Maria Vartiainen
Hyvinkää
Hyvinkään Rauhanyhdistyksen 50-vuotista taivalta juhlistettiin 17. syyskuuta. Juhlapäivä alkoi messulla Hyvinkään kirkossa.
Pauli Rentola oli valinnut juhlasaarnansa aiheeksi Luukkaan evankeliumin kymmenennen luvun.
– Tämä luku sisältää symbolisesti koko ihmiselämän kirjon. Kaiken sen, mitä Jeesus tahtoo olla opetuksensa yhteydessä välittämässä, totesi Rentola.
Tapahtumat sijoittuvat Betaniaan Martan, Marian ja Lasaruksen kotiin, jonne Jeesus oli tullut vierailulle. Rentola kertoi, että Martta palveli ja ahkeroi. Maria sen sijaan pesi Jeesuksen jalat kalliilla voiteella ja kuivasi ne hiuksillaan. Martta oli hiukan tuohtuneena. Jeesus opasti Marttaa ja sanoi:” Paljon sinä huolehdit, mutta vain yksi on tarpeen.”
– Lopulta tarpeen on vain evankeliumin uskominen omalle kohdalle syntien sovitukseksi, ja evankeliumin osallisuudessa eläminen, joka lopulta kantaa meidät taivaan kotiin saakka, sanoi Rentola.
Messun jälkeen oli vuorossa juhlalounas ja juhla toimitalolla. Juhlassa kuultiin nuorten kuoroa, soitinryhmää ja tervehdyspuheita.
Juhlapuheen pitänyt Tapio Tölli puhui Jumalan valtakunnan työstä pienellä peltopalasella Hyvinkäällä. Puheessa päällimmäisenä oli kiitollisuus omasta kotisiionista.
– Saamme asua ja vaeltaa täällä matkaystävien kanssa yhteisessä uskossa. Toimitalo ja yhdistys ovat ajallisia. Tärkeintä on evankeliumin osallisuus, yhteys, joka kulkee sydämestä sydämeen, Tölli totesi.
Yhdistyksen historiasta ja sen vaiheista kertoi Matti Paukkeri. Sisältörikasta puheenvuoroa sävytti kiitollisuus yhteistyöstä eri toimijoiden kanssa, sekä suuri Jumalan siunaus siitä, mitä Hyvinkäällä on eri vaiheissa saatu kokea.
Blogit
Lukijan kuva
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys