Läm­min syk­syi­nen il­ta al­kaa jo hä­mär­tää. Vä­keä ke­rään­tyy pik­ku­hil­jaa Tur­kin Ala­ny­as­sa si­jait­se­val­le Nor­jan me­ri­mies­kir­kol­le kel­lon lä­hes­ty­es­sä puol­ta seit­se­mää. Seu­ra­vie­raat ter­veh­ti­vät toi­si­aan kä­des­tä ja kuu­lu­mi­sia vaih­de­taan. Koh­taa­mi­sis­sa on ha­vait­ta­vis­sa myös iloi­sia yl­lä­tyk­siä, kun lo­mai­li­jat löy­tä­vät tut­tu­ja seu­ra­vie­rai­den jou­kos­ta.

Las­si Lyy­ti­käi­nen avaa me­ri­mies­kir­kon oven, ja seu­ra­vie­raat pää­se­vät si­säl­le. An­ni Lyy­ti­käi­nen kii­ruh­taa keit­ti­ön puo­lel­le lait­ta­maan seu­ra­vie­rail­le kah­vi­tus­ta. Ala­ny­as­sa pi­tem­pään asu­vat suo­ma­lai­set ovat vuo­rol­laan seu­rai­sän­ti­nä ja emän­ti­nä.

Seu­ro­ja jär­jes­te­tään tääl­lä ker­ran vii­kos­sa, maa­nan­tai­sin. Vä­lil­lä on lau­lu­seu­ro­ja, jos pu­hu­jia ei ole pai­kal­la. Täl­lä ker­taa sali tu­lee lä­hes täy­teen seu­ra­vie­rai­ta. Osa on tul­lut Ala­ny­aan viet­tä­mään lo­maa, ja osa asuu tääl­lä usei­ta kuu­kau­sia vuo­des­ta.

Ru­koi­le­mi­nen on tär­ke­ää

Seu­rois­sa pu­heen pi­tää Jo­han­nes Lep­pä­nen. Hän muis­tut­taa ru­koi­le­mi­sen tär­key­des­tä. Je­re­mi­aan kir­jees­sä ke­ho­te­taan: ”Toi­mi­kaa sen kau­pun­gin par­haak­si, jo­hon minä olen tei­dät siir­tä­nyt. Ru­koil­kaa sen puo­les­ta Her­raa, sil­lä sen me­nes­tys on tei­dän­kin me­nes­tyk­sen­ne." Ju­ma­la ke­hot­taa ih­mi­siä ru­koi­le­maan myös koko ih­mis­kun­nan puo­les­ta. Lep­pä­nen ker­too, et­tä Ju­ma­lal­la on ikään kuin kak­si kät­tä. Toi­sel­la kä­del­lä hän hal­lit­see maa­il­maa, sen kan­so­ja ja vai­hei­ta. Toi­sel­la kä­del­lä hän suo­je­lee omi­aan ja ih­mis­kun­taa.

Pu­heen jäl­keen lau­le­taan seu­ra­vie­rai­den toi­vo­mia lau­lu­ja ja vir­siä. Me­ri­mies­kir­kol­la saa viet­tää il­taa kym­me­neen as­ti. Ih­mi­sil­lä ei tun­nu ole­van kii­re min­ne­kään, ja kuu­lu­mi­sia vaih­de­taan vilk­kaas­ti kah­vi­pöy­dis­sä.

Ys­tä­viä ja lä­hi­man­si­koi­ta

An­ni ja Las­si Lyy­ti­käi­nen asu­vat Tur­kin Ala­ny­as­sa osan vuo­des­ta. Hei­dän ko­tin­sa on veh­re­äs­sä ym­pä­ris­tös­sä. Ti­la­val­la te­ras­sil­la voi kah­vi­tel­la ja ju­tel­la ys­tä­vien kans­sa. An­ni Lyy­ti­käi­nen har­ras­taa mo­nen­lais­ten kä­si­töi­den te­koa. Suk­kien ku­to­mi­sen li­säk­si hän on teh­nyt si­sus­tus­teks­tii­le­jä ko­tin­sa kau­nis­tuk­sek­si.

Lyy­ti­käi­set ker­to­vat, et­tä heil­lä on kau­pun­gis­sa usei­ta ys­tä­viä, joi­den kans­sa ky­läi­le­vät ja käy­vät ret­kei­le­mäs­sä. Pai­kal­li­set asuk­kaat­kin ovat tul­leet tu­tuik­si, ja Las­si Lyy­ti­käi­nen käy aut­ta­mas­sa pai­kal­li­sen tut­ta­van olii­vi­tar­hal­la olii­vien poi­min­nas­sa. Tur­kin le­vot­to­mas­ta ti­lan­tees­ta huo­li­mat­ta Lyy­ti­käi­set oli­vat rau­hal­li­sin mie­lin. So­ta­ti­lan­ne ei näy mi­ten­kään tääl­lä Ala­ny­an alu­eel­la.

Ko­ti­maas­saan man­si­koi­ta vil­jel­leet Lyy­ti­käi­set saa­vat tääl­lä­kin pyö­räl­lä ha­et­tua lä­hi­kau­pas­ta tuo­rei­ta man­si­koi­ta ju­gur­tin kans­sa syö­tä­väk­si. Lyy­ti­käi­set ker­to­vat hei­dän lap­sien­sa ja las­ten­lap­sien­sa vie­rai­le­van ajoit­tain hei­dän luo­naan. An­ni Lyy­ti­käi­nen on juu­ri löy­tä­nyt­kin nu­ken mark­ki­noil­ta, jota ky­lään tu­le­vat las­ten­lap­set saa­vat sit­ten hoi­del­la.

Muu­ta­mien kuu­kau­sien ku­lut­tua Lyy­ti­käi­set pa­laa­vat taas Suo­meen Hei­nä­ve­del­le. Ka­las­tus­ta har­ras­ta­vaa Las­si Lyy­ti­käis­tä ke­vät­jäät kut­su­vat sil­loin pilk­ki­mään.

Teks­ti: Pau­la Kin­nu­nen

Ku­vat: Vir­pi Mä­ki­nen