Ranuan opistoseurojen avajaisseuroissa korostuivat Jumalan antama turva ja kutsu Jumalan valtakuntaan.
Ranuan opistoseurat kristillisellä kansanopistolla avasi perjantaina 28. heinäkuuta opiston johtokunnan puheenjohtaja Pertti Kuha. Puheensa aluksi Kuha luki psalmista 139 sanat, joissa kuvataan Jumalan huolenpitoa: "Ennen kuin olin elänyt päivääkään, olivat kaikki päiväni jo luodut."
Psalmin sanoilla Kuha muisti niitä reilua 100 tänä vuonna Ranuan opistoon hakenutta nuorta, jotka eivät saaneet toivomaansa opiskelupaikkaa. Samalla hän toivotti Jumalan siunaamaa lukukautta syksyllä perusoppijakson aloittaville.
Lyhyissä opistokuulumisissaan Kuha nosti esille soluremonttien etenemisen ja uusitun kotitalousluokan tilat. Hän kiitteli kaikkia uuden myymälärakennuksen rakentamiseen ja materiaalien lahjoittamiseen osallistuneita sekä tämänkesäisten opistoseurojen järjestäjiä, jotka tulevat Siikajoelta, Lumijoelta, Limingasta, Oulunsalosta, Hailuodosta ja Kempeleestä. Lisäksi Kuha lähetti kiitokset viranomaisille ja kaikille työvuorojen muodossa seurajärjestelyihin osallistuville.
Kuha muisteli viime syksynä pidettyä opiston johtokunnan ja henkilökunnan seminaaria. Huoneentauluksi Kuhan mieleen jäi tavoite: henkilökunnalle opisto on uskoa vahvistava työpaikka ja opistoon tuleville nuorille turvapaikka.
Morsiusseurakuntaa ostamassa
Avajaispuheen jälkeen saarnasi Leo Väyrynen, joka selitti Raamatun vertausta suurista pidoista (Luuk. 14:15–24). Saarnan aihetta pohjusti saarnavirreksi laulettu virsi 413 Ah, miksi taivaan valtakunnan niin moni hylkää tahallaan.
– Tekstimme kertoo pidoista, mahdollisesti itämaisista häistä. Kaksi kutsua lähetettiin. Ensimmäinen vietiin kylän taloihin suullisesti kuukautta aikaisemmin. Toinen vietiin hääpäivän iltana, kun päivä alkoi hämärtyä. Palvelijat kulkivat soihtu kädessä talosta taloon ja sanoivat, että pöytä on katettu.
Väyrynen avasi vertausta kertomalla, että noissa pidoissa Jeesus itse on ylkä.
– Vanhat kristityt tapasivat sanoa, että Jeesus tuli ostamaan itselleen morsiusseurakuntaa taivaaseen. Jeesus tuli korjaamaan sitä vahinkoa, joka syntiinlankeemuksessa tapahtui. Kun ihminen rikkoi Jumalan tahtoa vastaan, hän lankesi silloin sielunvihollisen leiriin.
Esteitä vai verukkeita?
– Meidän häihimme ei ole mahdollista kutsua edes kaikkia ystäviä, mutta itämaisiin juhliin kutsuttiin kaikkia kyläläisiä. Jumalan valtakuntaan kutsutaan kaikkia maailman ihmisiä, sillä Jeesus on maksanut kaikkien ihmisten synnit, selitti Väyrynen ja jatkoi:
– Me kaikki ymmärrämme, että kutsu Jumalan Pojan häihin on arvokkain kutsu, mikä ihmisen osaksi voi tulla. Tuo juhla alkaa täällä ja jatkuu kerran taivaassa. Luulisi kaikkien tuota kutsua noudattavan, mutta toisin käy.
Väyrynen kertasi esteitä, joista vertaus kertoo. On omaisuudenhoitamista, töitä ja perhe-elämää.
– Mitä ajattelette näistä esteistä? kysyi Väyrynen.
– Jeesuksen mielestä nuo esteet olivat verukkeita eli tekosyitä. Jumalan valtakuntaan voi tulla perheen kanssa. Tänne puhujankorokkeelle kuuluu lasten ääniä, se on elämän merkki. Työntekokaan ei ole este Jumalan valtakuntaan tulolle. Jeesus tahtoo siunata työnteon.
Pelastuksen päivä
Väyrynen päätteli puhettaan muistuttamalla etsikon ajan rajallisuudesta. Se ei kestä loputtomiin.
– Tänä päivänä, kun kuulette Jumalan äänen, älkää paaduttako sydäntänne. Huomenna parannuksenteko voi olla myöhäistä. Sydän paatuu, juhlatalon ovi suljetaan, eikä parannusta ole enää mahdollista tehdä. Mutta tämä päivä on vielä pelastuksen päivä.
Jumalan valtakunnassa ihmistä ruokitaan taivaan herkuilla, kuvaili Väyrynen.
– Ei sinua ajeta pois tästä pöydästä, vaikka usein ajattelet, että olen syntinen ihminen. Sinä olet arvokas kutsuvieras Kristuksen sovintotyön perusteella. Saat olla iloinen ja vapaa.
– Kristuksen valmistamassa hääpuvussa me olemme kerran arvollisia käymään siihen pöytään, jonka Jumala on valmistanut taivaassa. Onnellista matkaa pitopöytään.
Opistoseurat jatkuvat Ranualla sunnuntai-iltaan 30.7. saakka. Lisää uutisia seuroista löytyy keskiviikkona 2. elokuuta ilmestyvästä Päivämiehestä. Seuroja voi kuunnella Kesäseuraradiosta.
Blogit
Lukijan kuva
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys