Marja-Terttu Komulainen
”Olen polkuni päässä,
tuhansistani erään
– ja niitä on täynnä maa.”
Sanat ovat peräisin Aila Meriluodon nuoruudenaikaisesta runokokoelmasta Lasimaalaus.
Siionin laulussa 255 lauletaan: ”Vaellan vaivalloista elämän polkua. Sieluni virvoituksen saa armon virrasta.” Oikeastaan polku sopii monessakin suhteessa ihmiselämän vertauskuvaksi. Molemmissa on sekä näköalojen rajoittuneisuutta että tapahtumien yllätyksellisyyttä.
Luonnossa ei koskaan voi tietää, onko mutkan takaa kuuluva kahina tai rymistys liikkeelle ponnistautuvan metson, säikyn jäniksen vai lapiosarvisen hirven aiheuttama. Metsäpolkua kulkiessa jalat eivät väsy samalla lailla kuin kovalla maalla. Niin kävelyä harjoittelevalle lapselle kuin myös fyysistä tasapainoa hakevalle vanhukselle metsäpolku suo sopivaa tasapainoharjoitusta.
On kiehtovaa ajatella, että jokaisella meistä on oma polkumme kuljettavanamme. Kohtaamme sen valoineen ja varjoineeen, tasaisine paikkoineen ja louhikkoineen. Mutta kaikissa elämämme vaiheissa, vaaroissakin saamme olla parhaan paimenen laumassa, lähellä Vapahtajaa. Hän, joka sanoi ”Minä olen tie” (Joh. 14:16), sanoi myös: ”Minä olen se hyvä paimen. Hyvä paimen antaa henkensä lammasten edestä.” (Joh. 10:11.)
Blogit
Luetuimmat
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys
Ilmoitukset
Tämän vuoden ajankohtaiskirjassa käsitellään omakohtaista uskoa ja sen vaikutuksia ihmisen elämään ja toimintaan.
Miten selvitä, jos tulee satutetuksi ja jätetyksi?
Voiko seurustelu alkaa ihan noin vain, yllättäen?
Entä mitä tapahtuu siinä välissä?
Kiinnostava matkakertomus seurojen järjestämisestä ja uskovaisten elämästä Afrikassa.
Jännittävä hevoskirja herättelee pohtimaan, minkä varaan elämää kannattaa rakentaa.