Ur­po Luok­ka­la

Ju­ma­lan lap­set omis­ta­vat suu­rim­man on­nen, jon­ka ih­mi­nen voi saa­da: tai­vas­ten val­ta­kun­nan osal­li­suu­den.

On­nel­li­suus on myön­teis­tä tun­net­ta ku­vaa­va sana. Kä­sit­teen al­le voi­daan koo­ta mo­nia hy­viä asi­oi­ta ku­ten ilo, kii­tol­li­suus, rau­ha, huo­let­to­muus ja toi­vo. Tut­ki­jat ovat to­den­neet, et­tä lap­sis­sa nä­em­me pal­jon ai­toa ja puh­das­ta on­nea.

Van­hurs­kaut­ta, rau­haa ja iloa

Van­has­sa kirk­ko­kä­si­kir­jas­sa on py­häin­päi­vän ot­sak­kee­na ”Ju­ma­lan ih­mi­set”. Py­häin­päi­vä muis­tut­taa suu­rim­mas­ta on­nes­ta, jon­ka ih­mi­nen voi saa­da: tai­vas­ten val­ta­kun­nan omis­ta­mi­ses­ta. Se on van­hurs­kaut­ta, rau­haa ja iloa Py­häs­sä Hen­ges­sä.

Vuo­ri­saar­nan al­kuun Jee­sus ker­toi, mil­lai­sia nämä iki­on­nel­li­set Ju­ma­lan ih­mi­set ovat. Hei­dän on­nel­li­suu­ten­sa tu­lee sii­tä, mitä Ju­ma­la heil­le lu­paa ja lah­joit­taa. Tai­vas­ten val­ta­kun­nas­sa hei­dän kaik­ki tar­peen­sa tu­le­vat tyy­dy­te­tyik­si Kris­tuk­sen seu­ras­sa: he saa­vat loh­du­tuk­sen, hei­dät ra­vi­taan, he saa­vat lau­peu­den, hei­tä kut­su­taan Ju­ma­lan lap­sik­si, he saa­vat näh­dä Ju­ma­lan ja he pe­ri­vät maan (Matt. 5:4–9).

Pil­kat­tu­jen ja vai­not­tu­jen Ju­ma­lan las­ten palk­ka on ker­ran tai­vaas­sa val­ta­van suu­ri (Matt. 5:12). Daa­vid ku­vaa psal­mis­saan on­nel­li­sek­si sitä ih­mis­tä, jon­ka pa­hat teot ovat an­net­tu an­teek­si ja jon­ka syn­nit ovat pyy­hit­ty pois (Ps. 32:1).

Rik­kaus on Ju­ma­las­ta

Au­tuu­den ko­ke­mi­nen ja hen­ges­sään köy­hyy­den tun­to muo­dos­ta­vat Ju­ma­lan lap­sen elä­mäs­sä tie­tyn­lai­sen vas­tak­kai­suu­den. Kun Ju­ma­lan Hen­ki te­kee ih­mi­ses­sä työ­tä, se rii­suu, tyh­jen­tää, alen­taa ja te­kee hä­net nöy­räk­si.

Oma si­säi­nen köy­hyys ja mur­he omas­ta syn­ti­syy­des­tä saa­vat ano­maan Ju­ma­lan ar­moa ja an­teek­si­an­ta­mus­ta. Rik­kaus on läh­töi­sin ai­no­as­taan Ju­ma­las­ta. Paa­va­li kir­joit­taa: ”Te­hän tun­net­te Her­ram­me Jee­suk­sen Kris­tuk­sen ar­mon: hän oli ri­kas mut­ta tuli köy­häk­si tei­dän vuok­sen­ne, jot­ta te ri­kas­tui­sit­te hä­nen köy­hyy­des­tään” (2. Kor. 8:9).

Jee­sus on lu­van­nut, et­tä it­ses­sään köy­hä ja mur­heen al­la ole­va ih­mi­nen saa omis­taa Kris­tuk­sen evan­ke­liu­min, it­sen­sä Kris­tuk­sen. It­ses­sään tyh­jä ih­mi­nen on help­po täyt­tää Ju­ma­lan hy­vyy­del­lä. Hen­ges­sään köy­hä elää ar­mos­ta.

Omaa köy­hyyt­tä tun­te­val­le tai­vaan val­ta­kun­nan kan­sa­lai­sel­le Ju­ma­la an­taa loh­du­tuk­sen evan­ke­liu­min sa­nas­sa. Apos­to­li Paa­va­li kir­joit­taa ko­ke­muk­ses­taan: ”Sil­lä se mur­he, joka Ju­ma­lan mie­len jäl­keen ta­pah­tuu, saat­taa ka­tu­mi­sen au­tuu­dek­si, jota ei yk­si­kään kadu; mut­ta maa­il­man mur­he saat­taa kuo­le­man” (2. Kor. 7:10).

”Omis­tam­me kai­ken”

Ar­mah­ta­mi­nen tuo ar­mol­li­suut­ta kans­saih­mi­siä koh­taan. Ju­ma­lan lap­si vä­lit­tää Ju­ma­lan rak­kaut­ta lä­him­mäi­siin. Hän vä­lit­tää myös rau­haa. Köy­hyy­den tun­to vai­kut­taa hil­jai­suu­den ja tyy­ty­mi­sen Ju­ma­lan tah­toon.

Kirk­ko­kä­si­kir­jas­sa py­häin­päi­vän ot­sik­ko on ”Py­hien yh­teys”. On tär­ke­ää py­syä Ju­ma­lan las­ten rak­kau­des­sa. Pyhä Hen­ki ko­ko­aa yh­teen seu­ra­kun­taan kaik­ki Kris­tuk­sen omat. He saa­vat tääl­lä ajas­sa jo ko­kea myös yh­teyt­tä pe­ril­le pääs­sei­siin us­kon ys­tä­viin.

Ju­ma­lan ih­mi­set saa­vat vä­lit­tää evan­ke­liu­min sa­no­maa ja kut­sua mui­ta­kin Ju­ma­lan val­ta­kun­taan, on­nel­lis­ten ih­mis­ten jouk­koon. Paa­va­li muis­tut­taa, et­tä Ju­ma­lan omat ovat mur­heis­taan huo­li­mat­ta ai­na iloi­sia. ”Olem­me köy­hiä, mut­ta teem­me mo­nia rik­kaik­si; meil­lä ei ole mi­tään, mut­ta omis­tam­me kai­ken.” (2. Kor. 6:10.)

Evan­ke­liu­mi: Matt. 5:1–12

Raa­mat­tu 1992: Näh­des­sään kan­san­jou­kot Jee­sus nou­si vuo­rel­le. Hän is­tuu­tui, ja ope­tus­lap­set tu­li­vat hä­nen luok­seen. Sil­loin hän al­koi pu­hua ja opet­ti hei­tä näin: ”Au­tu­ai­ta ovat hen­ges­sään köy­hät, sil­lä hei­dän on tai­vas­ten val­ta­kun­ta. Au­tu­ai­ta mur­heel­li­set: he saa­vat loh­du­tuk­sen. Au­tu­ai­ta kär­si­väl­li­set: he pe­ri­vät maan. Au­tu­ai­ta ne, joil­la on van­hurs­kau­den näl­kä ja jano: hei­dät ra­vi­taan. Au­tu­ai­ta ne, jot­ka toi­sia ar­mah­ta­vat: hei­dät ar­mah­de­taan. Au­tu­ai­ta puh­das­sy­dä­mi­set: he saa­vat näh­dä Ju­ma­lan. Au­tu­ai­ta rau­han­te­ki­jät: he saa­vat Ju­ma­lan lap­sen ni­men. Au­tu­ai­ta ovat ne, joi­ta van­hurs­kau­den vuok­si vai­no­taan: hei­dän on tai­vas­ten val­ta­kun­ta. Au­tu­ai­ta olet­te te, kun tei­tä mi­nun täh­te­ni her­ja­taan ja vai­no­taan ja kun teis­tä val­heel­li­ses­ti pu­hu­taan kaik­kea pa­haa. Iloit­kaa ja rie­muit­kaa, sil­lä palk­ka, jon­ka te tai­vais­sa saat­te, on suu­ri. Niin­hän vai­not­tiin pro­feet­to­ja­kin, jot­ka eli­vät en­nen tei­tä.”