Ar­to Töl­li

Mo­net Raa­ma­tun sa­nat ja sa­non­nat ovat käy­tös­sä myös ar­ki­kie­les­sä. Se on hyvä, sil­lä Ju­ma­la on tar­koit­ta­nut Raa­ma­tun kir­joi­tuk­set lu­et­ta­vak­si ja käy­tet­tä­väk­si. Va­li­tet­ta­vas­ti jos­kus nii­den sa­no­ma ja aja­tus on ar­ki­päi­väis­ty­nyt, jos­kus jopa vää­ris­ty­nyt.

Raa­ma­tus­sa on myös sa­no­ja, jot­ka ei­vät ole käy­tös­sä ar­ki­kie­les­sä. Van­hurs­kas on yk­si täl­lai­nen sana. Sa­naa hurs­kas kuu­lee ar­ki­kie­les­sä­kin, mut­ta van­hurs­kas – se on jo­ten­kin niin pyhä ja sa­la­pe­räi­nen sana.

Van­hurs­kas on kui­ten­kin yk­si Raa­ma­tun kes­kei­sim­mis­tä asi­ois­ta. Se on tut­tu seu­ra­pu­heis­ta. Sitä ku­va­taan usein sa­nal­la oi­ke­a­mie­li­nen tai oi­keu­den­mu­kai­nen, mut­ta sa­mal­la Raa­ma­tun pe­rus­teel­la tie­de­tään, et­tä se on pal­jon enem­män.

Vaik­ka Ju­ma­la on an­ta­nut ih­mi­sel­le pal­jon vii­saut­ta, van­hurs­kaut­ta ei ih­mi­nen pys­ty täy­sin tut­ki­maan ei­kä ym­mär­tä­mään. Raa­mat­tu ker­too, et­tä se on Ju­ma­lan pe­ru­so­mi­nai­suus. Hän on kai­ken luo­ja ja yl­lä­pi­tä­jä. Hän on oi­ke­a­mie­li­nen, ar­mol­li­nen, an­teek­si an­ta­va ja us­kol­li­nen.

Voi­ko it­se­käs ja niin hel­pos­ti syn­tiin jou­tu­va ih­mi­nen ol­la van­hurs­kas? Mi­ten ih­mi­nen voi­si ol­la kaik­kea tuo­ta py­hää, jota se tar­koit­taa ja ku­vaa?

Usein ih­mi­nen ajat­te­lee, et­tä hy­vää elä­mää elä­mäl­lä kel­paa Ju­ma­lal­le. Tu­lee hel­pos­ti aja­tus, et­tä Ju­ma­la ikään kuin pal­kit­see van­hurs­kau­del­la. Sil­loin kyse on oma­van­hurs­kau­des­ta, joka on Ju­ma­lan edes­sä kuin tah­rai­nen rie­pu tai saas­tai­nen vaa­te (Jes. 64:6).

Ju­ma­la tie­si jo en­nen maa­il­man luo­mis­ta, et­tä ih­mi­nen, jon­ka hän luo omak­si ku­vak­seen, lan­ke­aa syn­tiin. Sik­si Ju­ma­la teki jo sil­loin suun­ni­tel­man ja pää­tök­sen ih­mi­sen van­hurs­kaut­ta­mi­ses­ta poi­kan­sa kaut­ta. (Ef. 1:4-5)

Ju­ma­la lah­joit­taa van­hurs­kaut­ta­van us­kon. Ih­mi­nen, joka tah­too vas­taa­not­taa ja omis­taa tuon lah­ja­van­hurs­kau­den, tah­too us­koa an­teek­si­an­ta­muk­sen evan­ke­liu­min ja saa sen myös omal­le koh­dal­le us­koa.

An­teek­si­an­ta­muk­sen evan­ke­liu­mi on hyvä sa­no­ma syn­tien an­teek­si­an­ta­muk­ses­ta Jee­suk­sen ris­tin­kuo­le­man täh­den. Sen us­ko­mal­la saa kaik­ki elä­mäs­sä tul­leet syn­nit an­teek­si ja saa ol­la van­hurs­kas us­kon kaut­ta, Kris­tuk­sen an­si­on täh­den.

Ju­ma­lan lap­sen elä­mä on Ju­ma­lan ra­kas­ta­vas­sa kä­des­sä. Enem­pää ei tar­vit­se tie­tää. ”Kun vaat­tee­na on puku van­hurs­kau­den ja sy­dä­mes­sä toi­vo au­tuu­den, me saam­me ker­ran näh­dä kirk­kau­den, aloit­taa lau­lun kau­niin, ikui­sen” (SL 231:6).