Ju­ma­la kut­sui työ­hön­sä – Moo­ses es­te­li

Olen kuul­lut ker­rot­ta­van, et­tä vuo­si­kym­me­niä sit­ten ky­lä­läi­set te­ki­vät usein yh­des­sä kyl­vö- ja sa­don­kor­juu­töi­tä. Vuo­ron pe­rään nii­tä teh­tiin eri ta­lo­jen ja eri isän­tien pel­loil­la. Yh­des­sä työt kä­vi­vät mu­ka­vam­min ja no­pe­am­min.

Hil­jai­sen vii­kon miet­tei­tä

Pää­si­äi­sen ai­ka on rau­hoit­tu­mi­sen ai­kaa. Jo pii­na­vii­kol­la saam­me hil­jen­tää elä­määm­me mah­dol­li­suuk­siem­me mu­kaan. Joku saat­taa men­nä kuun­te­le­maan ah­ti­saar­no­ja tai osal­lis­tua kii­ras­tors­tain eh­tool­li­sel­le. Sy­dä­men hil­jen­ty­mi­seen liit­tyy py­säh­ty­mi­nen Ju­ma­lan sa­nan ää­rel­le.

Ra­ken­ta­jan us­kol­la

Var­hai­nen ke­vät toi mu­ka­naan kii­reen ran­ta­sau­nan ra­ken­ta­jal­le. Mök­ki­ran­taan joh­ta­va tie kul­kee kos­te­an suon­lai­dan yli. Vä­lil­lä näyt­ti jo sil­tä, et­tä sora-au­toa kan­ta­va rou­ta su­laa tiel­tä en­nen ai­ko­jaan ja ra­ken­ta­mi­nen siir­tyy tu­le­vai­suu­teen.

Ju­ma­lan sa­nan var­ma pe­rus­tus

Elä­mäm­me pe­rus­tus­ta voi­daan tar­kas­tel­la eri­lai­sis­ta nä­kö­kul­mis­ta. Seu­ra­tes­sam­me päi­vit­täi­siä uu­ti­sia huo­maam­me, et­tä ym­pä­röi­vä yh­teis­kun­tam­me on mo­nen­lais­ten muu­tos­ten kou­ris­sa. Kaik­ki muu­tok­set ei­vät ra­ken­na us­ko­am­me tai tun­nu muu­ten­kaan toi­vo­tuil­ta. Uu­dis­tuk­sia saa­te­taan­kin jos­kus teh­dä ih­mis­ten het­kel­lis­ten tar­pei­den poh­jal­ta nä­ke­mät­tä pi­dem­mäl­le.

Päi­vän lap­sia

Huo­let­taa­ko si­nua jos­kus huo­mi­nen? Ky­se­let­kö toi­si­naan, mi­tä­hän tu­le­vai­suus tuo tul­les­saan? Eri­tyi­ses­ti ti­lan­teis­sa, jois­sa kaik­ki ei ole men­nyt omien suun­ni­tel­mien mu­kaan, saa­tam­me ah­dis­tu­nee­na ky­sel­lä, mi­ten­kö­hän täs­sä käy.

Et­tei yk­si­kään jou­tui­si ka­do­tuk­seen

Me me­nem­me usein kaup­paan eri­kois­tar­jous­ten pe­räs­sä. Ta­lou­del­li­nen ih­mi­nen nä­kee vai­vaa sääs­tääk­seen kas­va­vis­sa ko­ti­ta­lous­me­nois­sa. Ju­ma­la kut­suu ih­mis­tä pa­ran­nuk­seen an­ta­en jat­ku­via tar­jouk­sia ja kut­su­ja Ju­ma­lan val­ta­kun­taan.

Tar­vit­sem­me mat­kal­la Ju­ma­lan voi­maa

Vai­keuk­sien ja hä­dän kes­kel­lä moni ih­mi­nen ru­koi­lee ja et­sii yh­teyt­tä Ju­ma­laan. Näin kävi myös Jaa­ko­bil­le (1. Moos. 32:1-23). Kak­si­kym­men­tä vuot­ta ai­kai­sem­min hän oli pa­en­nut vel­jen­sä Ee­saun vi­haa. Sil­loin oli ol­lut kyse oi­keu­des­ta isäl­tä pe­rit­tyyn maa­han ja kan­saan. Tämä oi­keus edel­lyt­ti isäl­tä saa­tua siu­naus­ta.

Älä jää kiu­sauk­sis­sa yk­sin

Ol­les­sa­ni ala­kou­lui­käi­nen naa­pu­rin poi­ka tuli ko­tiim­me ja pyy­si sa­la­pe­räi­se­nä mi­nua ulos. Po­jal­la oli tas­kus­sa pik­ku­au­to, ja hän oli kek­si­nyt, et­tä se pol­tet­tai­siin. Mi­nun piti ha­kea tu­li­ti­kut ja tär­pät­tiä. Isä ja äi­ti oli­vat kiel­tä­neet kos­ke­mas­ta mo­lem­piin, jo­ten se piti teh­dä sa­laa. En oli­si ha­lun­nut ol­la tot­te­le­ma­ton, mut­ta kun ka­ve­ri pyy­si. Ja kiin­nos­ti­han se polt­ta­mi­nen it­se­ä­ni­kin.