Ani har­voin to­teu­tuu ih­mis­ten kes­ken, et­tä vii­mei­set tu­le­vat en­sim­mäi­sik­si. Näin­kin voi sil­ti jos­kus ta­pah­tua.

Erää­seen ko­tiin oli kut­sut­tu vie­rai­ta. Kun per­heen äi­ti kut­sui vie­raat naut­ti­maan tar­jot­ta­vaa, kut­sui hän en­sim­mäi­se­nä vie­rai­den ja ko­tin­sa lap­set naut­ti­maan pöy­dän an­ti­mis­ta. Lap­sil­le oli ka­tet­tu oma pöy­tä. Sil­mät lois­ta­en aset­tui pik­ku­vä­ki naut­ti­maan en­sim­mäi­si­nä vie­rai­na heil­le tar­jot­ta­via herk­ku­ja. Vas­ta sit­ten oli ai­kuis­ten vuo­ro. Tämä per­hee­näi­din suun­nit­te­le­ma jär­jes­tys pu­hut­te­li vie­rai­ta. Ku­kaan ai­kui­sis­ta ei ol­lut pa­hoil­laan vie­rai­den ja ko­ti­vä­en osak­si tul­lees­ta vuo­ro­jär­jes­tyk­ses­tä. Toi­von, et­tä täl­lai­nen jär­jes­tys voi­si ol­la tot­ta ko­deis­sam­me.

Hil­jai­ses­ti tär­kei­tä

Jär­jes­tys ih­mis­ten maa­il­mas­sa on usein vas­tak­kai­nen ker­to­mal­le­ni me­net­te­lyl­le. Ih­mi­set mie­lel­lään pal­vo­vat suu­ria ja roh­kei­ta. Nämä ja­lus­tal­le nos­te­tut julk­kik­set ovat saa­vut­ta­neet en­sim­mäi­set pai­kat ku­kin omal­la eri­no­mai­suu­del­laan ja tai­doil­laan. Täl­lai­set ih­mi­set saa­vat laa­jas­ti huo­mi­o­ta.

Ta­val­li­set ar­jen puur­ta­jat, ah­ke­rat ja tun­nol­li­set ih­mi­set jää­vät ”jo­nos­sa” usein vii­mei­sik­si. Heis­tä ei pu­hu­ta. Hei­dän saa­vu­tuk­sen­sa ei ole ylit­tä­nyt suu­ren maa­il­man uu­tis­kyn­nys­tä. Kui­ten­kin nämä maan hil­jai­set ovat yh­teis­kun­tam­me tär­ke­ää pe­rus­vä­es­töä. Hei­dän ah­ke­ran työn­sä va­ras­sa sei­soo mei­dän isän­maam­me ny­ky­het­ki ja tu­le­vai­suus.

Ju­ma­lan ar­vo­jär­jes­tys

Ju­ma­lan val­ta­kun­nas­sa saam­me unoh­taa tä­män maa­il­man an­si­oon ja te­hok­kuu­teen pe­rus­tu­van ar­vo­jär­jes­tyk­sen. Jee­suk­sen ope­tuk­ses­sa Ju­ma­lan val­ta­kun­taa voi ver­ra­ta isän­tään, joka läh­ti palk­kaa­maan työ­mie­hiä vii­ni­tar­haan­sa. Hän sopi mies­ten kans­sa yh­den de­naa­rin päi­vä­pal­kas­ta ja lä­het­ti hei­dät työ­hön. Aa­mu­var­hai­sen jäl­keen hän meni kol­man­nel­la, kuu­den­nel­la, yh­dek­sän­nel­lä ja vie­lä yh­den­nel­lä­tois­ta tun­nil­la palk­kaa­maan työt­tö­miä.

Työ­päi­vän pää­tyt­tyä isän­tä käs­ki ti­lan­hoi­ta­jan­sa mak­saa päi­vä­pal­kan kai­kil­le työ­hön kut­su­tuil­le. Palk­ka tuli mak­saa en­sin vii­mek­si tul­leil­le ja vas­ta sen jäl­keen en­sim­mäi­sil­le. Kai­kil­le tuli mak­saa työ­päi­vän pi­tuu­des­ta riip­pu­mat­ta yk­si de­naa­ri, niin kuin isän­tä oli työ­mies­ten kans­sa so­pi­nut.

Isän­nän me­net­te­lys­tä nou­si me­te­li. En­sim­mäi­si­nä työ­hön tul­leet luu­li­vat saa­van­sa enem­män. Heis­tä sama palk­ka kai­kil­le työ­päi­vän pi­tuu­des­ta riip­pu­mat­ta ei tun­tu­nut oi­keu­den­mu­kai­sel­ta.

Sama ar­mo­palk­ka

Jee­suk­sen ver­taus vii­ni­tar­han työ­mie­his­tä (Matt. 20:1–6) ja hei­dän saa­mas­taan yh­tä suu­res­ta pal­kas­ta ker­too meil­le Ju­ma­lan val­ta­kun­nas­ta. Kai­kil­le us­ko­vai­sil­le Ju­ma­la an­taa ker­ran sa­man ar­mo­pal­kan, ian­kaik­ki­sen elä­män. Us­kon­kil­voi­tuk­sem­me ai­ka ei vai­ku­ta ar­mo­pal­kan suu­ruu­teen. Jee­sus ki­teyt­ti ver­tauk­sen vii­ni­tar­han työ­mie­his­tä sa­noi­hin: ”Näin vii­mei­set tu­le­vat en­sim­mäi­sik­si ja en­sim­mäi­set vii­mei­sik­si” (Matt. 20:16).

Jee­sus opet­taa mei­tä Ju­ma­lan val­ta­kun­nan ole­muk­ses­ta. Se on las­ten kal­tai­ses­ti us­ko­vien val­ta­kun­ta. Ih­mis­ten maa­il­mas­sa lap­set jää­vät usein taus­tal­le ai­kuis­ten ot­ta­es­sa en­sim­mäi­set pai­kat. Näin ei on­nek­si ole Ju­ma­lan val­ta­kun­nas­sa. Jee­sus sa­noo: ”Se, joka nöyr­tyy tä­män lap­sen kal­tai­sek­si, on suu­rin tai­vas­ten val­ta­kun­nas­sa” (Matt. 18:4).

Ope­tus­lap­set oli­vat väi­tel­leet kes­ke­nään, kuka heis­tä on suu­rin. Jee­sus ha­lu­si kään­tää hei­dän in­hi­mil­li­set aja­tuk­sen­sa Ju­ma­lan val­ta­kun­nan suu­ruus­jär­jes­tyk­seen: ”Jos joku tah­too ol­la en­sim­mäi­nen, hä­nen on ol­ta­va vii­mei­nen ja kaik­kien pal­ve­li­ja” (Mark. 9:35).

Jaak­ko Kal­ta­ka­ri

Jul­kais­tu Päi­vä­mie­hes­sä 9.3.2016.