JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Nykyiset blogit

Ai­ka­ja­na

14.7.2020 6.15

Juttua muokattu:

13.7. 13:38
2020071313383020200714061500

Otin vit­rii­nis­tä nel­jä A4-ark­kia. Teip­pa­sin ne pe­räk­käin maa­la­rin­tei­pil­lä ja kään­sin niin, et­tä tei­pit jäi­vät ta­ka­puo­lel­le. Etu­puo­lel­le piir­sin pu­nai­sel­la tus­sil­la ai­ka­ja­nan, jon­ka läh­tö­pis­tee­seen kir­joi­tin päi­vä­mää­rän 22.7.2000.

En­sin piir­sin vii­van ylös­päin, sit­ten pa­pe­rin vaih­tu­es­sa alas­päin ja taas ylös­päin. Nel­jän­nen pa­pe­rin lo­pus­sa ai­ka­ja­na päät­tyi pa­pe­rin ala­reu­naan pis­tee­seen, jos­sa on sama päi­vä­mää­rä kuin al­ku­pis­tees­sä, mut­ta vuo­si­lu­ku on eri. Lop­pu­pis­teen koh­dal­la lu­kee 22.7.2020. Sii­nä on mei­dän ta­ri­nam­me, avi­o­liit­tom­me al­ku ja tämä het­ki.

Tein mer­kin­tö­jä ai­ka­ja­naan. En­sin mer­kit­sin sin­ne las­ten syn­ty­mä­a­jat. Mer­kin­tö­jä tuli mel­ko ta­sai­ses­ti koko ajan mat­kal­ta: kym­me­nen las­ta 20 vuo­den ai­ka­na. Kuu­si poi­kaa ja nel­jä tyt­töä.

Seu­raa­vak­si mer­kit­sin Su­vi­seu­rat. Mer­kit­sin mo­lem­pien ra­ken­ta­miem­me ta­lo­jen ja pi­ha­sau­nan val­mis­tus­vuo­det. Kir­joi­tin mie­leen­pai­nu­vim­mat ke­sä­lo­ma­reis­sut, ku­ten vuon­na 2012 teh­ty koko per­heen Uts­jo­en- ja Nor­jan-reis­su. Mer­kit­sin en­sim­mäi­sen yh­tei­sen, kah­des­taan teh­dyn ul­ko­maan­mat­kan.

Nel­jäs­tä pa­pe­ris­ta lop­pui tila kes­ken ai­ka no­pe­as­ti. Oli­si pi­tä­nyt tei­pa­ta toi­set pa­pe­rit sekä ai­ka­ja­nan ylä- et­tä ala­puo­lel­le. En­sim­mäi­si­nä kir­joi­te­tut asi­at oli­vat ai­van ja­nan vie­res­sä, seu­raa­vat jo vä­hän kie­mur­te­li­vat edel­lis­ten teks­tien lo­mas­sa. Jos­ta­kin vä­lis­tä unoh­tui tär­keä ta­pah­tu­ma, jon­ka kir­joi­tin pa­pe­rin ylä­reu­naan, ja ve­din sii­tä pit­kän vii­van ja­nal­le oi­ke­aan koh­taan.

Kun kat­soin ai­ka­ja­naa, huo­ma­sin, et­tä elä­mäm­me on ol­lut ta­pah­tu­ma­ri­kas­ta ja elä­väis­tä. Mo­nes­ti ar­ki­päi­vien sol­ju­es­sa tois­ten­sa kal­tai­si­na eteen­päin tun­tuu, et­tä ei ta­pah­du mi­tään mai­nit­se­mi­sen ar­vois­ta. Nyt nel­jä A4-ark­kia oli­vat täyn­nä. Ta­pah­tu­miin liit­ty­vis­tä tun­teis­ta kir­joit­ta­mi­nen tai piir­tä­mi­nen oli­si vaa­ti­nut vie­lä enem­män pa­pe­ria.

Poh­din, mil­tä ai­ka­ja­na näyt­täi­si, jos sen maa­lai­si. Min­kä vä­ri­nen sii­tä tu­li­si? Rak­kau­den­pu­nais­ta oli­si pal­jon, mut­ta oli­si myös synk­kiä vä­re­jä, su­run, vi­han ja tus­kan sä­vy­jä. En­tä mil­lä vä­ril­lä puo­li­soi­den vä­lis­tä suh­det­ta voi­si ku­va­ta? Sitä tun­net­ta, kun kii­rei­nen ar­ki on etään­nyt­tä­nyt ja yh­täk­kiä yh­tey­den löy­tää­kin ihan pie­nes­tä asi­as­ta.

Vuo­sien­kin pääs­tä hymy ja hy­väk­sy­vä kat­se kas­vat­ta­vat puo­li­soi­den vä­lil­le si­teen, joka on kuin nuo­ri vaa­le­an­vih­reä ver­so. Ar­mo­nau­rin­gon­kel­tai­si­na lois­tai­si­vat Su­vi­seu­ro­jen eh­tool­lis­jo­nos­sa käsi kä­des­sä sei­so­vat, ja yh­tä ai­kaa eh­tool­lis­pöy­tään pol­vis­tu­vat tum­mis­sa aal­lo­kois­sa ry­pe­neet puo­li­sot.

Kau­ka­na At­lan­tin yl­lä kiil­tä­vän ho­pei­set suo­mut pu­to­a­vat si­nis­ten sil­mien pääl­tä, ja puo­li­son har­maa ar­ki­mi­nä hä­vi­ää pok­sah­ta­en val­koi­seen pil­veen. Kau­ka­na jos­sain, mis­sä ko­din elä­mään ei voi vai­kut­taa, huo­maa­kin kat­so­van­sa puo­li­so­aan ihan eri ta­val­la kuin ko­to­na, päh­ki­nän­sä­vyi­sen oven ta­ka­na ole­van tis­ki­ko­neen ää­res­sä. Tu­lee mie­leen An­na-Lo­vii­sa Uu­si-Il­li­kai­sen sa­nat hä­nen ru­nos­saan "Sinä se olit, Ju­ma­la":


Sinä se juu­ri osoi­tit

tämä ih­mi­nen täs­sä

mi­nua var­ten luo­tu,

hä­nen kans­saan tah­don

ma­ja­ni ra­ken­taa,

kul­kea si­nun vii­toit­ta­ma­si tien.


Ete­län kuk­ka­lois­to lois­tai­si hoh­ta­van pink­ki­nä ja vi­o­let­ti­na. Tai­vas kaar­tui­si avi­o­pa­rin pääl­le kirk­kaan­si­ni­se­nä sa­mal­la ta­val­la kuin hää­päi­vä­nä sil­loin jos­kus.

Sii­tä maa­lauk­ses­ta tu­li­si kau­nis. Kak­si­kym­men­tä vuot­ta yh­teis­tä mat­kaa olem­me kul­ke­neet, ja mo­lem­mat olem­me lä­hes­ty­mäs­sä kes­ki-ikää. Tätä elä­män­vai­het­ta, jos­sa ym­mär­rys ja ar­mol­li­suus it­seä sekä toi­sia koh­taan li­sään­tyy mer­kit­tä­väs­ti. Olen sen jo huo­man­nut it­ses­sä­ni.

Tä­hän tun­tee­seen luot­ta­en tie­dän, et­tä seu­raa­vat kak­si­kym­men­tä vuot­ta ovat vie­lä pa­rem­mat kuin nämä men­neet. Tu­le­vai­suu­des­sa toi­von elä­määm­me mur­ret­tu­ja sä­vy­jä, jot­ka vies­ti­vät läm­mös­tä ja ko­dik­kuu­des­ta. Siel­lä tääl­lä voi­si lois­taa kirk­kai­na ok­ra, pet­roo­li ja syk­laa­min­pu­nai­nen.

SuviMyllymäki
Kuudesta pojastaan ja neljästä tytöstään onnellinen "palijasjalakane raahelaine" vaimo. Terveyshallintotiedettä opiskeleva maailmanparantaja, joka voimaantuu ihanista ihmisistä ympärillään, uppoutuu hyviin kirjoihin ja sanoittaa joskus lasten laulut uusiksi. Haaveilee, että "olis kovasa kunnosa". Voit kertoa minulle ajatuksistasi, suvimy@gmail.com
11.8.2020

Joka heik­koa sor­taa, her­jaa hä­nen Luo­jaan­sa, joka Luo­jaa kun­ni­oit­taa, ar­mah­taa köy­hää. Sa­nanl. 14:31

Viikon kysymys