Tuo­mas Tai­pa­le

Pyhä Hen­ki joh­dat­ti iäk­kään Si­me­o­nin to­dis­ta­maan, et­tä kau­an odo­tet­tu pe­las­tus on vii­mein tul­lut – ei vain Is­ra­e­lil­le, vaan koko maa­il­man va­lok­si.

Ma­ria ja Joo­sef toi­vat Jee­suk­sen temp­pe­liin Ma­ri­an puh­dis­tus­päi­vän koit­ta­es­sa 40. päi­vä Jee­suk­sen syn­ty­mäs­tä, ku­ten lais­sa oli sää­det­ty (3. Moos. 12). Hä­nen tuli an­taa polt­to- ja syn­tiuh­ri, joka köy­hän per­heen koh­dal­la oli “kak­si met­sä­kyyh­kys­tä tai kak­si kyyh­ky­sen­poi­kaa”. Ma­ri­a­kin tar­vit­si syn­tien so­vi­tus­ta ja an­teek­si­an­ta­mus­ta, ku­ten me kaik­ki.

Tä­hän het­keen Ju­ma­la joh­dat­ti Si­me­o­nin, joka odot­ti Is­ra­e­lin ja koko maa­il­man loh­du­tus­ta. Hän ei tul­lut temp­pe­liin sat­tu­mal­ta – Pyhä Hen­ki oli il­moit­ta­nut, et­tei hän ol­lut nä­ke­vä kuo­le­maa en­nen kuin nä­ki­si Her­ran Voi­del­lun. Lut­her sa­noo Huo­ne­pos­til­las­sa kynt­ti­län­päi­vän saar­nas­saan: “Hän ei tul­lut ta­van vuok­si, vaan kos­ka Pyhä Hen­ki oli pai­na­nut hä­nen sy­dä­meen­sä aa­vis­tuk­sen.”

Sy­dän nä­kee sil­miä enem­män

Si­me­o­nin ot­ta­es­sa lap­sen sy­liin­sä puh­ke­si ylis­tys Py­hän Hen­gen vai­kut­ta­ma­na. Pyhä Hen­ki ava­si hä­nen sil­män­sä nä­ke­mään pie­nes­sä Jee­sus-lap­ses­sa van­han lii­ton lu­paus­ten täyt­ty­myk­sen. Lut­he­rin mu­kai­ses­ti “hän näki sil­mil­lään vain ta­val­li­sen lap­sen, mut­ta sy­dä­mel­lään Va­pah­ta­jan”. Si­me­o­nin sa­nat “mi­nun sil­mä­ni ovat näh­neet si­nun pe­las­tuk­se­si” ovat kai­ku­ja ai­em­mis­ta en­nus­tuk­sis­ta (Ks. Ps. 98:2–3; Jes. 52:10). Si­me­on näki Jee­suk­ses­sa syn­tien so­vit­ta­jan ja kuo­le­man voit­ta­jan.

Si­me­o­nin en­nus­tus “va­los­ta, joka koit­taa pa­ka­na­kan­soil­le ja kirk­kau­des­ta, joka lois­taa kan­sal­le­si Is­ra­e­lil­le” vah­vis­taa pro­feet­to­jen sa­no­maa (Ks. Jes. 42:6; Jes. 46:13; Jes. 49:6). Pa­ka­nat, jot­ka eli­vät pi­mey­des­sä, saa­vat va­lon: va­pau­tuk­sen syn­nin ja kuo­le­man al­ta. Is­ra­el, joka va­lit­tu­na kan­sa­na oli saa­nut Ju­ma­lan sa­nan ja jo­hon kan­saan Ju­ma­lan Poi­ka syn­tyi, sai nyt en­nus­tus­ten ja kirk­kau­den täyt­ty­myk­sen.

Vah­vis­tus­ta us­kon­tiel­le

Si­me­o­nin sa­nat oli­vat vah­vis­tus­ta vas­ta­syn­ty­neen van­hem­mil­le. Ju­ma­la tuki hei­dän us­ko­aan sa­nan­saat­ta­jien­sa kaut­ta: En­ke­li il­mes­tyi Ma­ri­al­le en­nen Jee­suk­sen syn­ty­mää ja en­ke­li vah­vis­ti Joo­se­fia Ma­ri­an odot­ta­es­sa Jee­sus­ta. Eli­sa­bet pu­hui Ma­ri­al­le Py­hän Hen­gen vai­kut­ta­ma­na, kun hä­nen koh­dus­saan Jo­han­nes hy­päh­ti, Sa­ka­ri­as pro­fe­toi Jo­han­nes Kas­ta­jan syn­ty­es­sä. En­ke­lit Bet­le­he­min ke­dol­la ju­lis­ti­vat ilo­sa­no­man pai­me­nil­le ja pai­me­net taas Ma­ri­al­le ja Joo­se­fil­le. Täh­den joh­dat­ta­mat vii­saat mie­het tu­li­vat tun­nus­ta­maan vas­ta­syn­ty­neen ku­nin­kaan.

Lut­her sa­noo täs­tä ko­ko­nai­suu­des­ta: “Nämä il­moi­tuk­set ta­pah­tui­vat, jot­ta tämä lap­si tu­li­si tun­ne­tuk­si Ju­ma­lan kan­san kes­kuu­des­sa.” Kai­kel­la täl­lä Ju­ma­la vah­vis­ti Ma­ri­an ja Joo­se­fin li­säk­si kaik­kien us­ko­vais­ten us­koa sii­hen, et­tä hei­dän sy­lis­sään to­del­la le­pä­si lu­vat­tu Mes­si­as, syn­nin ja kuo­le­man voit­ta­ja.

Si­me­o­nil­le Jee­sus-lap­sen koh­taa­mi­nen oli myös rau­han, ilon ja voi­ton vies­ti: “Nyt sinä las­ket pal­ve­li­ja­si rau­haan.” Lut­he­rin mu­kai­ses­ti Ju­ma­lan rau­ha sy­dä­mes­sään ih­mi­nen voi ol­la rau­hal­li­nen elä­mäs­sä ja kuo­le­man­kin lä­hes­ty­es­sä. Si­me­on­kaan ei pe­las­tu­nut sik­si, et­tä hän näki Jee­suk­sen, vaan kos­ka hän us­koi syn­tin­sä an­teek­si.

Evan­ke­liu­mi­teks­ti: Luuk. 2:22–33

Raa­mat­tu 1992: Ja kun tuli päi­vä, jol­loin hei­dän Moo­sek­sen lain mu­kaan piti puh­dis­tau­tua, he me­ni­vät Je­ru­sa­le­miin vie­däk­seen lap­sen Her­ran eteen, sil­lä Her­ran lais­sa sa­no­taan näin: ”Jo­kai­nen poi­ka­lap­si, joka esi­koi­se­na tu­lee äi­tin­sä koh­dus­ta, on py­hi­tet­tä­vä Her­ral­le.” Sa­mal­la hei­dän piti tuo­da Her­ran lais­sa sää­det­ty uh­ri, ”kak­si met­sä­kyyh­kyä tai kyyh­ky­sen­poi­kaa”. Je­ru­sa­le­mis­sa eli hurs­kas ja ju­ma­laa­pel­kää­vä mies, jon­ka nimi oli Si­me­on. Hän odot­ti Is­ra­e­lil­le lu­vat­tua loh­du­tus­ta, ja Pyhä Hen­ki oli hä­nen yl­lään. Pyhä Hen­ki oli hä­nel­le il­moit­ta­nut, et­tei kuo­le­ma koh­taa hän­tä en­nen kuin hän on näh­nyt Her­ran Voi­del­lun. Hen­gen joh­da­tuk­ses­ta hän tuli temp­pe­liin, ja kun Jee­suk­sen van­hem­mat toi­vat las­ta sin­ne teh­däk­seen sen, mikä lain mu­kaan oli teh­tä­vä, hän ot­ti lap­sen kä­si­var­sil­leen, ylis­ti Ju­ma­laa ja sa­noi: – Her­ra, nyt sinä an­nat pal­ve­li­ja­si rau­has­sa läh­teä, niin kuin olet lu­van­nut. Mi­nun sil­mä­ni ovat näh­neet si­nun pe­las­tuk­se­si, jon­ka olet kai­kil­le kan­soil­le val­mis­ta­nut: va­lon, joka koit­taa pa­ka­na­kan­soil­le, kirk­kau­den, joka lois­taa kan­sal­le­si Is­ra­e­lil­le. Jee­suk­sen isä ja äi­ti oli­vat ih­meis­sään sii­tä, mitä hä­nes­tä sa­not­tiin.