JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Nykyiset blogit

Hehkuva kukka ja koukkusormi

1.8.2022 7.00

Juttua muokattu:

27.7. 09:07
2022072709073620220801070000

Jou­ni Le­so­nen

Huh­ti­kuus­sa se oli ru­si­naa pie­nem­pi sie­men. Pei­tin sen pie­nen ruu­kun mul­taan ja kas­te­lin sitä päi­vit­täin. Seu­ra­sin sen itä­mis­tä. Muu­ta­man päi­vän ku­lut­tua mul­lan pin­taan nou­si pie­ni, hen­toi­nen, vi­her­tä­vä en­sim­mäi­nen leh­ti. Kuin aras­tel­len ja ih­me­tel­len se kat­se­li kir­kas­ta ja läm­min­tä maa­il­maa. Se vart­tui no­pe­as­ti.

Tou­ko­kuun lo­pus­sa siir­sin sen ulos. Sil­loin se oli jo yli kah­den­kym­me­nen sent­ti­met­rin kor­kui­nen, mut­ta ko­vin hen­to tai­mi. Sii­nä se kuk­ka­pen­kin mu­he­vas­sa ja läm­pi­mäs­sä mul­las­sa vart­tui no­pe­as­ti. Lat­va nou­si usei­ta sent­te­jä päi­väs­sä yhä kor­ke­am­mal­le seu­ra­ten au­rin­gon suun­taa. Aa­mui­sin se kat­soi itään, päi­väl­lä ete­lään ja il­tai­sin län­teen. Au­rin­gon vai­pu­es­sa muu­ta­mak­si tun­nik­si vä­hän ho­ri­son­tin ala­puo­lel­le se tai­si pi­tää kas­vus­saan pie­nen hen­gäh­dys­tau­on.

Nyt se kas­vaa jo lä­hes kah­den met­rin pi­tui­ses­sa, peu­ka­lon pak­sui­ses­sa, tu­ke­vas­sa var­res­sa. Par­hail­laan ku­kan te­rä­leh­det au­ke­a­vat. Sil­loin se heh­kuu täy­sin au­en­nee­na. Pai­na­va ku­kin­to ei jak­sa enää kat­soa tai­vaal­le, se nuok­kuu maa­ta koh­den. Mut­ta on se tum­man­pu­nai­ses­sa heh­kus­saan kau­nis. Ei­kä sen tar­vit­se heh­kua yk­sin. Ym­pä­ril­lä on lu­kui­sia sen ”su­ku­lai­sia,” ne muut kas­va­vat vä­hän jäl­jes­sä. Kil­pai­le­vat­ko­han ku­kat­kin kas­vun no­peu­des­sa?

Näis­tä päi­vis­tä al­ka­en heh­kua ja kau­nii­ta ku­kin­to­ja riit­tää elo­kuun lo­pul­le, eh­kä syys­kuun puo­lel­le saak­ka. Mut­ta se on vain va­lon, läm­mön ja au­rin­gon­pais­teen ys­tä­vä. Se ei sie­dä syk­syn kyl­miä öi­tä. Öi­tä, jol­loin maa peit­tyy kuu­raan, joka peit­tää kau­niis­ti hen­nol­la jäi­sel­lä val­keu­del­laan maan ruo­hon. Kyl­myys nou­see myös ke­sän kuk­kiin. Sitä ne, ke­sän ys­tä­vät, ei­vät sie­dä. Sit­ten jos­kus, kun yöt ovat jo pit­kiä, kun pi­meys tu­lee il­tai­sin kel­lo kym­me­nen ai­koi­hin ja uu­si päi­vä val­ke­nee kuu­den pi­me­än tun­nin ja kyl­män yön jäl­keen, vää­jää­mät­tä saa­puu aa­mu, kun maas­sa ja kuk­kien te­rä­leh­dil­lä kiil­te­lee kuu­ra merk­ki­nä men­neen yön hal­las­ta. Sil­loin se päi­vän­kään läm­me­tes­sä ei enää jak­sa, vaan vai­puu pa­lel­tu­nee­na le­poon maa­ta vas­ten, ja sil­loin tie­dän, et­tä kesä on men­nyt.

– –

Vuo­si toi­sen­sa jäl­keen olen kä­vel­lyt tai pyö­räil­lyt Ou­lu­jär­ven ran­taan. Jos­kus pu­hal­te­le­vat ko­le­at ke­vään tuu­let, myö­hem­min ke­säl­lä on hel­le, syk­syi­sin puut kel­las­tu­vat. Syk­syn tuu­let ra­vis­te­le­vat puut alas­to­mik­si. Leh­det­tö­mät ok­sat ovat kuin kouk­kuun kä­per­ty­neet ohu­et, vii­le­ät sor­met.

Kyl­mi­nä tam­mi- ja hel­mi­kuun päi­vi­nä pak­ka­nen pauk­kuu kol­men­kym­me­nen as­teen tie­noil­la. Sil­loin­kin olen tul­lut sen luok­se, kat­sel­lut sitä ja miet­ti­nyt sen men­nei­syyt­tä ja juu­ri tätä het­keä. Se on ran­nan ru­join ja ru­min puu. Sen run­ko on mut­kil­la. Näyt­tää kuin se kär­si­si joka het­ki.

Kau­an sit­ten sil­le va­li­koi­tui kas­vu­pai­kak­si vaa­ral­li­nen ran­ta. Maa sen al­la on ohut ja ki­vik­koi­nen, vesi on lä­hel­lä. Sii­nä voi huk­kua, kun vesi nou­see kor­ke­al­le. Ke­vään tuu­let voi­vat pus­kea ras­kaat jäät sen pääl­le. Niin­kö­hän sii­nä kävi sil­loin, kun se oli nuo­ri? Se on pal­jon la­ji­to­ve­rei­taan hen­nom­pi ja ma­ta­lam­pi. Sen lat­va ei ta­voit­te­le tai­vas­ta nyt ei­kä kos­kaan. Ai­na se on ol­lut isom­pien­sa var­jos­sa, ja sin­ne se jää. Se ot­taa vas­taan ula­pan myrs­kyt ai­van ku­ten isom­mat­kin.

Sen vie­rel­lä kas­vaa mah­ta­va puu, sy­lin­täy­tei­nen van­ha pe­tä­jä. Sen lat­va näyt­tää piir­tä­vän ma­ta­lal­la kii­tä­viin pil­viin. On­ko­han se pil­ven­piir­tä­jä? Se­kin on ot­ta­nut vas­taan vuo­si­kym­me­niä ne sa­mat myrs­kyt maal­ta ja ula­pal­ta kes­tä­en mur­tu­mat­ta.

Sii­nä lä­hel­lä, ihan vie­rel­lä, on jo pit­käl­le la­hon­nut suu­ri run­ko. Se­kin kes­ti ai­kan­sa. Tuli kui­ten­kin se päi­vä ja myrs­ky, jota se ei enää jak­sa­nut vas­tus­taa. Eh­kä jo­nain päi­vä­nä – tai yö­nä – tu­lee raju myrs­ky, joka kaa­taa myös ul­jaan ja mah­ta­van. Tai re­pii sen juu­ri­neen maas­ta. Sil­loin se pie­ni, ohut, rujo ja ram­pa jää. Se tai­puu myrs­kyn kos­ke­tuk­ses­ta, mut­ta se ei tai­tu, se jous­taa. Se on jou­tu­nut jous­ta­maan koko elä­män­sä, vuo­si­kym­men­ten ajan. Se ei ole kos­kaan ol­lut suu­rin ja mah­ta­vin. Ai­na se on jou­tu­nut tais­te­le­maan pai­kas­taan isom­pien var­jos­sa. Sik­si se kes­tää myrs­kyn­kin, ja suu­ri ja ul­jas sen vie­rel­lä la­ho­aa maa­han.

JouniLesonen
Olen Savossa syntynyt, mutta tunnen nykyisin itseni kainuulaiseksi jylhien järvien ja korpien mieheksi. Olen ollut reilu 42 vuotta ambulanssissa töissä ensihoitajana. Meillä on luonto lähellä ja minä lähellä luontoa. On huiman upeaa nousta kesäisenä yönä samaan aikaan auringon kanssa ja mennä järvelle. Voisin kertoa suurista kaloista, joita olen Oulujärveltä saanut. Myös Raamatusta löytyy elämänmakuisia tekstejä, joita voin siteerata aivan arkisiinkin kertomuksiin.
16.8.2022

Joka heikkoa sortaa, herjaa hänen Luojaansa, joka Luojaa kunnioittaa, armahtaa köyhää. Sananl. 14:31

Viikon kysymys