Ai­li Pa­sa­nen

Ris­ti­jär­vi

En­ke­li ke­hot­ti hau­dal­le tul­lei­ta nai­sia vie­mään vies­tiä. Jee­suk­sen kär­si­mys­tie päät­tyi ylös­nou­se­muk­seen.

Muu­ta­man vuo­den tau­on jäl­keen Ka­jaa­nin Rau­ha­nyh­dis­tyk­sen ja Pal­ta­mon seu­ra­kun­nan jär­jes­tä­mä pää­si­äis­lau­luil­ta to­teu­tui Ris­ti­jär­ven kir­kos­sa. Ti­lai­suus al­koi lan­ka­lau­an­tai­na 8. huh­ti­kuu­ta eh­too­kel­lo­jen soi­tua.

Kirk­koon oli saa­pu­nut run­saas­ti lau­la­jia. Il­lan ai­ka­na lau­let­tiin mo­nia vir­siä ja Sii­o­nin lau­lu­ja, jot­ka toi­vat sy­vyyt­tä pää­si­äi­sen sa­no­maan.

Tai­vaa­seen vie­vä tie

Pää­si­äi­sa­jan ta­pah­tu­miin joh­dat­te­li­vat Juu­so Kop­pe­roi­nen ja Jou­ko Ko­ti­mä­ki Seu­raa mi­nua -kir­jan teks­tein. Vir­si 54, Käy­kääm­me nyt Je­ru­sa­le­miin, vei kuu­li­jat Je­ru­sa­le­miin, jo­hon Jee­sus rat­sas­ti ope­tus­lap­si­neen pää­si­äis­juh­laan.

Las­ten rie­mul­li­sen lau­lun jäl­keen al­koi kui­ten­kin Jee­suk­sen kär­si­mys­tie. Vii­mei­se­nä yh­tei­se­nä il­ta­na ope­tus­las­ten­sa kans­sa Jee­sus ate­ri­oi­des­saan aset­ti eh­tool­li­sen muis­to­a­te­ri­ak­seen. Vir­ren 220 sa­nat "rak­kau­te­si suu­ren työ­nä soit lii­ton mer­kin au­tu­aan" vie­vät tuo­hon het­keen.

Ate­ri­an jäl­keen Jee­sus läh­ti ru­koi­le­maan Get­se­ma­nen puu­tar­haan. Vir­ren 77 sä­keet "se tie vie vii­mein tai­vaa­seen, mut­ta tie se on tus­kien" ku­vaa­vat hy­vin ti­lan­net­ta.

Ylös­nou­se­muk­sen sa­no­ma

Van­git­si­jat saa­pui­vat. Jee­sus jou­tui yli­pa­pin, neu­vos­ton ja maa­her­ran eteen. Vaik­ka Pi­la­tus tun­si Jee­suk­sen syyt­tö­myy­den, hän tai­pui kan­san "ris­tiin­nau­lit­se"-huu­toi­hin. Jee­sus­ta pil­kat­tiin, mut­ta ka­tu­va ris­tiin­nau­lit­tu hä­nen vie­rel­lään sai ar­mon.

Ty­pön kir­joit­ta­man Sii­o­nin lau­lun 32 sa­nat tuo­vat va­loa: "Kat­se­len Gol­ga­tal­le päin, kun Jee­sus huu­te­lee: On las­ten vel­ka mak­set­tu ja kaik­ki täy­tet­ty!"

Jee­suk­sen kär­si­mys­tie päät­tyi ylös­nou­se­mi­seen. Pää­si­äi­sa­jan teks­ti ker­too, kuin­ka en­ke­li ke­hot­ti hau­dal­le tul­lei­ta nai­sia vie­mään vies­tiä. Seu­raa mi­nua -kir­ja ku­vaa kau­niis­ti: "Vas­ta nyt nai­set huo­ma­si­vat, mi­ten kau­niis­ti au­rin­ko pais­toi ja lin­nut lau­loi­vat."

Vir­si 105 sopi lop­puun lau­let­ta­vak­si.

"Au­rin­kom­me ylös­nou­si, pais­taa voit­to­vuo­rel­la. Läm­min valo siel­tä lois­taa, su­rut, mur­heet ha­jot­taa. – – Epäi­lys­ten al­ta nou­see köy­hä sie­lu kiit­tä­mään. Ikä­vöit­sen tääl­tä pääs­tä ko­ti­maa­han ikui­seen."

Ju­ma­lan ar­mos­ta us­ko­mas­sa

Il­ta­har­tau­den ai­heek­si Pen­na Par­vi­ai­nen luki kap­pa­leen Hep­re­a­lais­kir­jeen 9. lu­vus­ta.

– Teks­tis­sä ker­ro­taan, et­tä Kris­tus tuli maa­il­maan vain yh­den ker­ran ja so­vit­ti ih­mis­ten syn­nit. Hän ei an­ta­nut uh­ri­aan tois­tu­vas­ti ku­ten ta­val­li­nen yli­pap­pi.

– Koh­ta rie­mu­huu­to­jen jäl­keen Je­ru­sa­le­mis­sa Jee­sus al­koi tun­tea pel­koa ja ah­dis­tus­ta kuin ih­mi­nen. Mut­ta hän oli kuu­li­ai­nen, hä­nel­lä oli teh­tä­vä­nä kuol­la. Jee­sus ru­koi­li yk­sin, kun ope­tus­lap­set nuk­kui­vat. En­ke­li tuli ja vah­vis­ti hän­tä.

Tä­män ajan ih­mi­si­ä­kin voi ah­dis­tuk­ses­sa loh­dut­taa joku, kuin en­ke­li.

Pu­hu­ja pa­la­si ris­tin juu­rel­la ole­viin nai­siin ja Jo­han­nek­seen, sii­hen rak­kau­teen, jota Jee­sus heil­le osoit­ti.

– Vain Ju­ma­lan ar­mos­ta saat tun­tea sitä sa­maa rak­kaut­ta us­ko­mal­la evan­ke­liu­min.