Uusi monitoimirakennus nousee viisi vuotta sitten palaneen kirkon paikalle Kiihtelysvaarassa. Rakennus pitää sisällään kirkon ja seurakuntatalon.
Joensuuhun kuuluvassa Kiihtelysvaarassa käynnistyvät kirkon rakennustyöt 31. heinäkuuta. Syksyllä 2018 tuhopolton seurauksena tuhoutuneen kirkon paikalle rakennetaan monitoimikirkko: uuteen kirkkoon sijoitetaan sekä kirkon että seurakuntatalon toiminnot.
Heinäkuun viimeinen maanantai on kiihtelysvaaralaisille tärkeä päivä.
– Tämä on kauan odotettu päivä. Uuden kirkon valmistuminen on lähempänä kuin koskaan. Rauniokirkon aika väistyy, uusi kirkko, huomisen maamerkki, saa sijaa. Sydämissä on valtava kiitos. Kiitos, että vihdoinkin saamme kauan kaivatun kirkon Kiihtelysvaaran kauneimmalle vaaralle, iloitsee Vaara-Karjalan seurakunnan kirkkoherra Anne Angervo.
Ennen uuden kirkon rakennustöiden aloittamista järjestetään kaikille avoin hartaushetki. Hartaus pidetään vanhan kirkon palopaikalla, joka on myös uuden kirkon rakennuspaikka. Samalla paikalla toimi pitkään talkoovoimin rakennettu väliaikainen rauniokirkko, jonka alttari ja penkit tehtiin tulipalossa vaurioituneista puista.
Uuden kirkon rakennustyöt alkavat perustusvaiheella. Rakennuspaikalle tulee sääsuoja, jolla estetään veden ja lumen pääsy rakenteisiin.
Monitoimikirkko yhdistelee uutta ja vanhaa
Kiihtelysvaaran uuden kirkon hanke on Suomessa ainutlaatuinen. Monitoimikirkko toteutetaan suoraan vanhan paikalle, keskelle historiallista kirkkomaata. ”Saman katon alle” -periaatteen mukaisesti kaikki seurakunnan toiminnot jumalanpalveluksista kerhoihin ja ruuanlaittoon sijoittuvat samaan rakennukseen.
Rakennuksen arkkitehtuuri on yhdistelmä uutta ja vanhaa.
– Rakennus jatkaa pitkää suomalaista ristikirkkoperinnettä, ja se toteutetaan hirrestä. Kirkon ulkohahmo ja sisätilat ovat kuitenkin selkeästi omaehtoisen uudenlaiset ja talotekniikka nykyaikaista, sanoo Kiihtelysvaaran kirkon suunnittelusta vastaava arkkitehti Riikka Kuittinen.
Kirkon saliin on suunniteltu 120 istumapaikkaa. Väliovet avaamalla lisätilaa saadaan kahvitilasta ja lasten kappelista, jolloin tilaa on parhaimmillaan 280 henkilölle. Etuosan kuoriin sijoitetaan vanhasta kirkosta pelastettu alttaritaulu.
Sisätilojen luonne syntyy kokonaisvaltaisesta puun käytöstä, epäsuorasta ja suorasta luonnonvalosta sekä kauniista näkymistä.
– Rakennuksen ideana on se, että pyhintä eli sakraaleinta keskitilaa korostetaan korkeudella ja katon kautta tulevalla ylävalolla arkisempien sivusiipien jäädessä matalammiksi, Kuittinen kuvailee.
Kirkon sijoittumista tontille määrittelevät vanhat haudat sekä vanhan kirkon säilynyt viinikellari, joka pyritään säilyttämään. Lisäksi kirkkomaalle sijoitetaan vanhan kirkon muistelupaikka ja lahjoituksena saatava muistopatsas. Myös rauniokirkon hiiltynyt risti ja sopiva määrä talkoilla tehtyjä penkkejä sijoitetaan edelleen kirkkomaalle.
Kiihtelysvaaran kirkon tuhopoltto
Joensuun seurakuntien vanhin kirkko, vuonna 1770 valmistunut Kiihtelysvaaran kirkko tuhopoltettiin varhain sunnuntaiaamuna 23. syyskuuta 2018. Tuli tuhosi kirkon täysin. Pelastuslaitos sai kirkon palosta automaattisen palohälytyksen aamuyöllä klo 4.50. Pelastuslaitos sai suojattua kellotapulin ja lämpölaitoksen, mutta kirkon tuhoutuminen ei ollut estettävissä. Seurakuntamestari onnistui pelastamaan palavasta rakennuksesta mm. painavan ja suuren alttaritaulun sekä ehtoollisastioita ja kirkkotekstiileitä.
Blogit
Lukijan kuva
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys