Riitta Riikola
Ylöjärvi
Uskovaisilla on valtuus julistaa evankeliumia maan päällä.
Ylöjärven kirkossa järjestettiin messu 24. syyskuuta. Messun toimitti Jukka Palola, ja sen aluksi laulettiin virsi Tänne, Jeesus, tulimme (VK 201). Virsi johdatteli messuväen hiljentymään Jumalan sanan äärelle ja ehtoollisen viettoon.
Koska oli 17. sunnuntai helluntaista, saarnatekstiksi oli valikoitunut kertomus, jossa Jeesus herättää Lasaruksen kuolleista (Joh. 11:21–45). Tätä sunnuntaita kutsutaan myös pikkupääsiäiseksi.
Jeesus itki ystävän kuolemaa
Raamatunkohdasta Palola nosti esiin kolme koskettavaa kohtaa. Ensimmäisenä Palola kiinnitti huomiota siihen, mitä evankelista kertoo Jeesuksesta: “Jeesus itki” (Joh. 11:35). Tämä kohta kuvaa, miten Jeesus oli sekä Jumala että ihminen. Jeesus suri ystävänsä Lasaruksen kuolemaa kuten sisarukset Martta ja Mariakin. Jeesus ei kehottanut suremaan tulleita ihmisiä olemaan itkemättä, vaan itki itsekin, vaikka tiesi herättävänsä Lasaruksen kohta kuolleista. Jeesus otti itkullaan osaa ihmisten suruun. Palola muistutti, että Jeesus haluaa ottaa osaa meidänkin elämämme suruihin.
– Tämän kohdan opetus on, että itkulla on paikkansa ihmisten elämässä. Onkin tärkeää, että ihmisellä on elämässä tärkeitä henkilöitä, joiden kanssa saa itkeä ja surra, aivan kuten nauraa ja iloitakin.
Taivaassa ei ole itkua
Toinen Palolan esiin nostama kohta oli Jeesuksen sanat: “Minä olen ylösnousemus ja elämä. Joka uskoo minuun, saa elää, vaikka kuoleekin.” (Joh. 11:25–26.) Tässä Jeesus osoittaa, että vain hänen kauttaan voi saada ikuisen elämän kuoleman jälkeen.
– Emme voi järjellä käsittää tätä asiaa, mutta saamme uskoa Jeesukseen ja hänen ristillä tehtyyn sovintotyöhönsä. Jeesus on kuoleman vallan voittaja. Saamme luottaa siihen, että taivaassa ei ole itkua eikä surua, ei kipuja eikä syntiä, eikä meidän tarvitse olla erossa rakkaistamme, Palola puhui.
Jeesus herättää kaikki kuolleet
Viimeinen nosto tekstistä oli Jeesuksen huuto: “Lasarus, tule ulos!” Oli valtava ihme, kun jo neljä päivää kuolleena ollut Lasarus käveli haudasta ulos. Kuinka suuri voima onkaan Vapahtajan lausumilla sanoilla.
– Näillä samoilla sanoilla Jeesus herättää kerran kaikki kuolleet. Vaikka emme voi kuulla Jeesuksen itsensä puhuvan, voimme hänen palvelijoidensa kautta kuulla äänen, joka synnyttää uskon ihmisen sydämessä. Uskon kautta ymmärrämme, että meillä on uskovaisina valtuus julistaa evankeliumia, Palola kertoi.
Jeesus sanookin opetuslapsilleen: “Joka kuulee teitä, se kuulee minua” (Luuk. 10:16).
Loppurukouksessa Palola muisti erityisesti niitä, joilla on nyt kipuja ja sairautta omassa elämässään sekä niitä, jotka ovat huolissaan läheisensä sairaudesta. Ihminen voi luottaa siihen, että Jumala tietää elämän ilot ja surut, ja hän on luvannut olla kanssamme kaikki päivät maailman loppuun asti (Matt. 28:20).
Blogit
Lukijan kuva
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys