Sa­nan­las­kut si­säl­tä­vät pal­jon vii­saut­ta niin elä­mään kuin us­koon. Ne so­pi­vat oh­jeik­si kai­ke­ni­käi­sil­le. Raa­ma­tun sa­na­las­kui­hin liit­tyy lä­hei­ses­ti ku­nin­gas Sa­lo­mo. Ju­ma­la an­toi hä­nel­le vii­saut­ta, joka on lu­et­ta­vis­sa Sa­lo­mon ni­mel­lä tun­net­ta­vis­sa py­hän Raa­ma­tun sa­nan­las­kuis­sa.

Ot­si­kon sa­nat ovat yh­teen­ve­to kä­si­tel­tä­vä­nä ole­vas­ta teks­tis­tä: ”Vää­rää vaa­kaa Her­ra vi­haa, oi­kea pun­nus on hä­nel­le mie­leen” (Sa­nanl. 11:1).

Ju­ma­lan sana on vaa­ka

Vaa­ka oli Sa­lo­mon ai­ka­na kaup­paa teh­tä­es­sä myy­jän käyt­tä­mä pun­ni­tus­vä­li­ne. Pun­nuk­si­na käy­tet­tiin eri­lai­sia pai­no­mit­to­ja. Pie­neh­kö­jä pun­ni­tuk­sia var­ten kan­net­tiin kuk­ka­ros­sa pun­nuk­sia. Tä­hän viit­ta­si Moo­sek­sen kir­jan oh­je: ”äl­kää pi­tä­kö kuk­ka­ros­san­ne eri­pai­noi­sia pun­nuk­sia” ( 5. Moos. 25:13).

Ju­ma­lan pyhä sana on vaa­ka, jol­la pun­ni­taan ih­mi­sen elä­mä. Pun­nuk­set ovat myös Ju­ma­lan sa­naa, joka osoit­taa ih­mi­sel­le Ju­ma­lan py­hän tah­don, oi­ke­an ja vää­rän. Py­hän tah­ton­sa Ju­ma­la on il­moit­ta­nut meil­le eri­tyi­ses­ti kym­me­nen käs­kyn lais­sa. Ju­ma­lan sa­nan vaa­ka ei näy­tä vää­rin, niin kuin luon­nol­li­nen vaa­ka voi jos­kus näyt­tää.

Raa­mat­tu ker­too ku­nin­gas Bel­sas­sa­ris­ta. Hän oli hä­väis­syt Ju­ma­laa juo­mal­la pi­dois­saan Je­ru­sa­le­min temp­pe­lin kul­tai­sis­ta ja ho­pei­sis­ta as­ti­ois­ta yh­des­sä juh­la­vie­rai­den­sa kans­sa. Sil­loin il­mes­tyi äk­kiä ih­mis­kä­si, joka al­koi kir­joit­taa kal­kit­tuun sei­nään.

Ju­ma­la an­toi Da­nie­lil­le vii­sau­den se­lit­tää nuo mer­kil­li­set sa­nat. Ne mer­kit­si­vät, et­tä Bel­sas­sar oli vaa'al­la pun­nit­tu ja ke­vy­ek­si ha­vait­tu. Syn­nin seu­raus oli hän­tä lä­hel­lä. Sa­ma­na yö­nä Bel­sas­sar, kal­de­a­lais­ten ku­nin­gas, sur­mat­tiin. (Ks. Dan. 5. luku.)

So­vi­tuk­ses­sa pe­las­tus

Ju­ma­lan sa­nan ”vaa­ka” il­moit­taa, mil­lai­sia kaik­ki ih­mi­set syn­ty­pe­rään kat­so­mat­ta ovat il­man Ju­ma­lan ar­moa. Apos­to­li kir­joit­taa: ”Kaik­ki ovat luo­pu­neet ja käy­neet kel­vot­to­mik­si. Ei ole ke­tään, joka te­kee hy­vää, ei ai­no­a­ta­kaan.” (Room. 2:12.)

Ju­ma­lal­le otol­li­nen, oi­kea pun­ta­ri (pun­nus) on Her­ran Jee­suk­sen so­vi­tus­työ: ”Ju­ma­la an­toi Kris­tuk­sen kuol­la mei­dän rik­ko­mus­tem­me täh­den ja he­rät­ti hä­net kuol­leis­ta mei­dän van­hurs­kaut­ta­mi­sem­me täh­den” (Room. 4:25). Ju­ma­la on sää­tä­nyt val­ta­kun­taan­sa so­vi­tuk­sen vi­ran (2. Kor. 5:18), jos­sa Py­hän Hen­gen vai­ku­tuk­ses­ta ju­lis­te­taan pa­ran­nus­ta ja syn­tien an­teek­si­an­ta­mus­ta kai­kil­le ih­mi­sil­le. Joka evan­ke­liu­min us­koo, on pe­las­tu­va (Room. 1:16).

Sa­na­las­ku­jen kir­jan luku 11 roh­kai­see mei­tä us­kos­sa Ju­ma­lan tah­don mu­kai­seen elä­mään: ”Mis­sä on yl­peys, sin­ne tu­lee hä­peä, nöy­rien kump­pa­ni on vii­saus. Kun­non mies­tä oh­jaa re­hel­li­syys, omaan vilp­piin­sä ka­va­la kaa­tuu. Rik­kaus ei vi­han päi­vä­nä au­ta, mut­ta oi­ke­a­mie­li­syys pe­las­taa kuo­le­mas­ta. Nuh­teet­to­muus ta­soit­taa hurs­kai­den tien, ju­ma­la­ton sor­tuu pa­huu­teen­sa. Reh­ti elä­mä on re­hel­li­sen pe­las­tus, hi­mot ovat pet­tu­rin pau­la.” (Sa­nanl. 11:2–6.)

Us­kos­sa on lu­paus

Van­hurs­kaan ja ju­ma­lat­to­man tei­den ero pal­jas­tuu to­del­li­se­na kuo­le­mas­sa: ”Kuo­le­maan kat­ke­aa ju­ma­lat­to­man toi­vo, pa­han­te­ki­jän odo­tus rau­ke­aa tyh­jiin. Hurs­kas pe­las­tuu ah­din­gos­ta, ju­ma­la­ton jou­tuu hä­nen si­jaan­sa.” (Sa­nanl. 11:7–8.) Us­kol­la on sekä ajal­li­sen et­tä ian­kaik­ki­sen elä­män lu­paus. Epä­us­kos­sa ih­mi­nen elää joka het­ki pet­tä­väl­lä pe­rus­tuk­sel­la.

Ju­ma­lan sana roh­kai­see mei­tä ajat­te­le­maan sen paik­ka­kun­nan pa­ras­ta, mis­sä me eläm­me: ”Hurs­kaan on­ni on kau­pun­gin ilo, ju­ma­lat­to­man tuho on rie­mun ai­he. Vil­pit­tö­mien me­nes­tys ra­ken­taa kau­pun­gin, ju­ma­lat­to­mien pu­heet re­pi­vät sen maa­han.” (Sa­nanl. 11:10–11.)

Jaak­ko Kal­ta­ka­ri

Jul­kais­tu Päi­vä­mie­hes­sä 28.9.2016

Ku­vi­tus­ku­va: H.H.