JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Hartauskirjoitukset

”Yk­si Her­ra, yk­si us­ko, yk­si kas­te!”

Siionin Lähetyslehti
Hartauskirjoitukset
20.5.2015 8.00

Juttua muokattu:

1.1. 23:53
2020010123531920150520080000

Vuo­den 60 al­ku­puo­lel­la Paa­va­li oli van­ki­na Roo­mas­sa. Je­ru­sa­le­mis­ta al­ka­nut van­keus oli kes­tä­nyt jo usei­ta vuo­sia ja kul­jet­ta­nut Paa­va­lin mo­nien vai­hei­den ja an­ka­rien ko­et­te­le­mus­ten läpi Ke­sa­re­an kaut­ta Roo­maan. Hän ei tien­nyt, pää­si­si­kö enää kos­kaan va­paak­si. Näis­tä olo­suh­teis­ta huo­li­mat­ta Paa­va­li jat­koi apos­to­lin, sa­nan­saat­ta­jan teh­tä­vään­sä. Hän lä­het­ti Roo­mas­ta kir­jei­tä usei­siin seu­ra­kun­tiin, jois­ta Efe­so oli yk­si.

Paa­va­li oli kär­si­nyt pal­jon evan­ke­liu­min työn täh­den. Kai­ken tä­män jäl­keen ja kai­kes­ta täs­tä huo­li­mat­ta hä­nen ter­veh­dyk­sen­sä Roo­man van­keu­des­ta Efe­son Ju­ma­lan lap­sil­le oli täyn­nä kii­tol­li­suut­ta: ”Ylis­tet­ty ol­koon mei­dän Her­ram­me Jee­suk­sen Kris­tuk­sen Ju­ma­la ja Isä! Hän on siu­nan­nut mei­tä kai­kel­la Hen­gen siu­nauk­sel­la, tai­vaal­li­sil­la aar­teil­la Kris­tuk­ses­sa.” (Ef. 1:3.)

Eri­lai­set taus­tat, yk­si rak­kaus

Teks­tim­me alus­sa Paa­va­li ker­too ole­van­sa van­ki­na Her­ran vuok­si sii­tä syys­tä, et­tä hän us­koi Kris­tuk­sen so­vi­tus­työ­hön ja ha­lu­si ker­toa tätä ilo­sa­no­maa ih­mi­sil­le. Heti pe­rään hän ke­hot­taa Efe­son seu­ra­kun­nan jä­se­niä elä­mään Ju­ma­lan tah­don mu­kais­ta elä­mää. ”– – Ke­ho­tan tei­tä siis elä­mään saa­man­ne kut­sun ar­voi­ses­ti ai­na nöy­ri­nä, lem­pei­nä ja kär­si­väl­li­si­nä. Aut­ta­koon rak­kaus tei­tä tu­le­maan toi­meen kes­ke­nän­ne.” (Ef. 4:1–2.) Nämä sa­nat oli­si hyvä lu­kea vaik­ka joka aa­mu oh­jeek­si päi­vän as­ka­rei­siin, olim­me­pa ko­to­na, kou­lus­sa tai työ­pai­kal­la. Paa­va­lil­la oli ke­ho­tuk­siin myös eri­tyi­nen syyn­sä.

Efe­so oli pa­ri­tu­hat­ta vuot­ta sit­ten yk­si mer­kit­tä­vim­mis­tä Roo­man val­ta­kun­nan kau­pun­geis­ta, jos­sa si­jait­si muun mu­as­sa kuu­lui­sa Ar­te­miin temp­pe­li. Kau­pun­gin asuk­kaat oli­vat se­koi­tus lu­kui­sia eri kan­sal­li­suuk­sia, kult­tuu­re­ja, ide­o­lo­gi­oi­ta, fi­lo­so­fi­oi­ta, us­kon­to­ja ja yh­teis­kun­ta­luok­kia. Tätä taus­taa vas­ten on hy­vin to­den­nä­köis­tä, et­tä Efe­son seu­ra­kun­ta koos­tui kris­ti­tyis­tä, jot­ka tu­li­vat hy­vin eri­lai­sis­ta taus­tois­ta. Eri­lais­ten tar­kas­te­lu­ta­po­jen, tot­tu­mus­ten ja käy­tän­tö­jen yh­teen tör­mää­mi­sel­tä tus­kin väl­tyt­tiin. Paa­va­li roh­kai­si kat­so­maan tä­män kai­ken yli, ra­kas­ta­maan ja kär­si­mään toi­nen tois­taan eri­lai­suuk­sis­ta huo­li­mat­ta, kos­ka us­ko­mi­sen lah­jas­sa on ky­sy­mys jos­ta­kin pal­jon suu­rem­mas­ta.

Ju­ma­lan val­ta­kun­nas­sa ei ole ky­sy­mys sen kan­sa­lais­ten kult­tuu­ri­taus­tas­ta tai yh­teis­kun­nal­li­ses­ta ase­mas­ta, vaan he ovat yk­si ruu­mis. ”On vain yk­si ruu­mis, yk­si Hen­ki, niin kuin myös se toi­vo, jo­hon tei­dät on kut­sut­tu, on yk­si” (Ef. 4:4). Kris­tuk­sen ruu­miis­sa, hä­nen seu­ra­kun­nas­saan val­lit­see Pyhä Hen­ki, jon­ka omis­ta­jik­si ja Kris­tuk­sen ruu­miin jä­se­nik­si jo­kai­nen Efe­son Ju­ma­lan lap­si oli ni­mel­tä kut­sut­tu. Ju­ma­la oli avan­nut sy­dä­men sil­mät nä­ke­mään tuon kut­sun mit­taa­mat­to­man ar­von. Ju­ma­la oli an­ta­nut myös voi­man tart­tua kut­suun, jon­ka myö­tä he sai­vat toi­von, elä­vän tai­vas­toi­von.

Ja­ka­ma­ton Kris­tus

Teks­tis­säm­me Paa­va­li käyt­tää sa­naa ”yk­si” yh­teen­sä seit­se­män ker­taa ku­va­tes­saan Kris­tuk­sen seu­ra­kun­nan ja­ka­mat­to­muut­ta. Hän kir­joit­taa: ”Yk­si on Her­ra, yk­si us­ko, yk­si kas­te! Yk­si on Ju­ma­la, kaik­kien Isä! Hän hal­lit­see kaik­kea, vai­kut­taa kai­kes­sa ja on kai­kes­sa.” (Ef. 4:5–6). Paa­va­lin vies­tin kes­kei­nen tee­ma on osit­tain sama, jos­ta hän kir­joit­taa ko­rint­ti­lais­kir­jeen alus­sa. Ko­rin­tin seu­ra­kun­nas­sa oli syn­ty­nyt puo­lu­ei­ta. Oli nii­tä, jot­ka ker­toi­vat ole­van­sa Paa­va­lin, Apol­lok­sen, Kee­fak­sen tai Kris­tuk­sen puo­lel­la. Paa­va­li ky­syi ai­heel­li­ses­ti: ”On­ko Kris­tus ja­et­tu? On­ko eh­kä Paa­va­li ris­tiin­nau­lit­tu tei­dän puo­les­tan­ne? Paa­va­lin­ko ni­meen tei­dät on kas­tet­tu?” (1. Kor. 1:13.)

Kris­tus on ja­ka­ma­ton, Kris­tuk­sen ruu­mis – hä­nen seu­ra­kun­tan­sa – on yk­si, sil­lä on yk­si op­pi. Ju­ma­la vai­kut­taa seu­ra­kun­nas­saan Py­hän Hen­gen kaut­ta, sa­man Hen­gen, joka asuu, val­lit­see ja opas­taa myös jo­kai­sen Ju­ma­lan lap­sen sy­dä­mes­sä.

Us­kon aar­teen omis­ta­mi­nen on alus­ta lop­puun saak­ka Ju­ma­lan lah­jaa ja ar­moa. Sitä ei voi ih­mi­nen an­sai­ta mil­lään te­oil­la. Ai­noa teko, joka Ju­ma­lan edes­sä kel­paa, on Kris­tuk­sen so­vi­tus­työ.

Roh­kai­se­mi­sen lah­ja

Teks­tim­me lo­pus­sa Paa­va­li muis­tut­taa, kuin­ka jo­kai­nen Efe­son Ju­ma­lan lap­si on saa­nut omat ar­mo­lah­jan­sa. Ar­mo­lah­jat ovat Ju­ma­lan meil­le lah­jak­si an­ta­mia omi­nai­suuk­sia ja tai­to­ja, jot­ka on tar­koi­tet­tu Ju­ma­lan seu­ra­kun­nan pal­ve­le­mi­seen ja ra­ken­ta­mi­seen. Tämä ke­ho­tus ei kos­ke vain Efe­son seu­ra­kun­taa, vaan jo­kais­ta Ju­ma­lan las­ta.

Ju­ma­la oli an­ta­nut Paa­va­lil­le run­saas­ti eri­lai­sia lah­jo­ja. Nämä lah­jat Ju­ma­la val­jas­ti evan­ke­liu­min työ­hön kut­sut­tu­aan an­ka­ra­na kris­tit­ty­jen vai­noo­ja­na tun­ne­tun Sau­luk­sen val­ta­kun­tan­sa kan­sa­lai­sek­si. Yk­si Paa­va­lil­le an­ne­tuis­ta lah­jois­ta oli roh­kai­se­mi­sen lah­ja, jota hän käyt­ti ah­ke­ras­ti kir­joit­ta­es­saan. Hän jak­soi omien ko­et­te­le­mus­ten­sa kes­kel­lä vä­lit­tää kir­jeis­sään roh­kai­se­vaa ilon ja toi­von sa­no­maa. Ju­ma­la oli kut­su­nut Paa­va­lin teh­tä­vään­sä ja an­toi apos­to­lil­leen myös voi­mat tuon teh­tä­vän täyt­tä­mi­seen. Ju­ma­la oli hä­nen kans­saan joka päi­vä, vah­vis­ti hän­tä ja an­toi voi­man kil­voi­tel­la.

Ju­ma­lan lap­si­na saam­me luot­taa ja tur­vau­tua sii­hen, et­tä tai­vaal­li­nen Isä vah­vis­taa mei­tä sa­nal­laan ja evan­ke­liu­mil­laan. Hän siu­naa Hen­gen siu­nauk­sel­la ja tai­vaal­li­sil­la aar­teil­la Kris­tuk­ses­sa, jot­ta säi­lyt­täi­sim­me tai­vas­toi­vom­me ja pää­si­sim­me ker­ran nä­ke­mään sen, kuin­ka tuo toi­vo saa täyt­ty­myk­sen­sä.

P. M.

Teks­tis­sä kä­si­tel­lään seu­raa­vaa raa­ma­tun­koh­taa: Ef. 4:1–7

Jul­kais­tu Sii­o­nin Lä­he­tys­leh­des­sä 5/2015

14.4.2021

Me ju­lis­tam­me teil­le ilo­sa­no­man: Min­kä Ju­ma­la lu­pa­si mei­dän isil­lem­me, sen hän on täyt­tä­nyt meil­le, hei­dän lap­sil­leen. Hän on he­rät­tä­nyt Jee­suk­sen kuol­leis­ta. Ap. t. 13:32–33

Viikon kysymys