JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Aiemmat blogit

Va­el­ta­jan vir­si

Lehtola Juho
Aiemmat blogit
1.5.2015 6.31

Juttua muokattu:

8.3. 22:29
2020030822295420150501063100

Mi­nul­ta on sil­loin täl­löin ky­syt­ty, mikä on lem­pi­vir­te­ni. Olen to­den­nut nii­tä ole­van kym­me­niä, en­kä pys­ty va­lit­se­maan vain yh­tä tai muu­ta­maa mi­nul­le tär­ke­ää virt­tä. Eri ai­koi­na ja eri elä­män­ti­lan­teis­sa pu­hut­te­le­vat eri­lai­set vir­ret.

Vai­kei­na päi­vi­nä ovat usein loh­dut­ta­neet sel­lai­set vir­ret, jot­ka ku­vaa­vat elä­män ko­et­te­le­muk­sia ja Ju­ma­lan huo­len­pi­toa. Niis­sä on pu­et­tu sa­noik­si jo­ta­kin sel­lais­ta, jota it­se­kin olen jou­tu­nut ko­ke­maan. Jos­kus taas kii­tol­li­nen mie­li Ju­ma­lan siu­nauk­ses­ta on lait­ta­nut lau­la­maan kirk­kaam­pia sä­vy­jä, kii­tos­vir­siä elä­män lah­jas­ta.

Ei kau­pun­kia py­sy­vää,

vaan vai­vaa, koti-ikä­vää.

Yk­si mi­nul­le tär­keä vir­si on Käy koh­ti isän­maa­tan­sa. Se on mat­kaa te­ke­vän, pää­mää­rää koh­ti tä­hyi­le­vän va­el­ta­jan vir­si. Sii­nä to­de­taan, et­tä elä­mä it­se asi­as­sa koos­tuu vai­vas­ta ja koti-ikä­väs­tä.

Ja isän­maa­ta iha­naa

se mat­ka ai­na tar­koit­taa.

Vai­ke­a­kin päi­vä mer­kit­see koh­ta avau­tu­vaa tai­vaan iloa. Lu­vat­tu pää­mää­rä on ajal­lis­ta mat­kaa tär­ke­äm­pi. Vai­vas­sa­kin voi näh­dä elä­män an­ta­jan ih­meel­li­sen lah­jan. Mut­ta jak­san­ko muis­taa sen? Muis­tan­ko, mi­hin olen mat­kal­la?

Myös mo­net mur­heet maal­li­set

vai­vaa­vat pai­nol­lan­sa,

ja sai­rau­det, puu­tok­set

saa kan­taa ruu­miis­san­sa.

Kol­me vuot­ta sit­ten jou­duin to­den te­ol­la py­säh­ty­mään sai­ras­tu­mi­se­ni vuok­si. Häm­mäs­te­lin, mi­ten no­pe­as­ti sai­raus voi vie­dä ter­veel­tä ih­mi­sel­tä ja­lat al­ta.

No­pe­as­ti aloin pe­lä­tä pa­hin­ta. Ajat­te­lin, et­tä en eh­kä enää kos­kaan ky­ke­ne työ­hön. Olin opis­kel­lut työ­ni ohes­sa ja pian val­mis­tu­mas­sa. Mie­tin, opis­ke­lin­ko tur­haan. Ai­heu­tin­ko sai­ras­tu­mi­se­ni it­se? Joh­tui­ko se stres­saa­vas­ta per­heen, työn ja opis­ke­lun yh­dis­tel­mäs­tä? Olin­ko aset­ta­nut lii­an suu­ria odo­tuk­sia tu­le­vai­suut­ta­ni aja­tel­len?

Suo, et­tei sam­mu toi­vom­me

hel­tees­sä ko­e­tus­ten.

Lo­pul­ta sai­rau­den vai­kein vai­he ei kes­tä­nyt­kään pit­kään. Muu­ta­maa viik­koa myö­hem­min nos­tin vuo­den van­han tyt­tä­re­ni pol­ku­pyö­rän las­te­nis­tui­meen ja ajoin his­suk­seen pos­ti­laa­ti­kol­le. Lap­si ki­kat­ti en­sim­mäis­tä mat­kaan­sa pol­ku­pyö­rän kyy­dis­sä. Mi­nus­ta tun­tui, et­tä mi­nä­kin koin kai­ken en­sim­mäis­tä ker­taa. Tu­lin täy­teen toi­voa, luot­ta­mus­ta ja kii­tol­li­suut­ta.

Tuo py­säyt­tä­vä ko­ke­mus ja se, et­tä sai­rauk­sia on tul­lut li­sää, ovat on­nis­tu­neet vä­hen­tä­mään mi­nus­sa tyy­ty­mät­tö­myyt­tä. En­nen saa­toin sur­ku­tel­la ai­van pie­ni­ä­kin asi­oi­ta. Nyt jo­kai­nen ki­vu­ton ja jok­seen­kin vai­va­ton päi­vä tun­tuu to­del­la suu­rel­ta lah­jal­ta. Tun­tuu ih­meel­tä, et­tä voin nos­taa lap­sen lat­ti­al­ta sy­lii­ni. On ih­meel­lis­tä, et­tä voin ko­kea ole­va­ni ter­ve ja saan käy­dä työs­sä. Mit­ta­suh­teet ajat­te­lus­sa­ni ovat muok­kau­tu­neet.

Rak­kaut­ta­si tun­te­maan

ja jäl­ki­ä­si seu­raa­maan

ah au­ta, Her­ra Jee­sus.

Sii­nä on ru­kouk­se­ni. Täl­lä het­kel­lä olen sai­rauk­sis­ta huo­li­mat­ta koh­ta­lai­sen ter­ve, mut­ta us­ko­ne­lä­mäs­sä­ni edel­leen kom­pu­roi­va. Hyvä Pai­men on jät­tä­nyt maas­toon sel­vät jäl­jet, mut­ta ar­ki­sen puur­ta­mi­sen kes­kel­lä ne tun­tu­vat hel­pos­ti jää­vän pii­loon.

Epäi­lyk­sis­sä ja us­kon kom­pas­te­luis­sa on hyvä py­säh­tyä ih­met­te­le­mään omaa suun­taa: Min­ne olen me­nos­sa? It­se Ju­ma­la on lu­van­nut an­taa tu­le­vai­suu­den ja toi­von. Us­ko saa al­kaa joka päi­vä alus­ta, kuin kaik­ki oli­si uut­ta.

JuhoLehtola
Perheeseeni kuuluvat vaimo ja kuusi lasta. Työskentelen oppimisen, opettamisen, viestinnän ja näitä tukevan teknologian parissa. Vapaa-aikaani kulutan puuhastelemalla kotona, opiskelemalla milloin mitäkin ja harrastamalla musiikkia. Blogikirjoitusteni aiheet nousevat usein arkisista tilanteista perheessä ja työssä. Voit antaa minulle palautetta kirjoituksistani osoitteeseen juho.lehtola@gmail.com
4.6.2020

Ku­kaan, joka pu­huu Ju­ma­lan Hen­gen val­taa­ma­na, ei voi sa­noa: "Jee­sus on ki­rot­tu." Ku­kaan ei myös­kään voi sa­noa: "Jee­sus on Her­ra", muu­ten kuin Py­hän Hen­gen vai­ku­tuk­ses­ta. 1 Kor. 12:3

Viikon kysymys