Lä­hes­ty­vän sun­nun­tain teks­ti opet­taa kris­ti­no­pin mu­kai­ses­ti tun­te­maan Jee­sus­ta syn­tis­ten ys­tä­vä­nä.

Jee­sus oli tul­lut maan pääl­le vain ly­hy­ek­si ajak­si. Hän sa­noo: ”Ke­tuil­la on luo­lan­sa ja tai­vaan lin­nuil­la pe­sän­sä, mut­ta Ih­mi­sen Po­jal­la ei ole, mi­hin pään­sä kal­lis­tai­si” (Matt. 8:20). Työ­tä oli pal­jon, ja Jee­suk­sen oli rien­net­tä­vä kau­pun­gis­ta kau­pun­kiin ja ky­läs­tä ky­lään.

Jee­sus oli pa­ran­ta­nut ih­mi­siä mo­nen­lai­sis­ta sai­rauk­sis­ta. Hä­nen vas­tus­ta­jat­kin myön­si­vät hä­nel­lä ole­van pa­ran­ta­mi­sen tai­to­ja (Luuk. 4:36). En­nen Mat­teuk­sen ko­dis­sa vie­rai­lua hän oli pa­ran­ta­nut hal­vaan­tu­neen mie­hen ja lo­puk­si ju­lis­ta­nut hä­nel­le, et­tä hä­nen syn­tin­sä on an­net­tu an­teek­si (Matt. 9:2).

Pa­ran­ta­ja sai­rai­ta var­ten

Mat­teuk­sel­la ei ol­lut mi­tään sai­raut­ta, ja hä­nen elä­mäs­sään asi­at oli­vat ul­koi­ses­ti hy­vin. Ai­noa hait­ta rik­kaas­sa elä­män­ta­vas­sa näyt­ti ole­van se, et­tä fa­ri­seuk­set hal­vek­si­vat hän­tä.

Mat­teus oli tul­li­mies, ja tul­li­mie­het toi­mi­vat usein lait­to­mas­ti pe­ries­sään yli­mää­räis­tä mak­sua ja ot­ta­es­saan ra­hat omaan käyt­töön­sä. Kaik­ki pi­ti­vät Mat­teuk­sen kal­tai­sia jul­ki­ses­ti syn­ti­si­nä. Myös Jee­sus viit­taa tä­hän sa­no­es­saan, et­tä ”ei­vät ter­veet tar­vit­se pa­ran­ta­jaa, vaan sai­raat”.

Jee­sus ei ohi­ta syn­ti­siä, vaan ate­ri­oi hei­dän kans­saan. Juu­ta­lai­sil­le syn­tis­ten luo­na ate­ri­oi­mi­nen ai­heut­ti kah­ta kau­he­am­paa pa­hen­nus­ta. He ei­vät voi­neet ym­mär­tää syn­tis­ten kans­sa olei­lua, kos­ka puh­tau­den vaa­li­mi­nen vaa­ti tark­kaa puh­taus­sään­tö­jen nou­dat­ta­mis­ta. He ajat­te­li­vat, et­tä syn­ti ikään kuin tart­tui­si kans­sa­käy­mi­sen seu­rauk­se­na.

Yh­tei­nen us­ko luo hen­gen yh­teyt­tä

Jee­sus oli näh­nyt Mat­teuk­sen is­tu­mas­sa tul­li­a­se­mal­la. Hei­dän vä­lil­lään käy­tiin ly­hyt vuo­ro­pu­he­lu, jon­ka jäl­keen Mat­teus nou­si ja läh­ti seu­raa­maan Jee­sus­ta. Hal­vaan­tu­neel­le mie­hel­le ju­lis­tet­tu syn­nin­pääs­tö to­teu­tui var­mas­ti myös Mat­teuk­sen koh­dal­la, vaik­ka sii­tä ei Raa­ma­tus­sa suo­raan ker­ro­ta.

Mat­teuk­sen ko­dis­sa, jon­ne Jee­sus saa­pui ate­ri­al­le, oli myös fa­ri­seuk­sia. He oli­vat tul­leet seu­raa­maan ja ar­vos­te­le­maan Jee­suk­sen toi­min­taa. He ei­vät osal­lis­tu­neet ate­ri­al­le, vaik­ka oli­vat ko­din si­sä­puo­lel­la. He ei­vät esit­tä­neet ar­vos­te­lu­aan suo­raan Jee­suk­sel­le, vaan hä­nen ope­tus­lap­sil­le. Jee­sus kui­ten­kin tie­si fa­ri­seus­ten ky­sy­myk­sen, mik­si hän hy­väk­syy syn­ti­set seu­raan­sa, ja vas­ta­si heil­le: ”En minä ole tul­lut kut­su­maan hurs­kai­ta, vaan syn­ti­siä.”

Mat­teuk­sen elä­mäs­sä nä­kyi hy­vin ly­hy­es­sä ajas­sa hen­gen he­del­mät. Ko­din ovet oli­vat avoin­na työ­to­ve­reil­le ja muil­le syn­ti­sil­le. Ate­ri­al­le ko­koon­tui pal­jon vä­keä. Mat­teus ei omi­nut yk­si­nään Jee­suk­sen seu­raa, vaan kut­sui kaik­kia ih­mi­siä kuu­le­maan elä­män sa­no­ja.

Ate­ri­ayh­teys nä­kyi konk­reet­ti­ses­ti Jee­suk­sen ja hä­nen seu­raa­jien­sa vä­lil­lä, ja se ku­vas­ti nä­ky­mä­tön­tä us­kon ja hen­gen yh­teyt­tä. Fa­ri­seuk­set jäi­vät tuon us­ko­nyh­tey­den ul­ko­puo­lel­le.

Pe­las­ta­vaa sa­no­maa Ju­ma­lan val­ta­kun­nas­ta

Maan pääl­tä löy­tyy yhä Jee­suk­sen seu­raa­jia. Us­ko­vai­set pi­tä­vät seu­ro­ja, mis­sä lu­e­tun ja se­li­te­tyn Ju­ma­lan sa­nan ää­rel­lä voi us­koa niin kuin en­nen us­kot­tiin. Pyhä Hen­ki ei jaa ei­kä ero­ta, vaan liit­tää us­ko­vien jouk­koon nii­tä, jot­ka ha­lu­a­vat ot­taa evan­ke­liu­min sa­no­man vas­taan (Ap. t. 2:41).

Mo­net ih­mi­set et­si­vät Ju­ma­lan van­hurs­kaut­ta ja hä­nen py­hää tah­to­aan. Ju­ma­lan val­ta­kun­nan et­si­mi­nen ja löy­ty­mi­nen ei ole ih­mi­sen an­si­o­ta, vaan it­se Ju­ma­la pu­hut­te­lee ja pa­ran­taa oman­tun­non vai­vois­ta.

Mat­teuk­sen esi­merk­ki roh­kai­see nou­se­maan ylös ja läh­te­mään Jee­suk­sen seu­raan. Evan­ke­liu­mi on yk­sin­ker­tai­nen sa­no­ma syn­ti­sil­le, ja sen voi yhä kuul­la Ju­ma­lan seu­ra­kun­nas­sa: Jee­suk­sen ni­mes­sä ja ve­res­sä on kaik­ki syn­nit an­net­tu an­teek­si.

Jaak­ko Sääs­ki­lah­ti

Jul­kais­tu Päi­vä­mie­hes­sä 13.6.2018

Ku­vi­tus­ku­va: A.-L.S.

Raa­mat­tu 1992

Kun Jee­sus kau­pun­gis­ta läh­ties­sään kul­ki tul­li­a­se­man ohi, hän näki Mat­teus-ni­mi­sen mie­hen is­tu­van siel­lä. Jee­sus sa­noi hä­nel­le: ”Seu­raa mi­nua”, ja hän nou­si ja läh­ti seu­raa­maan Jee­sus­ta.

Jee­sus oli sit­ten ate­ri­al­la hä­nen ko­dis­saan. Sin­ne tuli myös usei­ta pub­li­kaa­ne­ja ja mui­ta syn­ti­siä, ja he ate­ri­oi­vat Jee­suk­sen ja hä­nen ope­tus­las­ten­sa kans­sa. Tä­män näh­des­sään fa­ri­seuk­set sa­noi­vat Jee­suk­sen ope­tus­lap­sil­le: ”Kuin­ka tei­dän opet­ta­jan­ne syö yh­des­sä pub­li­kaa­nien ja mui­den syn­tis­ten kans­sa!” Jee­sus kuu­li sen ja sa­noi: ”Ei­vät ter­veet tar­vit­se pa­ran­ta­jaa, vaan sai­raat. Men­kää ja tut­ki­kaa, mitä tämä tar­koit­taa: ’Ar­mah­ta­vai­suut­ta minä tah­don, en uh­ri­me­no­ja.’ En minä ole tul­lut kut­su­maan hurs­kai­ta, vaan syn­ti­siä.”

Bib­lia

Ja kuin Je­sus siel­tä kävi ohit­se, näki hän ih­mi­sen is­tu­van tul­li­huo­nees­sa, ni­mel­tä Mat­teus, ja sa­noi hä­nel­le: seu­raa mi­nua. Niin hän nou­si ja seu­ra­si hän­tä.

Jee­sus oli sit­ten ate­ri­al­la hä­nen ko­dis­saan. Sin­ne tuli myös usei­ta pub­li­kaa­ne­ja ja mui­ta syn­ti­siä, ja he ate­ri­oi­vat Jee­suk­sen ja hä­nen ope­tus­las­ten­sa kans­sa. Tä­män näh­des­sään fa­ri­seuk­set sa­noi­vat Jee­suk­sen ope­tus­lap­sil­le: ”Kuin­ka tei­dän opet­ta­jan­ne syö yh­des­sä pub­li­kaa­nien ja mui­den syn­tis­ten kans­sa!” Jee­sus kuu­li sen ja sa­noi: ”Ei­vät ter­veet tar­vit­se pa­ran­ta­jaa, vaan sai­raat. Men­kää ja tut­ki­kaa, mitä tämä tar­koit­taa: ’Ar­mah­ta­vai­suut­ta minä tah­don, en uh­ri­me­no­ja.’ En minä ole tul­lut kut­su­maan hurs­kai­ta, vaan syn­ti­siä.”