JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Sana sunnuntaiksi

Suuri illallinen

Sana sunnuntaiksi
26.6.2022 6.00

Juttua muokattu:

20.6. 10:10
2022062010105920220626060000

Henrikki Hetemaa

Henrikki Hetemaa

Pau­li Ki­vi­o­ja

Ju­ma­lan val­mis­ta­mal­la ate­ri­al­la on tar­jol­la ian­kaik­ki­nen elä­mä ja on­ni.

Jee­suk­sen ker­to­ma ver­taus suu­ris­ta pi­dois­ta liit­tyy ti­lan­tee­seen, jos­sa hän on ate­ri­al­la erään fa­ri­seus­ten joh­to­mie­hen ko­to­na sa­pat­ti­na (Luuk. 14). Pu­heen ai­he kään­tyy ate­ri­oin­tiin, ja eräs pöy­tä­vie­ras sa­noo Jee­suk­sel­le: ”Au­tu­as se, joka saa ol­la ate­ri­al­la Ju­ma­lan val­ta­kun­nas­sa.” (Luuk. 14:15.) Täl­löin Jee­sus ker­too ver­tauk­sen suu­ris­ta pi­dois­ta. Kaik­ki ym­mär­tä­vät hä­nen pu­hu­van ate­ri­oin­nis­ta Ju­ma­lan val­ta­kun­nas­sa.

Kak­si kut­sua

Jee­sus tie­si sen, min­kä me­kin olem­me saa­neet ha­vai­ta: kaik­ki kyl­lä ha­lu­ai­si­vat pe­las­tua, mut­ta kun ih­mi­siä kut­su­taan pa­ran­nuk­seen ja Ju­ma­lan val­ta­kun­nan asuk­kaik­si, vain har­vat nou­dat­ta­vat kut­sua. Es­tei­tä löy­tyy yl­lät­tä­vän pal­jon.

Ju­ma­la on val­mis­ta­nut evan­ke­liu­mis­sa Kris­tuk­ses­ta ate­ri­an, jol­la tar­jo­taan niin suu­ria aar­tei­ta ih­mi­sil­le, et­tei maan pääl­tä löy­dy niil­le ver­taa. Tar­jol­la on ian­kaik­ki­nen elä­mä ja on­ni. Tätä ate­ri­aa kut­su­taan il­lal­li­sek­si sik­si, kos­ka evan­ke­liu­mi Kris­tuk­ses­ta on Ju­ma­lan vii­mei­nen il­moi­tus täl­le maa­il­mal­le.

Ver­tauk­sen mu­kaan kut­su­ja on kak­si. En­sim­mäi­nen kut­su on tie­dok­si, jot­ta vas­taa­not­ta­jat eh­ti­vät val­mis­tau­tua, ja kun pi­dot ovat val­miit, vä­lit­tää pal­ve­li­ja kut­su­tuil­le sa­no­man: ”Tul­kaa, kaik­ki on jo val­mii­na” (Luuk. 14:17). Ju­ma­la an­toi etu­kä­teen lu­pauk­sen Kris­tuk­ses­ta pro­feet­to­jen vä­li­tyk­sel­lä Is­ra­e­lin kan­sal­le. Tä­män lu­pauk­sen us­ko­mal­la pe­las­tus omis­tet­tiin Van­han tes­ta­men­tin ai­ka­na.

Kun lu­paus to­teu­tui ja Mes­si­as saa­pui maan pääl­le, ei­vät Is­ra­e­lin kan­san us­kon­nol­li­set joh­ta­jat ol­leet­kaan val­mii­ta ot­ta­maan hän­tä vas­taan. Hän oli toi­sen­lai­nen Mes­si­as kuin mitä he oli­vat odot­ta­neet. Hän ei tul­lut te­ke­mään Is­ra­e­lis­ta suur­val­taa ja va­paut­ta­maan sitä Roo­man val­las­ta, vaan hän saar­na­si hen­gel­li­ses­tä Ju­ma­lan val­ta­kun­nas­ta ja pa­ran­si sai­rai­ta. He ei­vät näh­neet hä­pe­äl­li­ses­sä ris­tin­kuo­le­mas­sa suur­ta so­vin­to­työ­tä, vaan pyr­ki­vät tu­kah­dut­ta­maan pu­heet Jee­suk­sen ylös­nou­se­mi­ses­ta.

Elä­män tär­keys­jär­jes­tys

Ver­tauk­sen ih­mis­ten es­teet pi­toi­hin osal­lis­tu­mi­seen ovat in­hi­mil­li­siä asi­oi­ta, jot­ka liit­ty­vät omai­suu­teen, työ­hön ja per­hee­seen. Näi­tä asi­oi­ta Ju­ma­la lah­joit­taa ja siu­naa ih­mi­sil­le. Evan­ke­liu­mim­me ni­mit­tää nii­tä ve­ruk­keik­si, kos­ka niil­lä pe­rus­tel­laan il­lal­li­sel­ta pois jää­mi­nen, pa­ran­nuk­sen te­ke­mät­tä jät­tä­mi­nen. Kyse on elä­män asi­oi­den tär­keys­jär­jes­tyk­ses­tä: pel­toa voi kat­sel­la ja här­kiä ko­keil­la myö­hem­min, ja vai­mon voi ot­taa mu­kaan il­lal­li­sel­le. Sa­moin muut­kaan elä­män hy­vät asi­at ei­vät to­del­li­suu­des­sa ole es­tei­tä Ju­ma­lan val­ta­kun­taan. Tätä kut­sua ei sai­si siir­tää myö­hem­mäk­si. Tois­ta kut­sua ei vält­tä­mät­tä enää tule.

Pi­to­jen isän­tä käs­ki pal­ve­li­jan­sa kut­sua juh­laan köy­hät, raa­ja­ri­kot, so­ke­at ja ram­mat ja myö­hem­min vie­lä lä­het­ti hä­net vaa­ti­maan ih­mi­siä tu­le­maan pi­toi­hin, kos­ka ti­laa vie­lä oli. Jee­suk­sen kut­sua seu­ra­si­vat pub­li­kaa­nit ja muut syn­ti­set. Myö­hem­min pa­ka­nat ene­ne­väs­sä mää­rin ot­ti­vat kut­sun vas­taan. Heil­le kai­kil­le Ju­ma­lan val­ta­kun­nan saar­nas­sa esi­tet­tiin pa­ran­nuk­sen vaa­ti­mus. Ei ul­ko­nai­ses­ta, vaan si­säi­ses­tä oman­tun­non hä­dän luo­mas­ta pa­kos­ta he iloi­ten nou­dat­ti­vat kut­sua rau­haan, va­pau­teen ja on­neen. Näin Ju­ma­lan val­ta­kun­nan kut­sua kuu­lu­te­taan ja ote­taan vas­taan vie­lä­kin Ju­ma­lan sää­tä­mään ai­kaan as­ti.

Evan­ke­liu­mi: Luuk. 14:16–24

Raa­mat­tu 1992: Jee­sus ker­toi: ”Eräs mies jär­jes­ti suu­ret pi­dot ja oli kut­su­nut pal­jon vie­rai­ta. Kun pi­to­jen oli mää­rä al­kaa, hän lä­het­ti pal­ve­li­jan­sa sa­no­maan kut­su­tuil­le: ’Tul­kaa, kaik­ki on jo val­mii­na.’ Mut­ta yk­si toi­sen­sa jäl­keen nämä al­koi­vat esit­tää ve­ruk­kei­ta. ’Olen os­ta­nut pel­lon’, sa­noi yk­si, ’mi­nun täy­tyy men­nä kat­so­maan sitä. Suot­han an­teek­si, et­ten pää­se tu­le­maan.’ ’Os­tin vii­si här­kä­pa­ria’, sa­noi toi­nen, ’ja olen läh­dös­sä ko­kei­le­maan nii­tä. Suot­han an­teek­si, et­ten pää­se tu­le­maan.’ Kol­mas sa­noi: ’Olen juu­ri men­nyt nai­mi­siin en­kä sik­si voi tul­la.’

Pal­ve­li­ja pa­la­si ja ker­toi tä­män her­ral­leen. Sil­loin isän­tä vi­has­tui ja sa­noi pal­ve­li­jal­le: ’Mene kii­rees­ti kau­pun­gin ka­duil­le ja to­reil­le ja tuo tän­ne köy­hät ja raa­ja­ri­kot, so­ke­at ja ram­mat.’ Pal­ve­li­ja tuli sa­no­maan: ’Her­ra, olen teh­nyt niin kuin käs­kit, mut­ta vie­lä on ti­laa.’ Sil­loin her­ra sa­noi: ’Mene maan­teil­le ja ky­lien ku­jil­le ja vaa­di ih­mi­siä tu­le­maan, jot­ta ta­lo­ni täyt­tyi­si. Ja sii­tä voit­te ol­la var­mat, et­tä yk­si­kään nois­ta, jot­ka minä kut­suin, ei pää­se mi­nun pi­to­pöy­tää­ni!’”

Bib­lia: Niin hän sa­noi hä­nel­le: yk­si ih­mi­nen teki suu­ren eh­tool­li­sen ja kut­sui mon­ta, ja lä­het­ti pal­ve­li­an­sa eh­tool­li­sen het­kel­lä sa­no­maan kut­su­tuil­le: tul­kaat, sil­lä kaik­ki ovat val­mis­te­tut. Ja he ru­pe­si­vat jär­jes­tän­sä kaik­ki it­se­än­sä es­te­le­mään: en­si­mäi­nen sa­noi hä­nel­le: minä os­tin pel­lon, ja mi­nun pi­tää me­ne­män sitä kat­so­maan: minä ru­koi­len si­nua, sano mi­nun es­tee­ni. Ja toi­nen sa­noi: minä os­tin vii­si pa­ria här­kiä, ja me­nen nii­tä ko­et­te­le­maan: minä ru­koi­len si­nua, sano mi­nun es­tee­ni. Ja kol­mas sa­noi: minä olen emän­nän nai­nut, ja en tai­da sen­täh­den tul­la. Ja kuin se pal­ve­lia tuli, sa­noi hän nä­mät her­ral­len­sa. Sil­loin per­hee­ni­sän­tä vi­has­tui ja sa­noi pal­ve­li­al­len­sa: mene no­pi­as­ti kau­pun­gin ka­duil­le ja ku­jil­le ja saa­ta tän­ne vai­vai­set ja raa­ja­ri­kot, on­tu­vat ja so­ki­at. Ja pal­ve­lia sa­noi: her­ra, minä olen teh­nyt niin­kuin sinä käs­kit, ja vie­lä nyt siaa on. Ja her­ra sa­noi pal­ve­li­al­le: men maan­teil­le ja ai­doil­le, ja vaa­di hei­tä si­säl­le tu­le­maan, et­tä mi­nun huo­nee­ni täy­tet­täi­siin. Sil­lä minä sa­non teil­le, et­tei yk­si­kään niis­tä mie­his­tä, jot­ka kut­sut­tiin, pidä mais­ta­man mi­nun eh­tool­lis­ta­ni.

16.8.2022

Joka heikkoa sortaa, herjaa hänen Luojaansa, joka Luojaa kunnioittaa, armahtaa köyhää. Sananl. 14:31

Viikon kysymys