Mar­ja Ol­li­la

Mu­hos

Yh­teis­kun­ta pyr­kii ta­kaa­maan tur­val­li­suut­ta, mut­ta syn­tien an­teek­si­an­ta­muk­sen evan­ke­liu­mi tuo ih­mi­sel­le sy­vin­tä tur­vaa.

Lai­ta­saa­ren rau­ha­nyh­dis­tyk­sel­lä lau­an­tai­na 3. hel­mi­kuu­ta jär­jes­te­tys­sä ai­kuis­ten il­las­sa alus­tus­pu­heen­vuo­ron piti Lau­ri-Kal­le Kal­lun­ki. Mu­hok­sen ja Lai­ta­saa­ren yh­tei­sen il­lan ai­hee­na oli Kun on tur­va Ju­ma­las­sa.

Kal­lun­ki to­te­si, et­tä jo­kai­sel­le ih­mi­sel­le on tär­ke­ää ko­kea elä­mäs­sään tur­vaa. Yh­teis­kun­ta pyr­kii mo­nin ta­voin ta­kaa­maan tur­val­li­suut­ta.

– Sen olem­me ko­ke­neet vii­me ai­koi­na, kun so­dat, luon­non­mul­lis­tuk­set ja epi­de­mi­at ovat ol­leet läs­nä lä­hel­läm­me ja koko maa­il­mas­sa. Nii­den ta­kia on pal­jon tur­vat­to­muut­ta, joka on va­ka­va asia eten­kin las­ten ja mui­den hei­kos­sa ase­mas­sa ole­vien ih­mis­ten kan­nal­ta.

Myös syn­tiin­lan­kee­mus ai­heut­ti pel­koa, tur­vat­to­muut­ta ja kuo­le­maa.

– Us­ko­vai­nen ih­mi­nen on kui­ten­kin tur­vas­sa, kos­ka Jee­sus on voit­ta­nut kuo­le­man ja saam­me us­koa syn­tim­me an­teek­si, pu­hu­ja muis­tut­ti.

Seu­ra­kun­nan ar­mo­hoi­dos­sa

Raa­ma­tus­ta löy­tyy us­ko­vais­ten yh­tei­söl­le usei­ta eri ni­mi­tyk­siä, ku­ten Her­ran seu­ra­kun­ta, Ju­ma­lan val­ta­kun­ta ja Sii­on.

– Ju­ma­lan val­ta­kun­ta on ikui­nen. Se on ol­lut maa­il­man alus­ta ja py­syy maa­il­man lop­puun as­ti. Kris­tus ja seu­ra­kun­ta kuu­lu­vat yh­teen, Kal­lun­ki sa­noi.

Jo­kai­nen on omas­sa elä­mäs­sään ker­ran ajal­li­sen kuo­le­man edes­sä. Alus­ta­ja to­te­si, et­tä kuo­le­ma voi yl­lät­tää jo lap­se­na tai nuo­re­na.

– Sik­si on tär­ke­ää us­koa, et­tä Kris­tus on so­vit­ta­nut syn­tim­me ris­tin­kuo­le­mal­laan (1. Piet. 1:19). Her­ran seu­ra­kun­nas­sa saam­me ko­kea ar­mo­hoi­toa ja us­koa syn­nit an­teek­si.

Kal­lun­ki ke­hot­ti kuu­li­joi­ta luot­ta­maan Ju­ma­lan joh­da­tuk­seen. ”Hän roh­kai­see mei­tä kai­kis­sa ah­din­gois­sam­me, niin et­tä me hä­nel­tä saa­mam­me loh­du­tuk­sen voi­mal­la jak­sam­me loh­dut­taa mui­ta ah­din­gos­sa ole­via” (2. Kor. 1:4).

– Kun Ju­ma­la an­taa ko­et­te­le­muk­sia, hän an­taa myös loh­du­tuk­sen ja ilon. On tär­ke­ää ja­kaa lä­him­mäis­ten kes­ken sekä ilot et­tä mur­heet.

Alus­ta­ja roh­kai­si pi­tä­mään Ju­ma­lan sa­naa esil­lä ja pa­huu­den­kin kes­kel­lä säi­lyt­tä­mään luot­ta­muk­sen elä­mään.

– Kaik­ki me­nee hy­vin ym­pä­ril­läm­me ole­vis­ta uh­ka­ku­vis­ta huo­li­mat­ta. Tär­kein­tä on, et­tä meil­lä on ian­kaik­ki­sen elä­män toi­vo. Ju­ma­lan voi­maan luot­ta­en pää­sem­me pe­ril­le.

Elä­mäs­sä on siu­naus

Alus­tuk­sen jäl­keen käy­dys­sä kes­kus­te­lus­sa to­det­tiin, et­tä ai­he oli hy­vin tar­peel­li­nen. Mo­net ker­toi­vat ko­ke­muk­si­aan ilois­ta ja vas­toin­käy­mi­sis­tä. Ys­tä­vien myö­tä­tun­to ja tuki oli ko­et­tu tär­ke­äk­si. Seu­rat, evan­ke­liu­mi, SRK:n jul­kai­sut sekä Sii­o­nin lau­lut ja vir­ret oli­vat loh­dut­ta­neet. Saat­to­mie­het, ”sul­je­tut as­ti­at” ja us­ko­vais­ten kes­ki­näi­nen rak­kaus oli­vat aut­ta­neet esi­mer­kik­si sai­rau­den ai­ka­na sekä vai­keis­sa per­he- ja työ­ti­lan­teis­sa.

Pu­heen­vuo­rois­sa to­det­tiin, et­tä vas­toin­käy­mi­set osoit­ta­vat Ju­ma­lan suu­ruu­den ja ih­mi­sen pie­nuu­den. Us­ko ja ru­kouk­sen voi­ma kir­kas­tu­vat ko­et­te­le­muk­sis­sa. Huol­ten­kin kes­kel­lä tu­li­si muis­taa se siu­naus, joka jo­kai­sen elä­mäs­sä kui­ten­kin on. Loh­dut­ta­vaa on, et­tä riit­tää, kun us­ko­taan täl­lä het­kel­lä, päi­vä ker­ral­laan.