JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Artikkelit

Lu­te­ri­lai­suus tä­nään

Päivämies
Artikkelit
20.4.2017 6.49

Juttua muokattu:

1.1. 11:13
2020010111133520170420064900

Lu­te­ri­lai­sen us­kon­puh­dis­tuk­sen merk­ki­vuon­na on hyvä py­säh­tyä tar­kas­te­le­maan nii­tä lu­te­ri­lai­suu­den ra­ken­tei­ta, jot­ka ovat kan­ta­via sekä opil­lis­ten si­säl­tö­jen­sä et­tä elä­mää muok­kaa­vien vai­ku­tus­ten­sa ta­kia.

Pe­rus­ta­na us­ko Kol­miyh­tei­seen Ju­ma­laan

En­sim­mäi­nen pe­rus­ta­va asia lu­te­ri­lai­suu­des­sa ja lu­te­ri­lai­ses­sa us­kon­puh­dis­tuk­ses­sa on py­syt­te­le­mi­nen Raa­ma­tun ja van­han kir­kon us­kos­sa Kol­miyh­tei­seen Ju­ma­laan, Isään, Poi­kaan ja Py­hään Hen­keen. Us­kon­puh­dis­tus ei al­ka­nut tyh­jäs­tä, vaan lu­te­ri­lai­nen op­pi pe­rus­tuu tä­hän us­koon.

Us­kon­tun­nus­tuk­sis­ta eri­tyi­ses­ti Apos­to­li­nen us­kon­tun­nus­tus oli Lut­he­ril­le tär­keä tun­nus­tus Ju­ma­las­ta it­sen­sä lah­joit­ta­va­na rak­kau­te­na. Ju­ma­la on ai­na aloit­teen­te­ki­jä. Hän an­toi elä­män jo luo­mi­ses­sa ja yl­lä­pi­tää sitä sekä val­mis­ti pe­las­tuk­sen Po­jas­saan. Hen­ken­sä vä­li­tyk­sel­lä hän te­kee ih­mi­sen osal­li­sek­si pe­las­tuk­ses­ta.

Pe­las­tus tu­lee us­kos­ta Kris­tuk­seen

Toi­sek­si on otet­ta­va Lut­he­rin pää­o­pin­koh­dak­si ni­me­ä­mä van­hurs­kaut­ta­mi­sen opin­koh­ta, joka si­säl­tää Jee­suk­sen Kris­tuk­sen ja hä­nen te­kon­sa, mei­dän lu­nas­tuk­sem­me. Kris­tus kuo­li syn­tiem­me täh­den ja nou­si kuol­leis­ta van­hurs­kau­tem­me täh­den. Tämä kris­tuk­sen val­mis­ta­ma van­hurs­kaus ote­taan us­ko­en vas­taan. Tä­hän pe­rus­tuu Lut­he­rin mu­kaan koko op­pim­me ja elä­mäm­me. Täs­tä opin­koh­das­ta ei voi yh­tään väis­tyä tai an­taa pe­rik­si, vaik­ka tai­vas, maa ja kaik­ki muu ka­to­a­vai­nen sor­tui­si­vat.

Van­hurs­kaut­ta­mis­ta on myö­hem­min ku­vat­tu is­ku­sa­noil­la ”yk­sin ar­mos­ta, yk­sin us­kos­ta, yk­sin Kris­tuk­sen täh­den”. Us­kon­van­hurs­kau­den si­säl­lök­si sa­non­ta on kes­kei­nen, mut­ta sel­lai­se­naan lii­an ka­pea. Van­hurs­kaut­ta­mi­nen ei kos­kaan ta­pah­du il­man Py­hää Hen­keä, jo­ten sii­hen kuu­luu myös Py­hän Hen­gen työ ih­mi­ses­sä. Van­hurs­kaut­ta­mi­sen edel­ly­tyk­se­nä on ih­mi­sen lan­gen­nei­suus ja syn­nin alai­suus.

Ajas­sam­me ha­e­taan usein lu­paa syn­tie­lä­mäl­le ko­ros­ta­mal­la vain lu­te­ri­lais­ta us­kon­van­hurs­kaut­ta. Lut­her it­se te­o­lo­gi­as­saan, esi­mer­kik­si kir­jas­saan ”Kris­ti­tyn va­pau­des­ta”, si­säl­lyt­ti kris­til­li­sen elä­män kah­teen koh­taan: us­koon ja rak­kau­teen. Rak­kau­del­la hän tar­koit­ti konk­reet­ti­sia hy­viä te­ko­ja, ru­koi­lua ja tur­mel­tu­neen ih­mis­luon­non, li­han kuo­let­ta­mis­ta. Schmal­kal­de­nin opin­koh­dis­sa Lut­her to­te­aa: us­ko on vää­rä, jos sen seu­rauk­se­na ei ole hy­viä te­ko­ja. Sitä, mikä te­ois­sa­kin vie­lä on syn­tis­tä ja puut­teel­lis­ta, ei kui­ten­kaan Kris­tuk­sen täh­den lu­e­ta syn­nik­si ei­kä puut­teek­si.

Evan­ke­liu­mi vä­lit­tää Ju­ma­lan ar­mon

Kol­mas pe­ru­sa­sia lu­te­ri­lai­suu­des­sa on evan­ke­liu­mi, joka vä­lit­tää Ju­ma­lan ar­mon. Se on ju­lis­tet­tu, kor­vin kuul­ta­va sana, joka ker­too Jee­suk­ses­ta Kris­tuk­ses­ta, mei­dän Her­ras­tam­me, ja sii­tä, mitä hän on teh­nyt puo­les­tam­me.

Jee­suk­sen per­soo­nan ja työn voi­mas­ta evan­ke­liu­mi an­taa syn­tien an­teek­si­an­ta­muk­sen sen vas­taa­not­ta­jal­le. Kos­ka pe­las­tus tu­lee ih­mi­sen ul­ko­puo­lel­ta, lu­te­ri­lai­suu­del­le on omi­nais­ta pai­not­taa ul­ko­nais­ta sa­naa.

Sie­lun­hoi­dol­li­ses­ti tär­ke­ät sak­ra­men­tit, jot­ka vah­vis­ta­vat heik­koa us­koa, ovat myös fyy­sis­tä ai­net­ta, jo­hon Ju­ma­lan sana on yh­dis­ty­nyt. Sie­lu ot­taa vas­taan sen, min­kä se voi: sa­nan; ja ruu­mis ot­taa vas­taan sen, min­kä se voi: lei­vän, vii­nin ja ve­den.

Ju­ma­lan seu­ra­kun­ta on py­hien yh­teys

Nel­jäs pe­rus­ta­va asia on py­hien yh­teys eli seu­ra­kun­ta, joka on kään­net­ty myös kir­kok­si uu­sim­mis­sa tun­nus­tus­kir­jois­sa. Kyse on py­hien ja to­sius­ko­vien yh­tei­sös­tä, mut­ta hei­dän jouk­koon­sa on se­koit­tu­nut täs­sä elä­mäs­sä myös tees­ken­te­li­jöi­tä ja ju­ma­lat­to­mia.

Yk­si pyhä seu­ra­kun­ta on py­sy­vä ikui­ses­ti. Se on py­hien yh­tei­sö, jos­sa evan­ke­liu­mia puh­taas­ti ju­lis­te­taan ja sak­ra­men­tit oi­kein toi­mi­te­taan. Nämä tun­nus­tus­kir­jo­jen luon­neh­din­nat ei­vät so­vel­lu koko laa­jaan, mo­ni­ää­ni­seen kan­san­kirk­koon, sil­lä to­del­li­sen seu­ra­kun­nan ja sen py­hyy­den syn­nyt­tää Ju­ma­lan sana ja oi­kea us­ko.

Lu­te­ri­lai­nen kan­san­kirk­ko on täs­sä ajas­sa edel­leen siu­naus kan­sal­lem­me, sen kas­vat­ta­ja ja sen suo­jiin­sa kät­ke­vä. Ai­ka­nam­me kir­kos­ta ero­a­mi­nen on tul­lut va­ka­vak­si on­gel­mak­si. Ero­a­jat erot­ta­vat it­sen­sä myös ar­mon­vä­li­nei­den yh­tey­des­tä ja jät­täy­ty­vät omaan va­raan­sa.

Kris­tit­ty on osal­li­nen yh­tei­ses­tä pap­peu­des­ta

Vii­des lu­te­ri­lai­nen pe­rus­ta on yh­tei­sen pap­peu­den pe­ri­aa­te, jon­ka us­kon­puh­dis­tus toi jäl­leen esiin Ju­ma­lan sa­nan poh­jal­ta. Kaik­ki kris­ti­tyt ovat pap­pe­ja ja osal­li­sia pal­ve­lu­teh­tä­vis­tä niin seu­ra­kun­nas­sa kuin yh­teis­kun­nas­sa­kin.

Yh­den­ver­tai­si­na maal­li­kot ja pa­pit toi­mi­vat myös saar­naa­ji­na ja opet­ta­ji­na. Ta­lou­del­li­nen ti­lan­ne kir­kos­sam­me vah­vis­taa edel­leen maal­lik­ko­vas­tuun an­ta­mis­ta seu­ra­kun­nis­sa. Kir­kol­le on kui­ten­kin vält­tä­mä­tön­tä säi­lyt­tää pap­pis­vir­ka ja -vih­ki­mys Ju­ma­lan sa­nan ju­lis­ta­mis­ta ja sak­ra­ment­tien jul­kis­ta hoi­ta­mis­ta var­ten.

Kos­ka kaik­ki kris­ti­tyt kuu­lu­vat hen­gel­li­seen sää­tyyn, on myös hei­dän maal­li­nen työn­sä py­hää kut­su­mus­ta, osal­lis­tu­mis­ta Ju­ma­lan huo­len­pi­toon maa­il­mas­ta. Lu­te­ri­lai­set toi­mi­vat yh­teis­kun­nas­sa sitä ra­ken­ta­en ei­kä sii­tä erot­tau­tu­en.

Raa­ma­tun ja ka­te­kis­muk­sen mer­ki­tys

Kuu­den­nek­si lu­te­ri­lai­sek­si pe­rus­tak­si voi­daan aset­taa Raa­mat­tu ja sen ar­vo­val­ta opin ja elä­män asi­ois­sa. Huo­li­mat­ta kirk­kom­me pii­ris­sä il­me­ne­vis­tä mo­nis­ta epä­raa­ma­tul­li­sis­ta il­mi­öis­tä ja kä­si­tyk­sis­tä Raa­ma­tun ase­ma on pe­ri­aat­tees­sa lu­te­ri­lai­suu­des­sa vah­va. Tun­nus­tus­kir­jois­sa ja kirk­ko­jär­jes­tyk­ses­sä to­de­taan, et­tä kaik­ki opit ja opet­ta­jat on ar­vi­oi­ta­va Ju­ma­lan sa­nal­la. Raa­ma­tun tul­kin­ta ei ole fun­da­men­ta­lis­tis­ta, vaan se avau­tuu kes­kuk­ses­ta, Jee­suk­ses­ta Kris­tuk­ses­ta ja hä­nen val­mis­ta­mas­taan pe­las­tuk­ses­ta kä­sin.

Lain ja evan­ke­liu­min erot­ta­mi­nen on myös lu­te­ri­lai­nen Raa­ma­tun avain. Lail­la on Lut­he­rin mu­kaan kak­si käyt­töä: yh­teis­kun­nal­li­nen käyt­tö elä­män suo­je­le­mi­sek­si ja te­o­lo­gi­nen käyt­tö syn­nin pal­jas­ta­mi­sek­si. Ju­ma­lan lu­pauk­set Raa­ma­tus­sa ovat evan­ke­liu­mia. Ne ei­vät si­säl­lä mi­tään vaa­ti­mus­ta. Sekä laki et­tä evan­ke­liu­mi ovat voi­mas­sa, ja Lut­he­rin sa­noin niin kau­ka­na toi­sis­taan kuin tai­vas on maas­ta.

Jo­kai­sel­la kris­ti­tyl­lä on oi­keus lu­kea Raa­mat­tua omal­la äi­din­kie­lel­lään. Tämä on joh­ta­nut Raa­mat­tu­jen kään­tä­mi­seen ja lu­ku­tai­don opet­ta­mi­seen sekä mo­nien kan­so­jen kir­ja­kie­len syn­tyyn. Lu­te­ri­lai­suus ko­ros­taa lu­ku­tai­toa ja kou­lu­tus­ta, myös Raa­ma­tun tie­teel­lis­tä tut­ki­mus­ta ku­ten yleen­sä­kin tie­det­tä ja tut­ki­mus­ta.

Raa­ma­tun yh­tey­des­sä on mai­nit­ta­va Vähä ka­te­kis­mus, kos­ka sii­hen on koot­tu Raa­ma­tun kes­kei­sin sa­no­ma. Sitä soi­si käy­tet­tä­vän enem­män­kin, on­han se alun pe­rin tar­koi­tet­tu jo­ka­päi­väi­seen käyt­töön ko­deis­sa. Esi­mer­kik­si käs­ky­jen se­li­tyk­set ovat vuo­si­sa­to­ja ol­leet elä­män­lä­hei­siä ja ym­mär­ret­tä­viä. Mi­ten käy nel­jän­nel­le ja kuu­den­nel­le käs­kyl­le ja nii­den se­li­tyk­sil­le sa­maa su­ku­puol­ta ole­vien avi­o­lii­tos­sa?

Kirk­ko te­kee mer­kit­tä­vää kas­va­tus­työ­tä

Tä­män päi­vän lu­te­ri­lai­suu­den hy­vis­tä puo­lis­ta pu­hut­ta­es­sa täy­tyy mai­ni­ta kir­kon kas­va­tus­työ, eri­tyi­ses­ti rip­pi­kou­lu, joka ta­voit­taa vuo­sit­tain lä­hes koko ikä­luo­kan. Suo­ma­lai­nen lei­ri­muo­toi­nen rip­pi­kou­lu on mo­nis­sa muis­sa mais­sa vain haa­vee­na. Voi­daan ai­heel­li­ses­ti ky­syä: Mi­hin nuo­ri­so hä­vi­ää kir­kos­ta rip­pi­kou­lun jäl­keen?

Us­kon­puh­dis­tus toi vir­si­lau­lun kirk­koi­hin

Myös seu­ra­kun­ta­lau­lu ju­ma­lan­pal­ve­luk­ses­sa oli us­kon­puh­dis­tuk­sen tuo­ma uu­dis­tus. Se on sä­vyt­tä­nyt lu­te­ri­lai­suut­ta ja säi­ly­nyt vah­va­na mei­dän ai­kaam­me as­ti.

Vir­si­kir­jan vir­ret ja nii­den lau­la­mi­nen ovat yhä suo­sit­tu­ja huo­li­mat­ta ai­kam­me mo­nen­lai­ses­ta mu­siik­ki­tar­jon­nas­ta. Vir­sien avul­la on har­joi­tet­tu har­taut­ta ja opit­tu kris­ti­nop­pia ja kirk­ko­vuo­den kul­kua vuo­si­sa­to­jen ajan. Ny­ky­ään mo­net seu­ra­kun­nal­li­set mu­siik­ki­ti­lai­suu­det, ku­ten pas­si­ot ja kau­neim­mat jou­lu­lau­lut ve­tä­vät run­saan osal­lis­tu­ja­jou­kon.

Lu­te­ri­lai­sen kir­kon tu­le­vai­suus

Lu­te­ri­lai­nen kirk­ko on mo­nien haas­tei­den edes­sä. Sil­lä on kui­ten­kin vah­va pe­rin­ne ja hy­vät mah­dol­li­suu­det säi­lyä ja pal­vel­la ih­mi­siä pi­täy­ty­es­sään niis­sä aar­teis­sa, mitä sil­lä on.

Ih­mis­ten us­kon­nol­li­suus ja ju­ma­la­kai­puu ei­vät ole hä­vin­neet mi­hin­kään. Ih­mi­set et­si­vät yhä ar­mol­lis­ta Ju­ma­laa, vaik­ka sa­noit­ta­vat sen usein eri ta­voin. Luu­len, et­tä kir­kon mer­ki­tys vain kas­vaa sil­loin kun kär­si­mys, krii­sit ja ah­dis­tus li­sään­ty­vät maa­il­mas­sa.

Pau­li Ki­vi­o­ja, Kirk­ko­her­ra

Jul­kais­tu Päi­vä­mie­hes­sä 12.4.2017

Ku­vi­tus­ku­va: Päi­vi Pel­to­nie­mi

4.6.2020

Ku­kaan, joka pu­huu Ju­ma­lan Hen­gen val­taa­ma­na, ei voi sa­noa: "Jee­sus on ki­rot­tu." Ku­kaan ei myös­kään voi sa­noa: "Jee­sus on Her­ra", muu­ten kuin Py­hän Hen­gen vai­ku­tuk­ses­ta. 1 Kor. 12:3

Viikon kysymys