jee­suk­ses­sa. Jo Jee­suk­sen kas­teen yh­tey­des­sä, sa­moin kuin kir­kas­tus­vuo­rel­la­kin, tai­vaas­ta oli kuu­lu­nut ää­ni: ”Tämä on mi­nun ra­kas Poi­ka­ni, jo­hon minä olen miel­ty­nyt” (Matt. 3:17).

Jee­suk­sen toi­min­nan kaut­ta Ju­ma­lan rak­kaus koh­dis­tuu mei­hin ih­mi­siin. Tut­tu pie­noi­se­van­ke­liu­mi ju­lis­taa tätä rak­kaut­ta: ”Ju­ma­la on ra­kas­ta­nut maa­il­maa niin pal­jon, et­tä an­toi ai­no­an Poi­kan­sa, jot­tei yk­si­kään, joka hä­neen us­koo, jou­tui­si ka­do­tuk­seen, vaan sai­si ian­kaik­ki­sen elä­män” (Joh. 3:16).

Työ jat­kuu

Jee­sus va­kuut­ti, et­tä Ju­ma­lan val­ta­kun­nan asuk­kai­den kaut­ta hä­nen työn­sä jat­kuu maa­il­mas­sa hä­nen tai­vaa­see­nas­tu­mi­sen­sa jäl­keen­kin. ”To­ti­ses­ti, to­ti­ses­ti: joka us­koo mi­nuun, on te­ke­vä sel­lai­sia te­ko­ja kuin minä teen, ja vie­lä suu­rem­pi­a­kin. Minä me­nen Isän luo, ja mitä iki­nä te pyy­dät­te mi­nun ni­mes­sä­ni, sen minä teen, jot­ta Isän kirk­kaus tu­li­si jul­ki Po­jas­sa.” (Joh.14:12–13.)

Työ jat­kuu sii­hen as­ti kuin Ju­ma­la an­taa ai­kaa. Jee­sus muis­tut­ti ope­tus­lap­sil­leen: ”Nyt, kun vie­lä on päi­vä, mei­dän on teh­tä­vä nii­tä te­ko­ja, joi­ta lä­het­tä­jä­ni meil­tä odot­taa. Tu­lee yö, ei­kä sil­loin ku­kaan ky­ke­ne te­ke­mään työ­tä.” (Joh. 9:4.)

Ju­ma­lan val­ta­kun­nan evan­ke­liu­mi pi­tää esil­lä Ju­ma­lan suu­rin­ta rak­kau­den te­koa, Ju­ma­lan Po­jan kär­si­mys­tä, ris­tin­kuo­le­maa ja ylös­nou­se­mus­ta. Evan­ke­liu­min sa­nas­sa on jo­kai­sel­le ka­tu­val­le syn­ti­sel­le tar­jol­la an­teek­si­an­ta­mus Kris­tuk­sen so­vi­tus­työn täh­den. An­teek­si­an­ta­muk­sen kaut­ta Ju­ma­la lah­joit­taa sy­dä­meen us­kon ja kut­suu ian­kaik­ki­sen elä­män pe­ril­li­sek­si. Kris­tuk­sen työ jat­kuu.

Ta­pio Kar­ju­la

Raa­ma­tun­koh­tia, joi­hin kir­joi­tus poh­jau­tuu:

17. sun­nun­tai hel­lun­tais­ta: Ps. 86:10–13; Jes. 26:12–14, 19 tai 1. Kun. 17:17–24; Fil. 1:20–26; Joh. 5:19–21

Jul­kais­tu Päi­vä­mie­hes­sä 16.9.2015.