JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Aiemmat blogit

Mei­tä on mo­neen ju­naan

27.2.2017 6.53

Juttua muokattu:

8.3. 22:29
2020030822295420170227065300

Ju­nal­la mat­kus­ta­mi­nen on help­poa, jos on sel­lai­nen mat­ka­lip­pu, jo­hon on mer­kit­ty pai­kan ja vau­nun nu­me­ro. Sil­loin ei tar­vit­se et­siä omaa paik­kaa pit­kin ju­naa, tai nous­ta sil­tä pai­kal­ta, jon­ka luu­lee ol­leen va­paa, kun­nes joku muu tu­lee li­pun kans­sa sa­mal­le pai­kal­le.

Mi­nus­ta tun­tuu, et­tä elä­mä­ni tä­hän as­ti on ol­lut ju­nal­la mat­kus­ta­mis­ta sel­lai­sel­la li­pul­la, jos­ta paik­ka­mer­kin­tä puut­tuu. Olen jou­tu­nut vuo­sien var­rel­la mon­ta ker­taa vaih­ta­maan paik­kaa, kun paik­ka, jon­ka en­sin olen va­lin­nut, on­kin ol­lut jon­kun muun.

Mitä tar­koi­tan?

Tei­ni-ikäi­se­nä nuo­re­na al­kaa oman iden­ti­tee­tin met­säs­tys. Mi­nul­la pro­ses­si al­koi, kun muu­tim­me kau­pun­gin si­säl­lä, ja jou­duin vaih­ta­maan kou­lua. Sii­hen as­ti mi­nul­la oli ol­lut va­kiin­tu­neet ka­ve­rit, ei­kä paik­kaa ol­lut tar­vin­nut vaih­taa.

Kun tu­lin uu­teen kou­luun ja uu­teen luok­kaan, ym­mär­sin, et­tä minä olen mel­ko eri­koi­nen tyyp­pi. Mi­nun oli vai­kea sa­mais­tua luo­kan poi­kiin, jot­ka pe­la­si­vat vii­vo­tin­jää­kiek­koa luo­kan ta­ka­o­sas­sa. Kai­pa­sin van­ho­ja ka­ve­rei­ta, jot­ka tun­si­vat mi­nut. Ka­ve­rei­ta, joi­den seu­ras­sa osa­sin ol­la oma it­se­ni.

Minä pi­din, ja pi­dän edel­leen, ku­va­tai­tees­ta, kir­jois­ta ja tai­de­mu­sii­kis­ta. Mi­nua ei kiin­nos­ta­nut yh­tä pal­jon pai­kal­li­sen jää­kiek­ko­jouk­ku­een vii­mei­sin si­joi­tus sar­ja­tau­lu­kos­sa tai se, mil­lai­nen jar­ru­jär­jes­tel­mä on yli­ver­tai­sin kal­liis­sa maas­to­pyö­räs­sä – hie­no­ja kiin­nos­tuk­sen koh­tei­ta ne­kin.

Uu­del­la luo­kal­la oli on­nek­si muu­ta­ma tyt­tö, joi­den kans­sa tu­lin hie­nos­ti toi­meen. He vä­hät vä­lit­ti­vät sii­tä, et­tä minä en ol­lut kuin mo­net muut po­jat. Ja eh­kä juu­ri sik­si meis­tä tuli hy­vät ys­tä­vät lo­pun pe­rus­kou­lun ajak­si.

Ny­ky­ään pys­tyn jo kat­so­maan tuo­ta ai­kaa jon­kin etäi­syy­den pääs­tä. Mi­nus­ta tun­tuu, et­tä mi­nun so­pi­mat­to­muu­te­ni muot­tei­hin on aut­ta­nut mi­nua elä­mäs­sä­ni. Kun ju­nas­sa ei ole sitä yh­tä ai­no­a­ta paik­kaa, jo­hon mi­nun kuu­luu is­tua, voin va­paas­ti et­siä sen mi­nul­le kai­kis­ta so­pi­vim­man pai­kan, ei­kä sii­nä sil­ti­kään tar­vit­se is­tua koko mat­kaa.

Olen teh­nyt lä­hes kaik­ki va­lin­nat elä­mäs­sä­ni vii­me ai­koi­na mel­ko it­se­näi­ses­ti. Kun ym­mär­sin jo nuo­re­na, et­tä mi­nun on tur­ha yrit­tää so­peu­tua sii­hen, mitä mo­net muut ovat, olen ol­lut pal­jon re­hel­li­sem­pi ja avoi­mem­pi it­sel­le­ni. Minä to­del­la ha­lu­an opis­kel­la yli­o­pis­tos­sa, minä ha­lu­an käy­dä mu­se­ois­sa ja ko­keil­la mi­ten kan­gas­vä­reil­lä pys­tyy pai­na­maan ku­vi­oi­ta t-pai­taan.

Ei se ai­na help­poa ole. Sil­loin täl­löin ka­deh­din nii­tä, joil­la se paik­ka­mer­kin­tä on mat­ka­li­pus­sa. Pää­mää­rä mo­lem­mis­sa mat­ka­li­puis­sa on kui­ten­kin sama. Hän, joka li­put myi, tai­si tie­tää ke­nel­le paik­ka kan­nat­taa osoit­taa val­miik­si. Ei­kä pai­kat­ta mat­kus­ta­es­sa tar­vit­se ol­la kui­ten­kaan yk­sin, pi­tää vain kään­tää hie­man pää­tä ja ava­ta kes­kus­te­lu kans­sa­mat­kus­ta­jan kans­sa.

DanielHalonen
16.5.2021

Jee­sus ru­koi­li ja sa­noi: "Sen kirk­kau­den, jon­ka sinä olet an­ta­nut mi­nul­le, olen minä an­ta­nut heil­le, jot­ta he oli­si­vat yh­tä, niin kuin me olem­me yh­tä." Joh. 17:22

Viikon kysymys

Ilmoitukset

Toi­sen­lai­ses­sa va­los­sa

Mi­ka­e­lan per­hees­sä ei pal­jon pu­hu­ta asi­ois­ta. Teh­dään töi­tä, käy­dään kou­lua. Mut­ta jos­sain pin­nan al­la on sa­lai­suus, joka saa äi­din hy­räi­le­mään su­ru­mie­li­ses­ti ja Mi­ka­e­lan sil­mäi­le­mään tar­kem­min muu­ta­mia nuo­ria kou­lun käy­tä­vil­lä ja ruo­ka­las­sa.

Se­läs­sä au­rin­gon kat­se

An­ni­ka Koi­vu­kan­kaan ru­nois­sa heit­täy­dy­tään nuo­ren elä­män aal­lok­koon, sen iloi­hin ja ki­pui­hin, ko­et­te­le­muk­siin ja ar­jen su­loi­seen tur­vaan – kun on us­ko, jo­hon no­ja­ta ja rin­nal­la saat­ta­jia. Sy­viä tun­to­ja ke­ven­tää rai­kas huu­mo­ri: ”Kun­pa voi­sin aset­tua het­kek­si koi­ran turk­kiin. / Tun­tea sen läm­mön / kar­ku­mat­ko­jen tuok­sun / ja myl­lä­tyn kuk­ka­pen­kin ilon. Pai­jaa­via sor­mia riit­täi­si.”

Ome­na­pos­ki ja Nal­le Kar­hu­nen

Kah­dek­san­vuo­ti­as Nal­le Kar­hu­nen on kuu­si­vuo­ti­aan Nu­pun eli Ome­na­pos­ken vii­sas, kilt­ti ja hel­lä iso­ve­li. Jos­kus Nal­le käyt­täy­tyy kuin tal­viu­nil­taan he­rä­tet­ty hur­ja ja äk­ki­pi­kai­nen kar­hu. Sil­loin Nu­pun on pa­ras­ta läh­teä ulos tai lait­taa oman huo­neen ovi vi­sus­ti kiin­ni.

Ta­kai­sin Isän ko­tiin

Kir­joit­ta­jat eri puo­lil­ta maa­il­maa ker­to­vat sii­tä, kuin­ka Ju­ma­la on joh­dat­ta­nut hei­dät val­ta­kun­taan­sa. Ker­to­muk­sia yh­dis­tää ko­ke­mus ko­tiin­pa­luus­ta, Raa­ma­tun mu­kai­sen us­kon löy­ty­mi­ses­tä ja us­ko­vais­ten vä­li­ses­tä rak­kau­des­ta.

Ke­tun­po­jat ja Ja­gu­ar-mies