JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Nykyiset blogit

Hen­gäh­dyk­sen het­kiä

12.11.2021 6.00

Juttua muokattu:

11.11. 13:21
2021111113213620211112060000

Suvi Myl­ly­mä­ki

Kään­sin au­ton pi­hal­le, jon­ka eri puo­lil­le oli py­sä­köi­ty au­to­ja. Osa au­tois­ta oli park­ki­pai­koil­la, osa nur­mi­kon reu­nal­la. Park­ki­pai­koil­la ole­vat au­tot kuu­lui­vat niil­le, jot­ka ai­koi­vat viet­tää koko vii­kon­lo­pun Sii­ka­jo­en tör­mäl­lä. Nur­mi­kon reu­na­mil­le py­säh­ty­neet au­tot oli­vat vain kään­ty­mäs­sä, tuo­mas­sa vä­keä. Et­sin omal­le au­tol­le­ni park­ki­paik­kaa; olin jää­mäs­sä koko vii­kon­lo­puk­si.

Jo pi­hal­la näin tut­tu­ja kas­vo­ja, jot­ka kuu­lui­vat äi­tien vir­kis­tys­päi­vien va­ki­o­kä­vi­jöil­le. Kan­noin lauk­ku­ni uu­tuut­taan lois­ta­vaan asun­to­laan, Jo­en­tör­mä B:hen. Ma­joi­tuin sa­maan huo­nee­seen äi­ti-ih­mi­sen kans­sa, jo­hon oli tu­tus­tu­nut toi­sel­la äi­ti­lei­ril­lä­ni. Tai­vaan Isä joh­dat­ti tä­män iha­nan ih­mi­sen sil­loin sa­maan huo­nee­seen kans­sa­ni, ja sen jäl­keen olen­kin ma­joit­tu­nut hä­nen kans­saan lei­reil­lä käy­des­sä­ni. Mi­nä­kin tai­dan jo lu­keu­tua äi­ti­lei­rien va­ki­o­kä­vi­jöi­hin.

Pan­de­mia-ajan ja etä­työn ai­heut­ta­man mök­kiy­ty­mi­sen joh­dos­ta oli jo­ten­kin han­ka­la ren­tou­tua lei­riä viet­tä­mään. Tun­sin syyl­li­syyt­tä­kin: olin jät­tä­nyt mie­he­ni ja lap­se­ni pär­jäi­le­mään päi­neen ko­to­na. Sik­si vain is­tus­ke­lin ja kuun­te­lin lau­lu­ja. Lä­hin­nä olin.

Oh­jaa­jat kui­ten­kin tie­si­vät, mi­ten mie­len saa nos­tet­tua ylös kuo­pas­taan. Saim­me kuul­la tai­ta­vien lau­su­jien esit­tä­mi­nä iha­nia ru­no­ja, jot­ka ker­toi­vat nai­seu­des­ta ja äi­tiy­des­tä. Ru­non kos­ket­ta­es­sa, tul­les­sa koh­dil­le, her­kis­tyin ja pyy­hin kyy­ne­lee­ni. Vil­jo Ko­jon Äi­din ru­kous loh­dut­ti mi­nua juu­ri oi­keil­la sa­noil­la, lem­pe­äs­ti ym­mär­tä­en ja sa­mal­la ar­mah­dus­ta pyy­tä­en. Sil­loin ajat­te­lin, et­tä tän­ne kan­nat­ti tul­la. Tääl­tä saan sen, mitä eni­ten kai­paan: hen­gel­lis­tä ra­vin­toa ja ver­tais­tu­kea.

Kuu­lim­me tu­tun Raa­ma­tun ker­to­muk­sen Ma­ria-äi­dis­tä, mi­ten hän us­koi en­ke­lin sa­no­man ja oli kuu­li­ai­nen Ju­ma­lal­le. Aset­tu­mal­la äi­ti­nä Ma­ri­an osaan voi vä­hän ym­mär­tää Jou­lun lap­sen syn­ty­mään liit­ty­vää vä­sy­mys­tä, huol­ta ja ih­me­tys­tä. Myös pää­si­äi­sen ta­pah­tu­mien ää­rel­le py­säh­ty­mi­nen Ma­ria-äi­din nä­kö­kul­mas­ta py­säyt­tää ihan uu­del­la ta­val­la. Lau­loim­me vir­siä, joi­den sa­nat ker­toi­vat Ma­ri­an tun­teis­ta ja aja­tuk­sis­ta. Näi­den vir­sien ää­rel­le py­säh­dyn var­mas­ti vie­lä uu­del­leen. Tä­män päi­vän äi­ti­nä Ma­ri­an us­kon suu­ruus häm­mäs­tyt­tää. Hän luot­ti Ju­ma­lan lu­pauk­seen suu­ren tus­kan­kin al­la.

Ja­oim­me ar­jen voi­ma­va­ro­ja ja nii­tä elä­män­ti­lan­tei­ta, jois­ta olim­me lei­ril­le tul­leet. Jo­en­tör­män ”olo­huo­nees­sa” oli läm­min­hen­ki­nen tun­nel­ma. Näi­tä ko­ke­muk­sia ja­ka­en saim­me jo­kai­nen si­säl­lem­me tal­len­net­ta­vak­si kan­nus­tus­ta ja tu­kea. Täl­lai­ses­sa ti­lan­tees­sa tie­tää, mitä tar­koit­taa ”voi­maan­tua”. Sy­väl­lä si­säl­lä al­kaa tun­tu­maan var­mem­mal­ta ja vah­vem­mal­ta. Var­muus ja vah­vuus voi­mis­tu­vat, ja sel­kä­kin al­kaa vä­hän suo­ris­tua. Us­ko­vais­ten äi­tien tuki toi­sil­le äi­deil­le on suur­ta ja ih­meel­lis­tä. On suu­ri on­ni saa­da ko­kea sel­lais­ta. Luot­ta­mus Ju­ma­laan kai­kui il­ta­lau­lus­sa:

“Ju­ma­lan hal­tuun an­na nyt tie­si, tar­pee­si ja Her­ran huo­maan kan­na su­ru­si, mur­hee­si. Hän, joka si­nut loi, si­nul­le hen­gen soi, tar­pee­si kaik­ki tie­tää. Hän aut­taa tah­too, voi.” (VK 389:1.)

Sa­na­lei­kein poh­dim­me, mil­lä mie­lin läh­dem­me ko­tiin. Va­lit­sin it­sel­le­ni yh­dek­si ad­jek­tii­vik­si si­sa­rel­li­nen. Kun kah­den vel­jen vä­lis­sä kas­va­nut per­heen ai­noa ty­tär saa is­tua vii­kon­lo­pun tois­ten nais­ten kes­kel­lä, tun­tee toi­siin si­sa­rel­lis­ta yh­teyt­tä. Tän­ne tul­laan vie­lä uu­des­taan.

“Si­nul­le kii­tos, Isä maan ja tai­vaan, on ni­mes suu­ri, pyhä, kal­lis ai­van, ja ar­mo­si on va­kaa, mää­rä­tön, tai­vaan­kin täh­tein yli ää­re­tön, ää­re­tön” (VK 326:1).

Lop­pu­vir­si kai­kui sa­lis­sa. Aja­tuk­sis­sa­ni olin läm­pi­mäs­sä ja au­rin­koi­ses­sa su­vi­seu­ra­tel­tas­sa. Mel­kein hais­toin hak­keen tuok­sun. Tun­sin ha­lua nous­ta sei­so­maan, mut­ta sain pi­det­tyä it­se­ni pen­kis­sä. Kii­tol­li­sin mie­lin kat­soin ik­ku­nas­ta ylös. Jo­en­tör­män seu­ra­sa­lin iso­jen ik­ku­noi­den ta­ka­na vir­ta­si syk­syi­nen Sii­ka­jo­ki tum­ma­na ja voi­mak­kaa­na.

SuviMyllymäki
Kuudesta pojastaan ja neljästä tytöstään onnellinen "palijasjalakane raahelaine" vaimo. Terveyshallintotiedettä opiskeleva maailmanparantaja, joka voimaantuu ihanista ihmisistä ympärillään, uppoutuu hyviin kirjoihin ja sanoittaa joskus lasten laulut uusiksi. Haaveilee, että "olis kovasa kunnosa". Voit kertoa minulle ajatuksistasi, suvimy@gmail.com
28.11.2021

– Hoo­si­an­na! Siu­nat­tu ol­koon hän, joka tu­lee Her­ran ni­mes­sä! Siu­nat­tu isäm­me Daa­vi­din val­ta­kun­ta, joka nyt tu­lee! Hoo­si­an­na kor­keuk­sis­sa! Mark. 11:9–10

Viikon kysymys