Ee­va Sum­ma­la

Ää­ne­kos­ken Rau­ha­nyh­dis­tyk­sen väki ko­koon­tui hel­mi­kuun alus­sa ko­toi­siin syn­ty­mä­päi­vä­seu­roi­hin juh­lis­ta­maan yh­dis­tyk­sen­sä täy­siä kym­me­niä.

– Yh­dis­tyk­sel­lä on noin puo­let ole­mas­sa­o­lo­a­jas­taan ol­lut oma toi­mi­ta­lo, ker­toi­li Ää­ne­kos­ken Rau­ha­nyh­dis­tyk­sa­en pu­heen­joh­ta­ja Pek­ka Ul­jas ter­ve­tu­lo­sa­nois­saan.

– Tär­kein­tä ei kui­ten­kaan ole yh­dis­tys tai talo vaan seu­ro­jen pi­tä­mi­nen ja elä­vän Ju­ma­lan sa­nan ju­lis­ta­mi­nen. Moni ih­mi­nen on löy­tä­nyt rau­han sy­dä­meen­sä sekä saa­nut hoi­toa ja loh­tua Ju­ma­lan sa­nan kuu­los­sa, Ul­jas muis­tut­ti kuu­li­joi­ta yh­dis­tyk­sen tär­keim­mäs­tä teh­tä­väs­tä.

Oman väen juh­la

Rau­ha­nyh­dis­tyk­sen 70-vuo­tis­merk­ki­päi­vää vie­tet­tiin täl­lä ker­taa oman väen kes­ken, il­man ter­veh­dyk­siä ja mui­ta juh­la­me­no­ja. Tä­hän pää­dyt­tiin, kos­ka Ää­ne­kos­ken Su­vi­seu­rois­ta ja nii­den juh­la­vis­ta pää­tös­seu­rois­ta on ku­lu­nut vas­ta rei­lu vuo­si.

Juh­lan tun­tua syn­ty­mä­päi­vä­seu­roi­hin toi­vat kui­ten­kin mu­siik­kie­si­tyk­set. Käy­rä­tor­vie­si­tys vi­rit­ti juh­la­tun­nel­maan, ja viu­lut soi­vat kii­tos­ta yh­des­sä lau­la­jien kans­sa: “Us­kon hän an­toi, ar­mos­saan kan­toi, Her­ral­le kii­tos soi­koon Sii­o­nis­ta.”

Us­ko on lah­ja

Ää­ne­kos­kel­la lap­suu­ten­sa ja nuo­ruu­ten­sa asu­nut Sep­po Pii­lo­nen pal­ve­li juh­la­seu­rois­sa Ju­ma­lan sa­nal­la hep­re­a­lais­kir­jeen 11. lu­vun joh­dat­te­le­ma­na.

– Us­ko on oma­koh­tai­nen ja Ju­ma­lan lah­jaa. Meil­le on va­rat­tu ian­kaik­ki­nen elä­mä Ju­ma­lan luo­na tai­vaas­sa ja saam­me sen vain, jos olem­me eli­nai­ka­nam­me saa­neet omis­taa omal­le sy­dä­mel­le elä­vän us­kon, muis­tut­ti Pii­lo­nen.

Hän roh­kai­si tuo­maan lap­sia sa­nan­kuu­loon.

– Yk­si toi­mi­van yh­dis­tyk­sen tär­keä teh­tä­vä on huo­leh­tia pie­nim­mis­tä, sil­lä jos ei lap­si saa Ju­ma­lan sa­nan ope­tus­ta ja neu­voa niin ei ole sit­ten eväi­tä kun tu­lee oma­koh­tai­sen pää­tök­sen ai­ka.

Pii­lo­nen myös kan­nus­ti ot­ta­maan nuo­ria mu­kaan toi­min­taan ja kut­su­maan ko­tiin, sa­mal­la ta­val­la kuin hä­nen­kin nuo­ruu­des­saan Ää­ne­kos­kel­la oli ta­pa­na.

Läm­pi­miä muis­to­ja

Hän ker­toi, et­tä vas­ta pe­rus­te­tun rau­ha­nyh­dis­tyk­sen toi­min­ta ra­ken­tui ko­ti­seu­ro­jen ym­pä­ril­le. Eri­tyi­ses­ti Pii­lo­sen mie­leen oli­vat jää­neet ret­ket ja yh­tei­set seu­ra­mat­kat.

– Ant­ti-setä oli teh­nyt kuor­ma-au­ton la­val­le ko­pin ja pen­kit, ja niin mi­nä­kin pää­sin sil­lä kyy­dil­lä en­sim­mäi­siin Su­vi­seu­roi­hi­ni Kuo­pi­oon vuon­na 1957.

Läm­pi­mät muis­tot ja kii­tol­li­nen mie­li Sep­po Pii­lo­sel­la oli myös kah­den vuo­den ta­kai­sis­ta Ää­ne­kos­ken Su­vi­seu­rois­ta ja nii­den val­mis­te­luis­ta.

Mo­nien muis­to­jen ää­rel­le saa­tiin py­säh­tyä vie­lä seu­ro­jen jäl­keen, kun vuo­ros­sa oli ku­va­e­si­tys, jo­hon Simo Pii­lo­nen oli koon­nut ku­va­sa­toa vuo­si­kym­me­nien var­rel­ta niin rau­ha­nyh­dis­tyk­sen juh­las­ta kuin ar­jes­ta­kin.