JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Nykyiset blogit

Kak­so­set

7.5.2021 7.05

Juttua muokattu:

6.5. 14:19
2021050614195420210507070500

He ovat kuin yö ja päi­vä, nämä kak­si. Koh­tu­ka­ve­rei­ta oli­vat, ja heil­lä on sel­lai­nen eri­tyi­nen yh­teys, vaik­ka ovat niin eri­lai­sia. Toi­nen on aa­mu­virk­ku ja toi­nen yö­kyö­pe­li, tyt­tö ja poi­ka. Toi­nen on pie­nem­pi ja si­rom­pi ja toi­nen sel­väs­ti isom­pi ja juos­tes­sa tuk­ka hul­mu­aa. Toi­nen on tark­ka ja sän­til­li­nen ja toi­nen ot­taa elä­män sel­väs­ti ren­nom­min. Mut­ta he huo­leh­ti­vat toi­sis­taan. Jos yh­del­lä me­nee ruo­ka vää­rään kurk­kuun, toi­nen ta­put­taa sel­kään. Ja seu­raa­va­na päi­vä­nä ta­pah­tu­ma tois­tuu toi­sin päin.

Sil­loin kun saim­me tie­tää et­tä meil­le syn­tyi­si kak­si vau­vaa yh­den si­jaan, olin ai­van in­nois­sa­ni. Sa­mal­la aloin miet­ti­mään kai­ken­lai­sia sel­viy­ty­mis­kei­no­ja ja luin kai­ken tie­don mitä löy­sin kak­sos­ten gee­ni­tut­ki­muk­ses­ta. Olen sel­lai­nen sel­viy­ty­mis­kei­noih­mi­nen, joka miet­tii kai­ken­lai­sia ske­naa­ri­oi­ta etu­kä­teen, mut­ta tie­dos­taa, et­tä elä­mä usein me­nee ai­van toi­sel­la ta­val­la kuin mitä oli­si edes voi­nut ku­vi­tel­la. Sii­nä ti­lan­tees­sa täy­tyy an­taa elä­mäl­le ti­laa.

Olin kuul­lut yh­del­tä kak­sos­van­hem­mal­ta vin­kin, et­tä alus­sa, kun nuk­ku­mi­nen voi ol­la vai­ke­aa, toi­nen van­hem­pi nuk­kuu toi­ses­sa huo­nees­sa yh­den vau­van kans­sa ja toi­nen toi­ses­sa. Vuo­ro­öin vau­vat vaih­tui­si­vat van­hem­pien vä­lil­lä. Näin sai­si­vat mo­lem­mat vuo­ro­tel­len rin­taa ja pul­loa. Ajat­te­lin, et­tä tot­ta kai teem­me näin, jos ti­lan­ne vaa­tii.

Muis­tan, kun ker­roin yh­del­le kä­ti­löl­le, et­tä olim­me miet­ti­neet mie­he­ni kans­sa, et­tä vuo­rot­te­lem­me kun käy­dään kau­pas­sa ja asi­oil­la ja otam­me ai­na yh­den vau­van mu­kaan, niin toi­nen pär­jää pa­rem­min ko­to­na toi­sen kans­sa.

To­del­li­suus oli ai­van muu­ta. Vau­vat päät­ti­vät hy­vin var­hain, et­tä hei­tä ei ero­tel­la. Ker­ran läh­din ko­kouk­seen ja ajat­te­lim­me, et­tä se su­jui­si pa­rem­min, jos kum­mal­la­kin van­hem­mal­la oli­si yk­si vau­va hoi­det­ta­va­na. Mi­nul­la meni ko­kouk­ses­sa suh­teel­li­sen hy­vin, mut­ta se vau­va, joka jäi ko­tiin, oli koko il­lan ai­van po­loi­nen ja hoi­det­ta­va ja rau­hoit­tui vas­ta, kun kak­so­nen saa­pui ko­tiin.

Mie­he­ni sa­noi, et­tä pal­jon hel­pom­mal­la pää­see, kun hoi­taa kah­ta vau­vaa. Sen jäl­keen em­me nii­tä enää ero­tel­leet. Baby Björn -sit­te­rit oli­vat mei­dän ar­ki­pe­las­tus! Il­man nii­tä em­me oli­si sel­vin­neet. Niil­lä pys­tyi kä­te­väs­ti yh­del­lä tai tar­vit­ta­es­sa kah­del­la ja­lal­la an­ta­maan hiu­kan vauh­tia, kun hoi­ti tois­ta tai nu­kut­ti mo­lem­pia. Hel­pos­ti ne siir­tyi­vät tar­vit­ta­es­sa huo­nees­ta toi­seen.

Lii­tyin Fa­ce­boo­kis­sa mo­nik­ko­ryh­mään, jos­sa on 2019 syn­ty­nei­tä kak­so­sia tai kol­mo­sia, ja kaik­ki oli­vat sa­maa miel­tä: sit­te­rit oli­vat mei­dän pe­las­tus.

Ja tämä ei ole mak­set­tu mai­nos! Vain häm­men­ty­nyt (ja iloi­nen) ha­vain­to sii­tä, mi­ten jo­kin pie­ni ka­pis­tus voi oi­ke­as­ti aut­taa jo­ka­päi­väi­ses­sä elä­mäs­sä niin pal­jon.

En­nen kuin vau­vat syn­tyi­vät, lai­na­sin sän­gyn heil­le ja pe­ta­sin sen kau­niis­ti odot­ta­maan syn­ty­mää. Met­sä­mies nau­roi hy­vän­tah­toi­ses­ti, et­tä luu­let­ko, et­tä he oi­ke­as­ti nuk­kui­si­vat siel­lä. Ei­hän meil­lä ku­kaan ole nuk­ku­nut omas­sa sän­gys­sä alus­sa. Ai­na he nuk­ku­vat mei­dän vä­lis­sä. Pää hiu­kan mei­tä ylem­mäl­lä ja omal­la pik­ku­pei­tol­laan, et­tei mei­dän iso peit­to vain va­hin­gos­sa me­ni­si pääl­le. Mies kun nuk­kuu kuin so­ti­las ei­kä pyö­ri ol­len­kaan, niin sii­tä­kään ei tar­vit­se huo­leh­tia.

Sa­mal­la ta­val­la kävi yö­syöt­tö­jen kans­sa. Ne­kään ei­vät men­neet suun­ni­tel­mien mu­kai­ses­ti. En­sim­mäi­sen kuu­kau­den ai­ka­na nou­sim­me mie­hen kans­sa mo­lem­mat yh­des­sä, lai­tet­tiin va­lot oi­kein pääl­le, jot­ta saim­me syöt­tö­rum­ban hoi­det­tua.

Niin pie­ni vau­va ei vie­lä ym­mär­rä, et­tä vuo­roa pi­täi­si odot­taa ja mo­lem­pien yh­tä­ai­kai­seen syöt­tä­mi­seen tar­vit­si alus­sa hiu­kan apua. Ei­vät­hän he osaa vie­lä pi­del­lä pää­tään tai muu­ten­kaan oi­kein löy­tää asen­toa. Pik­ku­hil­jaa se­kin hel­pot­tui.

Löy­sin Yo­u­tu­bes­ta opas­tus­vi­de­on sii­hen, mi­ten nos­taa kak­si vau­vaa rin­nal­le yh­tä­ai­kaa. Har­joit­te­lin sitä soh­val­la vai­he vai­heel­ta. Vä­hi­tel­len kaik­ki al­koi su­jua ja yöl­lä ei tar­vin­nut enää he­rät­tää tois­ta apuun. Usein pie­net jak­soi­vat hiu­kan odot­taa vuo­ro­a­kin. Ja niin kuin kaik­ki muut­kin lap­set – he nuk­kui­vat mei­dän vä­lis­sä.

On­nek­si Met­sä­mies oli va­hin­gos­sa os­ta­nut meil­le le­ve­äm­mät pat­jat kuin mitä sän­kyyn mah­tui, niin saim­me kai­vat­tua li­sä­ti­laa ja mo­lem­mat pie­net tu­hi­si­vat ai­van vie­rek­käin sii­nä mei­dän vä­lis­säm­me. Ol­tiin me saa­tu mie­le­tön tup­la­lah­ja!

Mi­nul­la oli sel­lai­nen ku­vi­tel­ma, et­tä en­sim­mäi­nen vuo­si kah­den vau­van kans­sa oli­si tosi tii­vis. Sen ver­ran oi­ke­as­sa olin, et­tä se oli oi­ke­as­ti in­ten­sii­vi­nen. Mut­ta sii­tä yl­lä­tyin, kuin­ka tii­vis se seu­raa­va­kin vuo­si oli. Kun pe­sin toi­sen pyl­lyä, toi­nen tuli la­vu­aa­rin reu­nal­le roik­ku­maan ja nuo­le­maan sitä, ja par­haas­sa ta­pauk­ses­sa al­koi tut­ki­maan vaip­paa!

On­nek­si mel­kein ai­na oli joku, joka pys­tyi tu­le­maan apuun ja haki toi­sen tut­ki­ja­mat­kai­li­jan ves­sas­ta pois. Sa­mal­la mi­nua nau­rat­ti, oi­kein hi­hi­tyt­ti! On­han tämä hul­lun hom­maa jos­kus kah­den sa­ma­ni­käi­sen kans­sa. Use­am­man ker­ran löy­sin hei­dät ves­sas­ta, kun toi­nen ot­ti ves­sa­har­jal­la vet­tä ja sil­lä har­ja­si lat­ti­aa ja toi­nen leik­ki pik­ku­au­toil­la la­vu­aa­ris­sa, vesi täy­sil­lä va­lu­en tie­tys­ti.

Var­sin­kin sil­loin, kun saa­pui il­ta­vil­li, toi­nen kak­so­sis­ta oi­kein in­nos­tui. Hä­nel­lä on hul­mu­a­vat vaa­le­at hiuk­set, pil­ke sil­mä­kul­mas­sa ja her­sy­vä nau­ru. Ja toi­nen seu­ra­si pe­räs­sä. Sil­loin hän jät­tää sän­til­li­syy­den het­kek­si tau­ol­le. Eh­kä he hiu­kan hi­o­vat toi­si­aan. Olem­me usein nau­ran­neet, et­tä he ovat kuin pa­ris­kun­ta, joka on ol­lut nai­mi­sis­sa mon­ta vuot­ta.

Muu­tim­me ai­van vas­ta ja pää­tim­me, et­tem­me käy­tä uu­des­sa vä­li­ai­kai­ses­sa asun­nos­sam­me sau­naa, kun siel­lä ei ole ny­ky­ai­kai­sia kos­teu­se­ris­tei­tä. Sau­na on siis täl­lä het­kel­lä va­ras­to­käy­tös­sä täyn­nä ba­naa­ni­laa­ti­koi­ta. Yh­täk­kiä siel­tä kuu­lui suur­ta ko­li­naa. Juok­sin hir­ve­äl­lä vauh­dil­la kat­so­maan, et­tä mitä oi­kein oli te­keil­lä. Siel­lä ne kak­si is­tua kö­köt­ti­vät ba­naa­ni­laa­tik­ko­pi­non pääl­lä pol­vet mel­kein kor­vis­sa. Siel­tä he ot­ti­vat iso­ja kiu­as­ki­viä ja heit­ti­vät nii­tä lat­ti­al­le.

Sain hei­dät oh­jat­tua sau­nas­ta pois ja pe­rä­ka­naa he läh­ti­vät tuk­ka put­kel­la seu­raa­vaan koh­tee­seen, täl­lä ker­taa ylä­ker­taan. Ylä­ker­ras­ta kuu­lui jon­kin ai­kaa kai­lo­tus­ta isoon ää­neen. Puu­ha­sin omi­a­ni ala­ker­ras­sa ja ajat­te­lin, et­tä kaik­ki on hy­vin, kun­nes mei­dän vii­si­vuo­ti­as huu­si: ”Äi­ti, tule kat­so­maan!”

He oli­vat le­vi­tel­leet lau­ta­pe­le­jä. Ei men­nyt kau­an, kun­nes he löy­si­vät juu­ri vii­ka­tut vaat­teet. Voi sitä rie­mua ja ki­ka­tus­ta, kun he heit­te­li­vät nii­tä pöy­däl­tä lat­ti­al­le. Seu­raan äly­sor­muk­se­ni tie­to­ja, ja hel­pos­ti täyt­ty­vät päi­vän as­ke­leet, kun juok­sen näi­den kah­den pe­räs­sä!

Kai­ken tä­män jäl­keen olen miet­ti­nyt, et­tä ei hait­tai­si, vaik­ka tu­li­si toi­set­kin kak­so­set. Niin mie­le­tön kas­vun­mat­ka tämä on ol­lut täyn­nä spon­taa­nia iloa, jota vain las­ten kaut­ta voi ko­kea.

LailaUljas
Olen nelikymppinen ison perheen äiti, äitiyslomalla oleva yrittäjä, valtiotieteiden maisteri ja ikuinen opiskelija. Olen syntynyt yhdysvalloissa, mutta asunut Suomessa puolet elämästäni. Lähellä sydäntäni ovat erityisesti lasten, nuorten, vanhusten ja vähäosaisten asema yhteiskunnassamme. Asioiden jäsentäminen kirjoittamisen kautta on minulle tärkeää. Olen aikaisemmin kirjoittanut paria ruokablogia. Palautetta voi vapaasti antaa osoitteeseen laila.uljas@gmail.com
20.6.2021

Jee­sus sa­noi: "Ei­vät ter­veet tar­vit­se pa­ran­ta­jaa, vaan sai­raat. Men­kää ja tut­ki­kaa, mitä tämä tar­koit­taa: 'Ar­mah­ta­vai­suut­ta minä tah­don, en uh­ri­me­no­ja." Matt. 9:12-13

Viikon kysymys

Ilmoitukset

Toi­sen­lai­ses­sa va­los­sa

Mi­ka­e­lan per­hees­sä ei pal­jon pu­hu­ta asi­ois­ta. Teh­dään töi­tä, käy­dään kou­lua. Mut­ta jos­sain pin­nan al­la on sa­lai­suus, joka saa äi­din hy­räi­le­mään su­ru­mie­li­ses­ti ja Mi­ka­e­lan sil­mäi­le­mään tar­kem­min muu­ta­mia nuo­ria kou­lun käy­tä­vil­lä ja ruo­ka­las­sa.

Se­läs­sä au­rin­gon kat­se

An­ni­ka Koi­vu­kan­kaan ru­nois­sa heit­täy­dy­tään nuo­ren elä­män aal­lok­koon, sen iloi­hin ja ki­pui­hin, ko­et­te­le­muk­siin ja ar­jen su­loi­seen tur­vaan – kun on us­ko, jo­hon no­ja­ta ja rin­nal­la saat­ta­jia. Sy­viä tun­to­ja ke­ven­tää rai­kas huu­mo­ri: ”Kun­pa voi­sin aset­tua het­kek­si koi­ran turk­kiin. / Tun­tea sen läm­mön / kar­ku­mat­ko­jen tuok­sun / ja myl­lä­tyn kuk­ka­pen­kin ilon. Pai­jaa­via sor­mia riit­täi­si.”

Ome­na­pos­ki ja Nal­le Kar­hu­nen

Kah­dek­san­vuo­ti­as Nal­le Kar­hu­nen on kuu­si­vuo­ti­aan Nu­pun eli Ome­na­pos­ken vii­sas, kilt­ti ja hel­lä iso­ve­li. Jos­kus Nal­le käyt­täy­tyy kuin tal­viu­nil­taan he­rä­tet­ty hur­ja ja äk­ki­pi­kai­nen kar­hu. Sil­loin Nu­pun on pa­ras­ta läh­teä ulos tai lait­taa oman huo­neen ovi vi­sus­ti kiin­ni.

Ta­kai­sin Isän ko­tiin

Kir­joit­ta­jat eri puo­lil­ta maa­il­maa ker­to­vat sii­tä, kuin­ka Ju­ma­la on joh­dat­ta­nut hei­dät val­ta­kun­taan­sa. Ker­to­muk­sia yh­dis­tää ko­ke­mus ko­tiin­pa­luus­ta, Raa­ma­tun mu­kai­sen us­kon löy­ty­mi­ses­tä ja us­ko­vais­ten vä­li­ses­tä rak­kau­des­ta.

Ke­tun­po­jat ja Ja­gu­ar-mies