Jämsän opistoseurojen viestintätoimikunta
Jämsä
Jämsän opistoseurojen järjestäjät rukoilevat, että Taivaan Isä siunaisi seurat ja että seuravieraat saisivat kokea samaa uskomisen iloa, jota on saatu kokea läpi vuosituhanten.
Jämsän opistoseurat järjestetään 20.–23. heinäkuuta Keuruulla Ison Kirjan opistolla. Seura-alue avataan torstaina 20.7. kello 12. Aattoseurat alkavat illalla kello 19. Seurojen varsinaiset avajaiset ovat perjantaina 21.7. kello 10. Avaussanat lausuu Jämsän Kristillisen Kansanopiston johtokunnan puheenjohtaja.
Tänä vuonna seurojen järjestelyvastuussa ovat Keski-Suomen alueen rauhanyhdistykset.
– Rukoilemme, että taivaallinen Isämme siunaa nämä seurat nimensä kunniaksi ja evankeliumin työn hyväksi. Toivomme, että kaikki seuravieraat saisivat kokea seuroissa samaa uskomisen iloa, jota on saatu kokea läpi vuosituhanten, yhdessä matkaystävien kanssa, Jämsän seurojen järjestelyorganisaation päätoimikunnan puheenjohtaja Timo Leppänen sanoo.
Iloa Lapin perukoilta Afrikan rannikoille
Jämsän opistoseurojen tunnus tänä vuonna on Iloitkaa ja riemuitkaa – palkkanne on suuri taivaissa (Matt 5:12). Viime vuosia ovat värittäneet maailmanlaajuiset kriisit, ja tunnuksen haluttiin tuovan iloa niiden keskelle.
Seuratoimikunnan jäsen Pauli Tahkola kertoo tunnuksen taustasta:
– Ajattelimme, että olisi hienoa, jos seuratunnuksessa näkyisi ennen kaikkea tämä ilo, jota me olemme kokeneet ja jota uskon aarteen löytäjät ovat kokeneet Filippuksesta Lutheriin ja Lapin perukoilta Afrikan rannikoille kautta maiden ja vuosituhanten.
Valonsäde ilmentää Jumalan huolenpitoa
Seuramerkin on suunnitellut tämän vuoden opistolainen Lilja Linnanmäki.
– Ajattelin, että merkistä pitää tulla yksinkertainen ja selkeä, mutta että siinä pitää olla ideaa ja ajatuksia, kuvailee Linnanmäki suunnittelutyönsä lähtökohtia.
– Eräässä opiston päivähartaustilaisuudessa kerrottiin, että merkin suunnittelusta on julistettu kilpailu. Innostuin heti!
Linnanmäki alkoi miettiä merkin toteutusta saman tien, mutta ajatuksia oli aluksi vaikea saada paperille. Suunnitelma kypsyi mielessä, ja työn lopullinen idea tuli aivan viime hetkillä. Työn toteutus eteni nopeasti; Linnanmäki työsti oman ehdotuksensa kilpailun viimeisenä palautuspäivänä.
– Halusin aluksi kuvata tunnuslauseen sanoman kirjaimellisesti. En kuitenkaan keksinyt, miten kuvaisin tunnuslauseessa mainitun palkan. Lopulta sain idean kuvata uskovaisten joukon, johon paistaa pilvien takaa valo, Linnanmäki avaa suunnittelutyönsä kulkua.
Valonsäteellä suunnittelija halusi ilmentää Jumalan huolenpitoa: Jumala valaisee uskovaisen elämää pimeässä maailmassa sanallaan ja evankeliumillaan. Linnanmäki halusi kuvata merkkiin yhtenäisen ihmisjoukon. Se kuvastaa hänen mielestään uskovaisten matkaystävien merkitystä uskovaisen ihmisen elämässä.
– Vaikka hahmojen ilmeitä ei näy, ajattelen, että heillä on hyvä olla. He riemuitsevat valossa.
Blogit
Lukijan kuva
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys