Sirkka Lehto
Oulunsalon kirkonkylän rauhanyhdistyksellä julkaistiin sunnuntaina 8. lokakuuta neljän miehen kirjoittama runokokoelma. Runoja teokseen Työkalupakki ja eväsreppu olivat kirjoittaneet Lauri Kinnunen, Miika Tikkanen, Kosti Valtonen ja Rauno Myllykoski. Kirjan on koonnut ja toimittanut kustannustoimittaja Hanna Aho.
Jumala on turva
Tilaisuuden aluksi juhlaväki hiljentyi Pekka Kinnusen pitämään alkuhartauteen.
– Jumalan kädessä on meidän koko elämä, sen matka ja vaiheet. Sen jälkeen Jumala suo levon, Kinnunen rukoili viitaten tilaisuuden alussa pidettyihin muistosanoihin.
Psalmissa 46 on lohduttavia sanoja siitä, että Jumala on kaikkien turva.
– Psalmi kertoo Jumalan antamasta turvasta tuskassakin, kuten kuoleman kohdatessa. Kun uskovainen kuolee, hän muuttaa armovaltakunnasta kunnian valtakuntaan.
Kinnunen muistutti, että paras lohdun ja turvan antaja on Jumalan sana.
– Lohtua ja turvaa toivomme kaikilta sanoilta.
Aiheet vaihtelevat
Runokirjan julkisti SRK:n kustannuspäällikkö Ari-Pekka Palola.
– SRK on julkaissut neljäkymmentä runokirjaa vuodesta 1969 lähtien, ja niistä 25 on ollut kokonaan tai pääosin naisten kirjoittamia.
Palola kertoo, että mieslukijat ovat kuitenkin toivoneet miesten kirjoittamia runoja, sillä miehillä on runoissakin erilaisia näkökulmia ja usein myös erilaisia aiheita kuin naisilla.
Aikaisemmin, vuonna 2009, on julkaistu edellinen miesrunojen antologia, Taukopaikka, johon on koottu 25 mieskirjoittajan runoja.
– Kokoelman Työkalupakki ja eväsreppu osioista jokainen muodostaa omanlaisen kokonaisuuden.
Vaihtelu tuo mielenkiintoa
Kirjassa esiintyy neljä erilaista kirjoittajan ääntä, ikään kuin neljä eri sävellajia.
– Lauri Kinnusen runot ovat tyyliltään perinteisempiä, ja niissä on vahva hengellinen sisältö. Erityisen hienosti hän kuvaa kärsimyksen kokemista ja käsittämättömyyttä. Miika Tikkasen tyyli on modernimpi ja kerroksellisempi, runojen sanoma ei välity välttämättä kerralla, Palola analysoi.
– Kosti Valtonen irrottelee runoissaan näennäisen kepeästi, mutta epätavallisten rinnastusten takaa löytyy syvällistä sisältöä. Rauno Myllykosken runot kuvastavat hienosti käytännön miehen ajatusmaailmaa, jatkaa Palola.
Palola kokee, että vaihtelun ansiosta lukijan mielenkiinto säilyy.
– Runojen ytimessä ovat työ, kutsumus, vaimo ja lapset – välillä vakavasti, välillä humoristisesti. Kaikkien kirjoittajien runoissa näkyy vahvasti omakohtainen usko ja sen vaikutus. Niissä on mukana armon ja toivon sanomaa, summasi Palola.
Blogit
Lukijan kuva
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys