Le­po­päi­vän kun­ni­oi­tus on vä­hen­ty­nyt. On ih­mi­siä, joil­la sun­nun­tai ei juu­ri eroa toi­sis­ta päi­vis­tä. Tuol­loin ar­jen ja py­hän, työn ja le­von vir­kis­tä­vä vaih­te­lu jää ko­ke­mat­ta. Ju­ma­la on an­ta­nut meil­le le­po­päi­vän lah­jak­si, kai­kin­puo­li­sen le­von ja uu­dis­tu­mi­sen läh­teek­si.

Le­po­päi­vää suo­je­lee kol­mas käs­ky ”Py­hi­tä le­po­päi­vä” sekä käs­kyn raa­ma­tul­li­set pe­rus­te­lut. Ne on mai­nit­tu Raa­ma­tus­sa kah­des­sa pai­kas­sa (2. Moos. 20: 8–11; 5. Moos. 5: 12–15).

Lepo kuu­luu kai­kil­le

Yk­si kol­man­nen käs­kyn pe­rus­te­lu on luo­mis­te­o­lo­gi­nen. Pää­tet­ty­ään luo­mis­työn­sä Ju­ma­la le­pä­si seit­se­män­te­nä päi­vä­nä ja py­hit­ti sen. Ju­ma­lan me­net­te­ly ase­te­taan esi­ku­vak­si meil­le ih­mi­sil­le.

Toi­nen pe­rus­te­lu on pe­las­tus­his­to­ri­al­li­nen. Is­ra­e­lin las­ten tuli viet­tää le­po­päi­vää Egyp­tin or­juu­des­ta va­pau­tu­mi­sen muis­tok­si. Jo­kai­se­na sa­pat­ti­na juu­ta­lai­set juh­li­vat tätä Ju­ma­lan pe­las­tus­te­koa.

Sa­pa­tin lepo ei ol­lut vain va­pai­den juu­ta­lais­ten yk­si­noi­keus. Lepo tuli suo­da myös muu­ka­lai­sil­le ja or­jil­le ja jopa ras­kas­ta työ­tä raa­ta­vil­le ve­to­juh­dil­le.

Ih­mi­sel­le on an­net­tu vii­kos­sa yk­si päi­vä, sa­pat­ti, jona so­si­aa­li­nen tasa-ar­vo to­teu­tuu ja syn­tiin­lan­kee­muk­sen tuo­ma työn­vai­va het­kek­si hel­lit­tää. Jo­kai­nen sa­pat­ti on tar­koi­tet­tu hei­jas­ta­maan sitä pa­ra­tii­sin olo­ti­laa, jos­sa pe­rus­le­po ja tasa-ar­vo val­lit­si­vat. Täs­sä on le­po­päi­vän so­si­aa­lie­et­ti­nen pe­rus­te­lu.

Kes­ki­ös­sä Ju­ma­lan sana

Juu­ta­lai­set viet­ti­vät sa­pat­tia vii­kon vii­mei­se­nä päi­vä­nä, lau­an­tai­na. Kris­ti­tyil­lä le­po­päi­vä siir­tyi vii­kon en­sim­mäi­sel­le päi­väl­le, joka oli tuon las­ku­ta­van mu­kaan sun­nun­tai. Näin ta­pah­tui pe­las­tus­his­to­ri­al­li­sis­ta syis­tä. Jee­sus nou­si hau­das­ta vii­kon en­sim­mäi­se­nä päi­vä­nä. Jo­kai­se­na sun­nun­tai­na juh­lim­me pää­si­äis­tä, Jee­suk­sen saa­vut­ta­maa voit­toa syn­nin or­juut­ta­vis­ta val­lois­ta.

Tä­hän liit­tyy se sun­nun­tain viet­to­ta­pa, jota Lut­her opet­ti. Hä­nes­tä sa­pat­ti on Ju­ma­lan sa­nan lu­ke­mi­sen, saar­naa­mi­sen ja kuu­le­mi­sen päi­vä. To­sin Ju­ma­lan sa­naa so­pii tut­kia ja op­pia kaik­ki­na päi­vi­nä, mah­dol­li­suuk­sien mu­kaan.

Lo­pul­ta jo­kai­nen sun­nun­tai on esi­ma­kua sii­tä le­vos­ta, joka täy­del­li­se­nä odot­taa Ju­ma­lan lap­sia tai­vaas­sa. Tämä sa­pa­tin lepo koit­taa sit­ten, kun Is­ra­e­lin las­ten kor­pi­mat­kaan ver­rat­ta­va kil­voi­tus tääl­lä ajas­sa on päät­ty­nyt.

Sa­pat­ti on ih­mis­tä var­ten

Jee­suk­sen ajan la­ki­juu­ta­lai­suu­des­sa sa­pa­tis­ta oli tul­lut it­se­tar­koi­tus. Kun juu­ta­lai­set jou­tui­vat pak­ko­siir­to­lai­suu­teen, tuli tar­ve erot­tua muis­ta kan­sois­ta. Sa­pa­tin tar­kas­ta, isien pe­rin­näis­sään­nöil­lä las­ta­tus­ta vie­tos­ta muo­tou­tui yk­si juu­ta­lai­suu­den tun­nus.

Jee­sus pa­laut­ti sa­pa­tin al­ku­pe­räi­seen ar­voon­sa. Hän opet­ti, et­tä sitä ei ole tar­koi­tet­tu ih­mis­ten or­juut­ta­jak­si, vaan sa­pat­ti on ih­mis­tä var­ten. Le­po­päi­vä­nä saa nos­taa hä­rän kai­vos­ta ja pa­ran­taa sai­rai­ta. Tä­hän liit­ty­en Lut­her opet­ti, et­tä sa­pat­ti­na on lupa teh­dä ne toi­met, joi­ta vält­tä­mä­tön kris­til­li­nen tar­ve vaa­tii.

Toi­saal­ta Lut­her täh­den­si, et­tä sun­nun­tai­le­po ei ole ydi­no­le­muk­sel­taan ruu­miil­lis­ta, vaan hen­gel­lis­tä, jos­sa ih­mi­sen omat teot tau­ko­a­vat. Py­hä­päi­vä­nä kris­tit­ty juh­lii lah­jak­si saa­tua us­kon­van­hurs­kaut­ta. Taus­tal­la on aja­tus ”mi­nun ei tar­vit­se teh­dä pe­las­tu­ak­se­ni mi­tään, vaan an­nan Ju­ma­lan vai­kut­taa kai­ken”.

Sie­lun sy­vää le­poa

Mikä on sun­nun­tai­na saar­naa­van sa­nan­pal­ve­li­jan le­po­päi­vä? Lut­he­rin mie­les­tä saar­naa­ja ei tar­vit­se eri­tyis­tä le­po­päi­vää, kos­ka hä­nel­lä on ai­na le­po­päi­vä.

Lut­her saat­toi aja­tel­la, et­tä Ju­ma­lan sa­nan lu­ke­mi­nen ja se­lit­tä­mi­nen on sie­lun syvä lepo ja vir­kis­tys ar­ke­na ja sun­nun­tai­na.

Ny­kyi­sin myös pa­peil­la on va­paa­päi­vät ja vuo­si­lo­mat. Lut­he­ria täl­lai­nen käy­tän­tö oli­si mah­ta­nut ko­vas­ti hu­vit­taa ja kum­mas­tut­taa.