Kirkolliskokous kokoontuu tällä viikolla. Kuva keväältä 2024.
Jalmari Salovirta
Kirkolliskokous kokoontuu tällä viikolla. Kuva keväältä 2024.
Jalmari Salovirta
Päivämies
Kevätistunnossa käsitellään avioliittomietintöä ja valitaan kansliapäällikkö.
Suomen evankelis-luterilaisen kirkon kirkolliskokous kokoontuu kevätistuntoon Turussa Linnasmäen opistolla 5.–9.5.2025.
Kuopion hiippakunnan piispa Jari Jolkkonen käsitteli johtajuutta sekä lähimmäisen huomioimista kirkolliskokouksen avajaissaarnassa maanantaina. Saarna perustui Johanneksen evankeliumin 10 lukuun, jossa Jeesus sanoo olevansa hyvä paimen ja kertoo, millainen hyvä paimen on.
Avioliittokäsitys ja kansliapäällikön valinta
Avioliittokäsitystä koskevan mietinnön käsittely alkaa tiistaina aamupäivällä klo 9.
Kirkolliskokouksen lakivaliokunta on saanut valmiiksi mietintönsä, joka koskee piispainkokouksen esitystä kirkkojärjestyksen muuttamisesta avioliittokäsityksen osalta. Lakivaliokunta esittää kirkolliskokoukselle, että piispainkokouksen esitys hyväksytään muutettuna.
Kirkolliskokous valitsee keskiviikkona Kirkkohallituksen johtavana viranhaltijana toimivan kansliapäällikön. Kirkkohallituksen täysistunto antoi huhtikuussa kirkolliskokoukselle oman esityksensä kansliapäällikön valinnasta.
Asialista ja edustaja-aloitteita
Asialistalla on muun muassa sähköinen äänioikeusrekisteri seurakuntavaaleissa ja kirkkoherran välittömässä vaalissa.
Kirkon keskusrahaston ja Kirkon eläkerahaston toimintakertomukset ja tilinpäätökset vuodelta 2024 sekä vuoden 2025 Kirkon keskusrahaston talousarvion ensimmäinen muutos tulevat käsittelyyn.
Asialistalla on myös kirkkohallituksen esitys Kirkon eläkerahastosta annetun lain, kirkkojärjestyksen ja kirkkohallituksen ohjesäännön muuttamisesta. Tulevaisuusvaliokunnan mietintö valmistuu istuntoviikolla.
Käsikirjavaliokunnan mietintö Espoon hiippakuntavaltuuston aloitteesta käynnistää uuden virsikirjan valmistelutyö valmistuu ja on tulossa käsittelyyn. Samoin käsittelyyn tulee hallintovaliokunnan mietintö edustaja-aloitteesta, joka koskee seurakuntarakenteen muuttamista.
Uusia edustaja-aloitteita on tehty hautaustoimesta luopumisesta, lehtorin viran poistamisesta kirkon järjestysmuodosta, UT2020 + psalmit -raamatunkäännösten hyväksymisestä muuttamatta Kirkkoraamattu 1992 käännöksen ensisijaista asemaa sekä Kirkkohallituksen kansliapäällikön valinnan valmistelun selkeyttämisestä.
Saamelaiset kirkossa -hankkeen päätösjumalanpalvelus
Piispainkokous toimittaa kirkolliskokoukselle ilmoituksena Sämmiliih kirhoost – Sä´mmla ceerkvest – Sápmelaččat girkus – Saamelaiset kirkossa -hankkeen loppuraportin ja suositukset.
Loppuvuodesta 2022 käynnistynyt hanke päättyy keväällä 2025. Hanke huipentuu kirkolliskokousviikolla torstaina 8.5. klo 19.00 Turun tuomiokirkossa järjestettävään päätösjumalanpalvelukseen, joka sisältää katumuksen ja sovinnon eleen saamelaisia kohtaan.
Seuraa kirkolliskokousta verkossa
Täysistunnot striimataan ja ne jäävät verkkoon tallenteina, joihin lisätään tekstitys. Kansliapäällikön valinta tehdään suljetussa istunnossa, jota ei striimata.
Linkit striimauksiin sekä kirkolliskokouksen alustava työsuunnitelma ja taulukko käsiteltävistä asioista löytyvät kirkolliskokouksen verkkosivuilta.
Blogit
Lukijan kuva
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys