Työ voi he­rät­tää meis­sä mo­nen­lai­sia tun­tei­ta – näin voi ol­la myös Ju­ma­lan val­ta­kun­nan työn koh­dal­la.

Työ­hön on suh­tau­dut­tu ja suh­tau­du­taan edel­leen mo­nel­la ta­val­la. Jos­kus se on näh­ty ran­gais­tuk­se­na, toi­si­naan siu­nauk­se­na. Raa­ma­tun al­ku­leh­dil­lä ker­ro­taan Ju­ma­lan luo­mis­työs­tä. Ju­ma­la­kin siis teki ja te­kee työ­tä.

Työ tuli myös ih­mi­sen osak­si, kun Ju­ma­la an­toi ih­mi­sen teh­tä­väk­si vil­jel­lä ja var­jel­la Ede­nin puu­tar­haa. Ju­ma­la aset­ti ih­mi­sen myös hal­lit­se­maan mui­ta luon­to­kap­pa­lei­ta. Työn vai­va tuli ih­mi­sen osak­si vas­ta syn­tiin­lan­kee­muk­sen myö-tä. -(1. Moos. 1–3.)

On­ko palk­ka oi­keu­den­mu­kai­nen?

Näi­nä ai­koi­na työ on ki­peä ai­he mo­nes­sa ko­dis­sa. Työt­tö­myys on tuo­nut huol­ta toi­meen­tu­los­ta. Toi­meen­tu­lo voi ol­la sil­loin­kin vaa­ka­lau­dal­la, jos työ­tä on enem­män kuin jak­saa teh­dä. Maa­il­ma ei ai­na koh­te­le mei­tä oi­keu­den­mu­kai­ses­ti sii­nä suh­tees­sa, kuin­ka pal­jon me pon­nis­te­lem­me. Epä­oi­keu­den­mu­kai­nen koh­te­lu voi he­rät­tää meis­sä kat­ke­ruut­ta.

Kat­ke­ruut­ta he­rät­ti myös Jee­suk­sen ker­to­muk­ses­sa esiin­ty­nyt vii­ni­tar­han isän­tä, joka mak­soi kai­kil­le työn­te­ki­jöil­le sa­man ver­ran palk­kaa, vaik­ka he oli­vat työs­ken­nel­leet eri­pi­tui­sen työ­päi­vän (Matt. 20:1–16). Pit­kän työ­päi­vän teh­neet sai­vat sa­man pal­kan kuin vii­mei­sen tun­nin työs­ken­nel­leet. Ju­ma­lan val­ta­kun­nan työs­sä palk­ka ei pe­rus­tu ih­mis­ten työn­te­koon tai an­si­oon.

Paa­va­li kir­joit­taa ko­rint­ti­lai­sil­le: ”Ku­kin an­ta­koon sen mu­kaan kuin on mie­les­sään päät­tä­nyt, ei vas­ta­ha­koi­ses­ti ei­kä pa­kos­ta, sil­lä ilois­ta an­ta­jaa Ju­ma­la ra­kas­taa” (2. Kor. 9:7). Tämä an­ta­mi­nen voi ol­la niin omai­suut­ta kuin työ­tä­kin. Ihan­tee­na on, et­tä jo­kai­nen voi teh­dä tai an­taa sen ver­ran kuin ko­kee omas­sa elä­män­ti­lan­tees­saan hy­väk­si ja mah­dol­li­sek­si.

Tar­vit­sem­me ar­vos­tus­ta

Rau­ha­nyh­dis­tys­ten teh­tä­vä­nä on pal­vel­la evan­ke­liu­min työ­tä. Eri työ­teh­tä­viin kut­su­taan hen­ki­löi­tä, ja työ poh­jau­tuu va­paa­eh­toi­seen toi­min­taan. Sil­ti työ­hön voi liit­tyä myös ikä­viä ky­sy­myk­siä. Nii­den kes­kel­lä on hyvä py­säh­tyä miet­ti­mään, mik­si koen näin. Ko­en­ko, et­tä jou­dun te­ke­mään lii­kaa vai en­kö saa työl­le­ni ar­vos­tus­ta? En­kö voi teh­dä sel­lais­ta työ­tä, mitä tah­don vai tun­tuu­ko työ lii­an vaa­ti­val­ta?

Voi py­säh­tyä miet­ti­mään, mi­ten asi­oi­ta voi­si muut­taa niin, et­tä omat teh­tä­vät tun­tui­si­vat mie­lek­kääm­mil­tä ja so­pi­vam­mil­ta. Ikä­vis­tä ko­ke­muk­sis­ta kan­nat­taa kes­kus­tel­la mat­ka­ys­tä­vien kans­sa ja rau­ha­nyh­dis­tyk­sil­lä. Kes­kus­te­lus­sa kan­nat­taa muis­taa, et­tä asi­oi­hin voi ol­la mon­ta nä­kö­kul­maa. Tois­ten mie­li­pi­tei­tä kan­nat­taa kuun­nel­la ja tois­ten te­ke­mää työ­tä ar­vos­taa.

Jos mi­kään työ ei tun­nu so­pi­van, voi py­säh­tyä miet­ti­mään, mik­si Ju­ma­lan val­ta­kun­nan työ­tä teh­dään. Paa­va­li kir­joit­taa edel­leen ko­rint­ti­lai­sil­le, kuin­ka Ju­ma­la an­taa sie­me­nen kyl­vet­tä­väk­si ja kas­vat­taa sii­tä hy­vän sa­don (2. Kor. 9:10–12).

Kai­ken Ju­ma­lan val­ta­kun­nan työn ta­voit­tee­na on pal­vel­la Kris­tuk­sen evan­ke­liu­mia, ilo­sa­no­maa syn­tien so­vi­tuk­ses­ta. Kun ih­mi­set saa­vat ko­kea Ju­ma­lan ar­mon, he tah­to­vat ja­kaa sitä myös muil­le, jot­ka sitä kai­paa­vat.

Lä­he­tys­teh­tä­vä on voi­mas­sa

Jo­kai­sel­la on het­kiä, jol­loin työ­hön ryh­ty­mi­nen ja sen te­ke­mi­nen­kin voi­vat tun­tua ras­kail­ta. On eri asia, jos asen­teem­me evan­ke­liu­min työ­tä koh­taan muut­tuu vas­ten­mie­li­sek­si. Sil­loin on hyvä py­säh­tyä ja tar­kis­taa sekä aja­tus­ten syi­tä et­tä oman elä­män ar­vo­ja.

Voim­me ru­koil­la Ju­ma­lal­ta voi­mia työ­hön. Jee­sus lä­het­ti ope­tus­lap­sen­sa vie­mään evan­ke­liu­mia kaik­ki­al­le maa­il­maan. Tuo teh­tä­vä on voi­mas­sa edel­leen.

Poh­jim­mil­taan Ju­ma­lan val­ta­kun­ta on van­hurs­kaut­ta, rau­haa ja iloa py­häs­sä hen­ges­sä (Room. 14:17). Evan­ke­liu­min työ tuo näi­tä asi­oi­ta ih­mi­sil­le, sekä ilo­sa­no­man kuu­li­joil­le et­tä pal­ve­lus­teh­tä­vien hoi­ta­jil­le.

Har­ri Iso­pah­ka­la

Jul­kais­tu Päi­vä­mie­hes­sä 17.9.2014.