Huolettaako sinua joskus huominen? Kyseletkö toisinaan, mitähän tulevaisuus tuo tullessaan? Erityisesti tilanteissa, joissa kaikki ei ole mennyt omien suunnitelmien mukaan, saatamme ahdistuneena kysellä, mitenköhän tässä käy.
Ajassamme monen ihmisen elämää leimaavat epävarmuus ja huoli tulevaisuudesta. On paljon niitä, jotka ovat menettäneet työpaikkansa. Huolehdittavana saattaa olla itsensä lisäksi perhe. Jonkun mieltä voi painaa huoli siitä, miten saa hoidetuksi asuntovelat. Joku toinen kantaa huolta läheisten ihmisten kohtaamien koettelemusten vuoksi. Kukapa meistä ei olisi kokenut omassa elämässään jotain tällaista?
Tänään emme tiedä, mitä huominen tuo tullessaan. Eräs hyvä ystäväni lohdutti kerran: ”älkää lähtekö kävelemään huomisen huolia vastaan.” Voi, miten osuvaksi tuo ystävän kannustus elämässäni on osoittautunutkaan!
Vihollinen takana ja edessä
Israelin kansallakin oli vaikeutensa. He olivat jättäneet Egyptissä vietetyn ahdistavan ajan taakseen ja lähteneet toiveikkaina ja iloisina matkalle, jonka määränpäänä oli luvattu maa. Kohta lähdön jälkeen tulivat kuitenkin suuret epäilykset. Huoli tästä päivästä ja huomisesta ahdisti: voisiko tilanteesta ylipäätään selvitä? Kansalla oli edessään pitkä ja tuntematon matka. Vihollisia oli takana ja edessä. Tämän lisäksi heitä huoletti, mistä saataisiin ruokaa matkalle.
Raamatussa kerrotaan, että autiomaassa kansa alkoi nurista Moosesta ja Aaronia vastaan: ”Kunpa Herran käsi olisi lyönyt meidät kuoliaaksi Egyptissä, kun vielä olimme lihapatojen ääressä ja saimme ruokaa kylliksemme. Mutta te olette tuoneet meidät tänne autiomaahan tappaaksenne nälkään kaikki nämä ihmiset!” (2. Moos. 16:3.) Oliko Jumala johdattanut oman kansansa onnettomuuteen? Oliko Jumala sittenkin unohtanut heidät?
Armo on aina uusi
Tuntuvatko israelilaisten epäilykset tutuilta myös tämän päivän matkalaisille? Miten monesti unohdammekaan, että elämässämme ei tapahdu mitään Taivaan Isän huomaamatta. Vapahtajamme itse opetti, että Taivaan Isä kyllä pitää huolta meistä.
Vuorisaarnassaan Jeesus lausui tunnetut sanansa: älkää huolehtiko, mitä söisitte tai joisitte tai millä itsenne vaatettaisitte. Katsokaa taivaan lintuja: eivät ne kylvä, eivät ne leikkaa eivätkä kokoa varastoon, ja silti teidän taivaallinen Isänne ruokkii ne. Olettehan te paljon enemmän arvoisia kuin linnut! Katsokaa kedon kukkia, kuinka ne nousevat maasta: eivät ne näe vaivaa eivätkä kehrää. Edes Salomo kaikessa loistossaan ei ollut niin vaatetettu kuin mikä tahansa niistä. Kun Jumala näin pukee kedon ruohon, joka tänään kasvaa ja huomenna joutuu uuniin, niin tottahan hän teistä huolehtii, te vähäuskoiset. (Matt. 6:25-33.)
Taivaan Isä tiesi oman kansansa tarpeet ja huolehti heistä korven matkalla. Jokaista päivää varten hän antoi heille ruokaa. Hän antoi aina päivän annoksen kerrallaan, ei huomista tai koko loppumatkaa varten. Jokainen sai sen verran kuin tarvitsi. Mooses sai lohduttaa ja rauhoittaa Jumalan kansaa: ”Tänään iltahämärissä te saatte lihaa syödäksenne ja aamulla leipää yllin kyllin” (2. Moos. 16:12).
Vahvat lupaukset pitävät
Israelilaisten matka jatkui. Paikalleen he eivät voineet jäädä. Niin kuljettiin yhdessä kohti uutta kotimaata. Jumala uudisti lupauksiaan pitkin matkaa. Viimein he pääsivät perille. He olivat syöneet Jumalan antamaa mannaa neljäkymmentä vuotta, siihen saakka, kunnes he tulivat Kanaaninmaan rajoille.
Mekin saamme luottaa siihen, että Jumala tietää, mitä matkalla tarvitsemme. Hän tietää, että tarvitsemme iankaikkisen elämän lisäksi myös ajallista siunausta. Mutta vaikka ajallinen leipä on tärkeä, vielä tärkeämpää on elämän leipä, joka on laskettu alas taivaasta. Sen voimin saamme päättää matkamme ikuiseen lepoon ja pääsemme perille luvattuun maahan.
Mikko Kälkäjä
Julkaistu Päivämiehessä 26.3.2014
Blogit
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys