JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Nykyiset blogit

Kaksi tyhjätaskuista nuorta lupasi rakastaa

Nykyiset blogit
23.12.2022 6.00

Juttua muokattu:

14.12. 10:50
2022121410502820221223060000

Mark­ku Ka­mu­la

Jou­lu­kuun 23. päi­vä meil­lä on ta­pa­na pys­tyt­tää jou­lu­kuu­si olo­huo­nee­seen, lap­set ko­ris­te­le­vat sen ja minä lai­tan kynt­ti­lät. Olen käy­nyt os­ta­mas­sa sa­laa ruu­su­ja, ne il­mes­ty­vät jos­sain vai­hees­sa olo­huo­neen pöy­däl­le niin, et­tä vai­mo­ni Suvi saa huo­ma­ta ne yl­lät­tä­en. Kynt­ti­lät va­lai­se­vat huo­neen. Kuun­te­lem­me Kol­men ku­nin­kaan mars­sia le­vyl­tä, lau­lam­me sitä it­se­kin. Ta­voit­tee­na on saa­vut­taa rau­hal­li­nen ja juh­la­va tun­nel­ma, mut­ta to­si­a­si­as­sa ylei­nen hä­li­nä mels­ke täyt­tä­vät ta­lon.

Joka vuo­si täs­sä koh­den kat­son taak­se­päin, ker­ron lap­sil­le mitä ta­pah­tui, muis­te­lem­me Su­vin kans­sa yh­des­sä. Täl­lä ker­taa kiin­to­pis­te on 33 vuo­den ta­ka­na.

Ke­sä­kuus­sa 1989 läh­din mies­ten kou­luun, si­tä­hän ar­mei­ja sil­loin oli. Maa­il­ma oli rau­ha­ton. Ydin­so­dan pel­ko oli ol­lut kau­an läs­nä, Eu­roo­pas­sa oli mo­nen­lais­ta lii­keh­din­tää ah­taal­la ol­lei­den kan­so­jen va­pau­den kai­puus­sa. Koko ke­vään kau­kaa idäs­tä oli kuu­lu­nut uu­ti­sia Tai­vaal­li­sen Rau­han au­ki­ol­ta, kun uu­dis­tuk­sia ja va­paut­ta ja­no­a­vat ih­mi­set ko­koon­tui­vat sin­ne esit­tä­mään vaa­ti­muk­si­aan. Useim­mil­le nuo­ril­le mie­hil­le oli sel­vää, et­tä ar­mei­jaan men­nään oman isän­maan rau­han ta­kaa­mi­sek­si.

En­sim­mäi­set alo­kas­vii­kot vah­vis­ti­vat so­ti­laal­li­suu­te­ni li­säk­si tois­ta­kin asi­aa. Kun tu­lin en­sim­mäi­sel­le vii­kon­lop­pu­lo­mal­le, otin tä­män asi­an il­ta­tee­het­ken pu­hee­nai­heek­si. Kes­kiy­ön hä­mä­räs­sä, tu­tus­sa ko­ti­keit­ti­ös­sä, is­tuim­me Su­vin kans­sa vie­re­tys­ten. Esi­tin hä­nel­le asi­a­ni: olen tuol­la So­dan­ky­läs­sä tul­lut var­mak­si sii­tä, et­tä ha­lu­an elää elä­mä­ni si­nun kans­sa­si, en­kä näe syy­tä ly­kä­tä nai­mi­siin me­noa. Su­vin vas­taus oli täy­del­li­ses­ti sa­man­lai­nen; hän­kin oli noi­na viik­koi­na tul­lut sa­maan tu­lok­seen. Sii­tä al­koi­vat mo­ni­vuo­ti­sen seu­rus­te­lun jäl­keen mei­dän sa­lai­set hää­val­mis­te­lum­me.

So­vim­me alus­ta­vas­ti kih­lau­tu­mi­sen lop­pu­syk­syl­le. Las­kes­ke­lin, et­tä jos käy­tän mi­ni­maa­li­sen vä­hän ra­haa kah­viin ja munk­kei­hin, saan sääs­tet­tyä päi­vä­ra­hois­ta sen ver­ran, et­tä saam­me han­kit­tua kih­la­sor­muk­set. Oh­jel­ma lai­tet­tiin täy­tän­töön heti. Kes­ki­tyin il­ta­va­pail­la kun­toi­luun – kä­vin muun mu­as­sa uin­ti­kou­lus­sa erään ko­ke­laan opis­sa il­man sa­not­ta­via tu­lok­sia – ja kä­vin ruo­ka­las­sa il­mai­sil­la il­ta­pa­loil­la. Sääs­tin suu­rim­man osan päi­vä­ra­hois­ta, ja kas­saan al­koi kart­tua mark­ka toi­sen­sa jäl­keen.

Lo­ka­kuus­sa to­te­sim­me, et­tä ra­haa on nyt sa­to­ja mark­ko­ja, jo­ten suun­ni­tel­man toi­nen vai­he lai­tet­tiin täy­tän­töön. Lai­na­sin vel­jel­tä­ni au­toa, ja ajoim­me syys­kuun vii­mei­se­nä lau­an­tai­na Ou­luun. Pe­ku­rin kul­ta­kau­pas­sa va­lit­sim­me ka­peim­mat mah­dol­li­set kul­tai­set kih­la­sor­muk­set, nii­hin ra­hat juu­ri ja juu­ri riit­ti­vät. Kih­la­lah­jak­si saim­me vie­ras­kir­jan.

Kah­den vii­kon ku­lut­tua mi­nul­la oli seu­raa­va vii­kon­lop­pu­va­paa. He­rä­sin sun­nun­tai­na ai­kai­sin ja ajoin kir­kon­ky­läl­le, mor­si­an odot­ti mi­nua so­vi­tus­ti. Ja niin ta­pah­tui, et­tä pu­jo­tin kih­la­sor­muk­sen hä­nen ni­met­tö­mään­sä Py­hän­nän seu­ra­kun­nan kirk­ko­her­ran työ­huo­nees­sa! Mik­si siel­lä, on toi­sen ta­ri­nan ai­he. Joka ta­pauk­ses­sa uu­ti­nen kih­lauk­ses­tam­me le­vi­si ku­lo­val­ke­an ta­voin lo­ka­kui­ses­sa Suo­mes­sa, ja jo il­ta­päi­väl­lä vie­tim­me kih­la­jai­sia suu­ren su­ku­lais­ten ja ys­tä­vien jou­kon kans­sa!

Kih­la­päi­vän il­lan päät­teek­si ker­roim­me avi­oi­tu­mi­sai­ka­tau­lum­me tu­le­vil­le ap­pi­van­hem­mil­le­ni. Ai­ka­tau­lu mää­ri­tel­tiin niin, et­tä mei­dät vi­hi­tään heti, kun ka­len­te­ris­sa on ti­laa. Pie­nen seu­ra­kun­nan kirk­ko­her­ran vii­kot oli­vat tuo­hon ai­kaan tu­pa­ten täyn­nä, ja en­sim­mäi­nen ja ai­nut va­paa­päi­vä löy­tyi jou­lu­aa­ton aa­tol­ta.

Sääs­tö­kuu­ri jat­kui. Seu­raa­va ta­voi­te oli sääs­tää pu­kua var­ten. Mor­si­an om­pe­li oman­sa it­se, mut­ta mi­nul­la ei ol­lut ar­mei­jas­sa sii­hen ai­kaa, en­kä eh­kä oli­si osan­nut­kaan.

Ra­han sääs­tä­mi­sen ohes­sa aloin ke­rä­tä va­pai­ta jou­lun jäl­kei­sel­le ajal­le. En­sin sääs­tin kaik­ki hen­ki­lö­koh­tai­set va­paat. Sit­ten tuli ja­koon nel­jä kun­toi­suus­lo­maa: komp­pa­ni­an kil­pai­lu­muo­toi­nen pi­ka­mars­si, va­rus­tee­na maas­to­pu­ku, ku­mi­saap­paat ja ryn­näk­kö­ki­vää­ri; mat­ka 15 ki­lo­met­riä ja puo­li­vä­lis­sä kym­me­nen lau­kaus­ta ma­kuul­ta 150 met­rin mat­kal­ta tau­luun. Mars­sin no­pein sai­si kak­si lo­ma­päi­vää ja tar­kin am­pu­ja kak­si. Pää­tin, et­tä ne juok­sus­ta tu­le­vat lo­mat ovat mi­nun! En ol­lut sii­hen men­nes­sä mil­loin­kaan juos­sut niin pit­kää mat­kaa, mut­ta mo­ti­vaa­tio ja asen­ne oli­vat kun­nos­sa. Voi­tin seu­raa­vak­si tul­leen po­jan noin puo­len tun­nin mar­gi­naa­lil­la. Tuon jäl­keen en ole näh­nyt tar­peel­li­sek­si juos­ta ko­vin pit­kiä mat­ko­ja.

Mar­ras­kuun lo­pul­la suun­ta­sim­me taas Ou­luun, ja yh­tei­set va­ram­me riit­ti­vät kau­pun­gin edul­li­sim­paan mus­tan pu­kuun, joka roik­kui Sep­pä­län vaa­te­kau­pan vaa­te­puus­sa, sekä mor­si­a­men vih­ki­sor­muk­seen. Hää­lah­jak­si Pe­ku­ri an­toi hie­non kah­vi­as­ti­as­ton ja jät­ti ni­men­sä py­sy­väs­ti mie­leem­me.

Vie­tin vii­kon en­nen häi­tä Ro­va­jär­ven am­pu­ma­lei­ril­lä. On­nel­li­sen odo­tuk­sen tun­net­ta him­men­si ek­sy­mi­nen tun­tu­ris­sa, mut­ta sii­tä­kin sel­vi­sin. Tors­tai­na pa­la­sim­me ka­sar­mil­le So­dan­ky­lään, vaih­doim­me va­rus­teet ja kä­vim­me sau­nas­sa. Per­jan­tai­na il­ta­päi­väl­lä bus­sit läh­ti­vät koh­ti ete­lää, ja olin jo en­nen puol­ta yö­tä täyt­tä­mäs­sä anop­pi­muo­rin kans­sa täy­te­kak­ku­ja. Kak­ku­ja oli kah­den­lai­sia: ker­ma–lak­ka­täyt­tei­siä ja ker­ma–va­del­ma­täyt­tei­siä.

Kaik­ki oli val­mis­ta ajal­laan ja juh­la­vä­ki oli kir­kos­sa. Oli ai­ka nous­ta kir­kon por­taat ylös. Pa­hak­si on­nek­si as­tuin mor­si­a­men yl­lä ole­van maa­ta viis­tä­vän hel­ma­tyl­lin pääl­le – sen, jota hän oli kä­sin om­mel­lut viik­ko­ja – ja se re­pe­si. On­nek­si kir­kon etei­ses­sä oli ri­pe­äot­tei­nen lää­kä­riys­tä­väm­me, joka re­päi­si rie­ka­leet siis­tim­mäk­si. Ovet avau­tui­vat, ja as­tuim­me ur­ku­jen pau­ha­tes­sa alt­ta­ril­le. Sii­nä me kak­si tyh­jä­tas­kuis­ta nuor­ta lu­pa­sim­me ra­kas­taa toi­si­am­me us­kol­li­ses­ti myö­tä- ja vas­toin­käy­mi­sis­sä ai­na kuo­le­maan as­ti. Tun­tui et­tä us­ko, toi­vo ja rak­kaus oli­vat tul­leet to­dek­si!

Mei­dän on­nem­me oli kuin lin­nun­pe­säs­sä, vaik­ka seu­raa­va­na yö­nä Ro­ma­ni­as­ta kuu­lui uu­ti­nen dik­taat­to­rin val­lan vä­ki­val­tai­ses­ta ku­kis­ta­mi­ses­ta. Se py­säyt­ti ja tun­tui pe­lot­ta­val­ta. Kau­hei­den uu­tis­ten kes­kel­lä oli tur­val­lis­ta kuul­la en­ke­lin il­moi­tus­ta pai­me­nil­le: "'Äl­kää pe­lät­kö! Minä il­moi­tan teil­le ilo­sa­no­man, suu­ren ilon koko kan­sal­le. Tä­nään on teil­le Daa­vi­din kau­pun­gis­sa syn­ty­nyt Va­pah­ta­ja. Hän on Kris­tus, Her­ra. Tämä on merk­ki­nä teil­le: te löy­dät­te lap­sen, joka ma­kaa ka­pa­loi­tu­na sei­mes­sä.' Ja sa­mal­la het­kel­lä oli en­ke­lin ym­pä­ril­lä suu­ri tai­vaal­li­nen so­ta­jouk­ko, joka ylis­ti Ju­ma­laa sa­no­en: Ju­ma­lan on kun­nia kor­keuk­sis­sa, maan pääl­lä rau­ha ih­mi­sil­lä, joi­ta hän ra­kas­taa.” (Luuk. 2:10–14.)

Taas tänä vuon­na yl­lä­tän vai­mo­ni, kun lai­tan sa­laa os­ta­ma­ni ruu­sut olo­huo­neen pöy­däl­le jou­lu­aa­ton aat­to­na. Lap­set ko­ris­te­le­vat kuu­sen, minä lai­tan kynt­ti­lät. Tou­hu ja hä­li­nä täyt­tä­vät ta­lon, jou­lu­lau­lut täyt­tä­vät hil­jai­sem­mat het­ket. Maa­il­maan on nous­sut uu­sia pe­lon muu­re­ja, mut­ta jou­lun sa­no­ma lä­päi­see ne voi­mal­laan.

MarkkuKamula
Vartuin ison perheen keskellä Pohjois-Pohjanmaalla ja olen päätynyt ison perheen isäksi Päijät-Hämeeseen. Koen kainuulaisen mentaliteetin omakseni – Nälkämaan laulu sykähdyttää aina. Vapaa-aikaani vietän mieluiten lueskellen tai mökillä ja kotipihalla puuhastellen. Kirves, lapio, talikko ja harava sopivat käsiini hyvin. Kalastusta ja metsästystä harrastan kevyesti. Toimeentuloni hankin toimitusjohtajana rakennusalalla. Voit halutessasi antaa palautetta teksteistäni osoitteeseen markku.kamula@gmail.com.
6.2.2023

Minä luotan sinun armoosi, saan iloita sinun avustasi. Minä laulan kiitosta Herralle, hän pitää minusta huolen. Ps. 13:6

Viikon kysymys